Kukas se kisanhännän nostaa?

Pitkästä aikaa on sisäinen pakko kirjoittaa blogin pitäjien suosikkiaiheesta Minä Itse ja tietysti Vuodattavaan sävyyn!

Kesän jälkeen seura-aktiivi on täynnä energiaa. Tahto ja into tehdä asioita on valtava. Valmennusideoita pursuilee. Vaan marraskuun pimeydessä alkaa tossu painaa. Kuinkas tässä taas pääsi näin käymään? Kurkataanpa hieman taaksepäin...

Jätä kalenteriin löysiä 
Elokuussa salilla on kesäinen tunnelma. Rustasin oppariaikataulut uuteen uskoon, jota mukaan mahtusi muutama uusi "potilas". Yhteensä sain päiville maanantai, tiistai, torstai ja perjantai mahtumaan kolmetoista vastaanottoa . Lisäksi halusin pitkästä aikaa kokeilla lasten alkeiskurssin vetämistä, se allokoitiin tiistaille. Ja koska tuntui siltä, että kesän valmennusleirin opeista olisi ammennettavaa vähän kokeneimmillekin kalvan heiluttajille, ajattelin kokeilla keran kuussa lauantaisi pidettävää kaksituntista kuukausitreeniä, jossa hieman experimentaali-henkisesti yritetään virkistää perusteet osaavien miekkailjoiden tekniikkaa ilon kautta.

Tämä paketti olisikin toiminut loistavasti, jos seura-aktiivi olisi muistanut muutkin kauden kiihtyessä vastaan tulevat haasteet. Seuran hallituksessa olo vie kuussa jokusen tunnin. Kilpailukutsjen ja -ilmoittautumisten hoitaminen nappaa aikaa. Opparilla käyvien oppilaiden ja heidän vanhepiensa kanssa kommunikoimiseen tarviaan hetki sähköpostin ääressä ja tekstarien naputtelua viikoittain. Salilta ei aina pääsekkään lähtemään noin vain, kun varustekapin avain sattuu olemaan vitjassa ja pitää avata kauppa miekkailutarvikkeiden ostajille.

Kisamatkailua
Valmentamisen pohjaksi täytyy tietysti myös käydä katsomassa, mitä valmennettavat puuhaavat kisoissa. Olen tosin itsekseni pohtinut, että mihin asti yksi valkku voi auttaa, kun kisoissa on aina monta oppilasta tulessa yhtäaikaa. Miekkailija on alueella aina yksin. Hänet pitää päästää irti valkun napanuorasta mahdollisimman äkkiä, jotta omatoiminen valmistautuminen kisoihin ja kisoissa tulee rutiiniksi, eikä ottelun aikana kurkita takapeilistä valmentajan taktiikkavinkkejä.

Kisarumba alkoi syyskuisesta Porvoo Mastersseista, jonne pukkasi oikein mallikas kasa Turun Miekkailjoita. Kisoissa pääsin kaikkiin hommiin mitä nyt kisoissa yleensä on tarjolla; komentelemaan porukkaa liikkeelle, antamaan lämppäopparia, fiksaamaan kärkijousia, huuteleman alueen reunalle ja tuomaroimaan.

Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa komiat Juniorien Pohjoismaiset Mestauskilpailut Espoossa. Niistä onkin roppakaupalla kuvia aikaisemasa postauksessa. Espoon Miekkailijoiden Kansaivälisen tason kisakone tarjosi kilpailijoille mannermaista miekkailutunnelmaa. Kerrankin ei tarvinnut lähteä ulkomaille saadakseen junnuille ulkomaisen mittapuun kisat.
Turkulaisten menestys jäi Rasmus Mellasen PM-hopea varaan 20v-sarjassa, mutta oli pienestä kiinni, ettei mitalikahinoissa olisi ollut joku nuorempikin tmåffilainen. Erityisen ylpeä olin muutamasta Porvoossa hieman alimiekkailleen yksilön henkisen puolen parannuksesta. Tällä kertaa ei tiukassa paikassa käynyt puntti eikä kärki tutisemaan, vaan vedetiin tappiin täysillä se mitä osattiin ja sen yli.

Varamiespalvelusta töttöröö
Pieni kiva lisänakki yllättikin puun takaa. PM-viikonlopun jälkeen piti olla vain lauantaina parin tunnin kuukasitreenit, mutta surkeiden sattumusten summana huomasinkin olevani matkalla Poriin pitämään säilän alkeiskurssia. Tulipa testattua, että itselleni on täysin mahdollista vetää kahden tunnin alkeiskurssitus myös säilällä. Kiitos Mika Roman ja kahden viime kesän Miekkailuliiton valmennusleireille.
Turusta Poriin ulkoistetun alkeiskurssin 2-tunnin vetämiseen menee muuten yhtä kertaa kohden yli kymmenen tuntia aikaa. Voisi siis järkeillä, että samalla panostuksella olisi Turussa vetänyt säiläryhmälle yhden treenikerran sijaan melkein koko alkeiskurssin.

Aina yhtä haastava Kupittaa Tournament
Seurava xtra-large erikoisnumero oli lokakuussa pidetty Kupittaa Tournament. Alustavia toimenpiteitä kuten kisakutsua, jullaria ja seuratiedotusta oli tehty jo kesästä lähtien. Hyvästä rutiinista huolimatta viimeinen viikko ennen kisaa täyttyi taas tuomareihin liittyneen kirjeenvaihdon, kisan lippusten ja lappusten tekemiseen, tulossysteemin pohdiskeluun ja kaikenlaisen turhaan stressaamiseen, joka ikävästi vie fokuksen leipätyöstä harrastusasoihin.

Itse kisatapatumassa olin viimeikin päässyt tilanteeseen, että olisin oikeastaan voinut juoda kahvia ja ihastella organisaation otteita. Kun muilla oli asiallisia titteleitä nimilapuissaan, nimesin itseni "odd-job-man" 'ksi :D. Toimenkuvaani kuului mm. mattoteippauksien huolto, kaikkien muiden hommiin sekaantuminen ja häirintä, Teemu Seeven hovimestarina toimiminen, epäsäännöllisen säännölliseten videokatsausten kuvaaminen nettiin, tuomarin ajanottoapupoika , Turun Sanomien (hyvän näköisen) toimittajattaren opastaminen lajin saloihin, small talk FIE-tarkkailijan kanssa ja veteraaninaisten tuomarointi. Ai niin - ja suosikkihommani - kisapaikalla pyörivien junnuapulaisen komentelu.
Nyt olisi enää jäljellä kiitoskorttien teko, mitähän hassun hauskaa sitä Kuppiksen kiitoskorteihin tänä vuonna keksisi?

Nasse-setä vetää miekkailua lapsille
Niin ja kuten jo aiemmin taisin mainita, kauden perusruokavalioon tuli otettua lasten alkeiskurssin vetäminen. Meillä oli kurssin suhteen positiivinen ongelma. Jopa nin positiivinen, että tulijoita oli liikaa yhdelle kurssille, joten päätettiin pitää kaksi. Tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka koota ryhmät mahdollisimman sama ikäisistä osallistujista, mutta koska toisen ryhmän perustaminen tehtiin vähän säälistä kun ensimmäinen oli jo ilmoittautumisjärjestyksen perusteella aloitettu, tuli molemista random-ryhmät koostumuksen suhteen.

Jälkiviisautena kirjaan itselleni seuraavat asiat jatkossa huomoonotettavaksi.
1) Jatkossa ryhmän koko saa olla korkeintaan kymmenen henkeä.
2) Ikäero ei voi olla 8-14 vuotta
3) Jos mahdollista, erota saman perheen lapset eri ryhmiin - ainakin jos kyse on veljeksistä
4) En pidä siitä, että vanhemmat jäävät katsomaan lastensa harjoituksia. Porukkaan tuntuu aina mahtuvan joku "jääkiekkovanhempi" - 99% mies - joka käy huutelemaan kannustusta lapselleen kun päästään kokeilemaan "vapaatökkimistä". Miekkailu on nimittäin usein aika kaukana alkeiskurssiporukan miekkailusta.
5) Kuri- Kuri. Kuri. Kuri höltyy näköjään jossain aiheessa. Kyllä maailmassa pitää olla vielä yksi paikka, jossa kakarat eivät hyppele aikuisen nenälle ja se paikka saa olla lasten miekkailun alkeiskurssi.
- ja edellisen allekirjoitukseksi Nasse Setä -

Töttöröö-henkisesti pääsin paikkaamaan muutaman kerran myös perjantaina pidettävää alkeiskurssia. On se ihmeellistä miten erilaisia ryhmät voivat olla. Perjantain ryhmä on rauhallisempi ja vaikuttaa siltä, että heistä on moni tullut kokeilemaan miekkailua omasta, ei vanhempiensa halusta. Ehkä meidän pitää jatkossa harkita kahta erityyppistä kurssimuotoa:
A) Lapsi on tullut omasta tahdostaan kurssille = opetetaan miekkailua
B) Lapsi on tullut miekkailemaan, koska vanheman mielestä lapsella pitää olla harrastuksia = pidetään jumppakerhoa, jossa satunnaisesti myös saa leikkiä miekkailua. Ja nyt joku ottaa herneen nenään.

Töttöröö 2
Olin eilen taas Porissa. Aika jännä keikka. Viime kerran kymmenestä osallistujasta tuli paikalle kolme. Raahasin tietysti Poriin kamat kymmenelle - aseet, takit, maskit, hanskat, plastronit ja rintasuojat. Kamojen kuskaus meni oikeastaan aika helposti, sillä olin kehittynyt pakkaajana siten viime keikan. Vähän tietysti harmitti poissaolevien takia, sillä vedin omasta mielestäni oikein kelpo shown:
Alkuun tietysti lämpät ja jalkatyötä ensin ilman asetta parin kanssa ja siten itseään peilistä tarkkaille ase kädessä: Askelellus, ristiaskel taakse, syöksy, askel syöksy, hyppy syöksy
Siten kerattiin parin kanssa linjat terssi-kvartti-kvintti. Toinen sanoi linjan, mihin parin tuli siirtyä ja sitten suljetun linjaan annettin lyönti. Jatkettiin väistöriposteihin ilman linjapyyntöä.
Kerrattiin suora lyönti. Uutena asiana epäsuora hyökkäys (vaikka kuten guru Roman sanoo; säilässä ero suoran ja epäsuoran hyökkäyksen välillä on lähinnä semanttinen).
Siirryttiin terälyönteihin. Harjoittelua varten opeteltiin linja, jota vastaan siten käytettiin kvartibateeta. Käytiin läpi myös hamarabeat poskeen.
Uusina väistöinä esiteltiin kontaterssi ja sekondi. Treenatiin niiden käyttöä mm. matalalta tulevaa hyökkäystä vastaan. Lopuksi otettiin harjoitusmatsit - tosin ilman merkinantolaitetta.
Läsnäolleille tilanne oli tietysti ihanteellinen, kaikki saivat kädestä pitäen ohjausta, joka on melkein kuin opparilla olisi

Muista aina lopetaa postaus positivisiin tunnelmiin eli lopukevennys
Ja vielä eilisen hienoin juttu! Pojat pisti Kööpenhaminassa haisemaan! Teemu ja Kassu (Teemu Seeve ja Kasper Roslander) ottivat Trekanten Open FIE Satelliittikisassa (vastaava kuin Kupittaa Tournament) kaksoisvoiton. Jee.
Teemu voitti matkalla finaaliin Puolan Filip Broniszewskin 15-12, kaverilla on mm. Young Lions juniori MC hopeaa kaudelta 2009-2010, viime vuoden Trekanten voittajan, Itävallan Florian Schmidin 15-8 ja huippujännittävässä semi-finaalissa Tsekin Julian Seidl'n jatkoajalla 14-13.
Kassu puolestaan mm. pudotti monen suomalaisjunnun hyvin tunteman juniorien Maailma Cup ranking 1. "Juustomiehen" Von de Ostenin 15-14, takavuosina menestystä saavuttaneen Portugalin Joao Cordeiron (3. sijoja Maailman Cupissa 2008 - 2010) 15-12 ja lopulta tasaisen tiukassa finaalissa harjoitelukaverinsa Teemun jatkoajalla 12-11.

Lisää tuokiokuvia Kiipulan miekkailuleiriltä

Osa kuvista on Tapanilan Erän Onni Rautiokosken ottamia mm. "viralliset" ryhmäkuvat, niistä kiitos Onnille.

Bilis oli tauoilla kovassa käytössä

Tarina ei kerro tekeekö kohta kipeää :)

Miekkailun valmennus jatkui jopa luentojen aikana.

Komiat.

Kiipulan osallistujat ryhmäkuvassa. Koska Teemu ja Mats olivat kuvanottohetkellä toisaalla, heidät on huomaamattomasti lisätty kuvaan jälkikäteen.

Blogisti ja leirisänki.

Paulus kertoo ulkomaan leiriensä kokemuksista kollegoilleen.

Säiläkoulutettavat ovat kyykistyneet viimeisen ehtoollisen ääreen.

Jopa metsässä tuli käytyä haistelemassa ilmaa, joka tuoksui jotenkin erilaiselta kuin harjoitushallissa.

Uusi muotitanssi: Miekkapolkka.

Säilässä isku lähtee kevyesti, mutta napakasti rannetta ja sormia käyttäen :)

Tikapuustepping tullee olemaan ensikaudella "the thing" myös miekkailijoiden koordinaatio&nopeusharjoittelussa.

Miekkailijan tie on hiellä päällystetty

Päivän puheenaihe Kiipulan miekkailuleirillä oli ehdotomasti olympialaisten "sekuntiskandaali". Etelä-Korean Shin Lam' in ja Saksan  Britta Heidemann'in välisessä ottelussa ajanotto ei ollut ajan tasalla. Ensin Heidemann "ehti" pistää yhdessä sekunnissa kolme tuplaa - kello ei siis käytännössä käynistynyt "Alez"-komennon jälkeen. Kun sekunti mystisesti nollautui ottelun ollessa keskeytettynä, tuomaroitiin sekunti takaisin! Heidemann kiitti ja ehti tehdä ainakin kolmen vaiheen hyökkäyksen tuossa uudelleen annetussa ajassa, tuomittiin voittajaksi ja jatkoi Olympiavoittoon.
Kuva epäonnisesta Shin Lamísta löytyy täältä.
Kiipulan miekkailuleirillä vaikuttava asiantuntijaraati ehdottaakin FIElle, että merkitsijälaiteisiin tehdään uusi lisälaite, joka mittaa viimeisen sekunnin pituuden. Kuten nyt näytettiin toteen, voidaan tuo viimeinen sekunti tarpeen tullessa säätää kestämään esim. kolme, viisi tai jopa kahdeksan sekuntia riippuen siitä, kuka halutaan voittajaksi.

Sitten päivän muihin aiheisiin. Opin tänään mikä on säilässä viiltoisku. Se on sellainen, että siitä tulee verinaarmu kyynärtaipeeseen, jos on liian lähellä oululaista valmentajaa hänen demotessaan "au banderolle" läpilyöntiä. Samalla opin myös, että kannattaa pitää kalvan pistohihaa päällä myös ottaessaan säiläopparia :)

Huonoja uutisia. Ruoka leirillä on ikävän hyvää. Laihdutusprojektini voi olla vaarassa...

Kuvat kertovat, että töitäkin tehtiin. Toivotavasti kaikilla on mukana tarpeksi varaTeepaitoja. Hiki nimittäin lentää siihen malliin, että useampikin on todennut "kuka kaatoi vettä mun maskiin?"

Valmentaja pulassa. Samalla kun pistoja ropisee vatsaan, toinen oppilas on härskisti kiertänyt suojattomaan selustaan.

Liiton huippumiekkailukoordinaatori Herman Bonner (takana) kävi tutustumassa leiritunnelmaan.

Sofia sorvin ääressä.

Miksi Saara nauroi...

Mistä tunnistaa ensiaputaitoisen säilistin? No tietysti punaisesta rististä rinnasa!

Säilän SM-kuulumisia ja säilä-suomi-säilä sanastoa

Ei taida tyttö tietää, että on kultamitallia tulossa nurkan takana... Emmi rivissä oikeanpuolimmaisena naissäilistien nimenhuudossa.

Turun Miekkailijat toimi järjestävän seurana  kun säilät säihkyivät Suomenmestaruuksista  26.-27.11.2011. Hyvässä hengessä ja hurtin huumorin saattelema kisa vietiin läpi säilän mahtiseuran, Tapanilan Erän tahdeissa. Eräläiset napsivat 15:sta tarjolla olleesta SM-mitalista kahdeksan. Vain naisten säilässä kulta jäi Turkuun, muut matkustivat Tapanilaan.

Mika Romanin aloittama työ kantaa säilässä runsasta hedelmää. Oli havaittavissa, että Erän nuoret nälkäiset leijonat haastoivat kokeneet konkarit pistämään parastaan, vaikka joukkuesuomenmestaruuskilpailussa kokeneempi "kakkosjoukkue" vielä päihitti nuoremmat luvuin 45-40.
Järjestävän seuran ilonaiheet löytyivät naisten säilästä. Emmi Rydenfeltin SM-kulta noteerattiin Turun Sanomissa suuremmalla otsikolla kuin Kiira Korven esitys Moskovassa - ja saman korkuisin kirjaimin kuin tennistähti Federerin otteet Lontoossa! Saavutimme siis ainakin oletettavasti PR-rintamalla säiläkisan voiton :)

Säilä on ilmeisen meluisa aselaji. Tunteet purskahtelevat pintaan ja omia osumia tuuletetaan tuomarille tyyliin, joka saisi parhaatkin futisfilmaukset häpeään. Kokemattoman katsojan voi kuitenkin olla vaikeaa erottaa säilistin päästämiä karjahduksia toisistaan. Miekkailullista kokosi lyhyen oppimäärän Säilä - Suomi -sanaston aloittelevalle katsojalle. (Katso myös aiemin julkaistu miekkailutuuletusten tyyliopas!)

Kaikki ääntiöt "lausutaan" ns. kurkku suorana, jolloin saadaan aikaan maksimaalinen efekti tuomariin.
SÄILÄ: [helaa]- - - SUOMI: Taisin osua.
SÄILÄ: [hijjaazaa] - - - SUOMI: Katsokaa nyt tuomari, minä osuin!
SÄILÄ: [arrrrrrrrggghhhhgrrrrghhgh] - - - SUOMI: Kuulkaas nyt tuomari, ihan varmana oli mun piste!
SÄILÄ: [prkghhragajaghrazkrghegeghgraazzarggh] - - - SUOMI: Siis mä hakkaan sun faijan jos nyt ei heru pistettä tänne päin!!

Kuvassa olevalla säilistillä ei ole mitään tekemistä Säilä-Suomi-Säilä -sanastoidean kanssa...muahahhaa...

Seitsemän päivää aikaa oppia kolme aselajia

Suomen Miekkailuliitto järjesti pitkästä aikaa viikon mittaisen miekkailun valmennusleirin. Tapahtuma pidettiin Piispalassa 25. - 31.7.2011, valtakunnallisessa nuorisokeskuksessa, 110 km Jyväskylästä pohjoiseen. Leiri oli ensimmäinen miekkailuvalmennuksen opettajaleiri, jonka tavoitteena oli antaa osallistujille viikossa kyky alkeisoppitunnin antoon kaikilla kolmella aseella. Nyt Suomessa on siis ainakin 20 opettajaa tai ainakin opettajan alkua, jotka voivat tarvittaessa auttaa miekkailijan alkuun floretilla, säilällä ja kalvalla.
Jotta tavoitteeseen päästäisiin, leiriohjelmaan kuului 6 - 7,5 tuntia käytännön harjoittelua päivässä sekä muutama teoria&keskuteluosuus. Sanotaanko, että  fyysinen vaativuustaso oli kohdallaan ainakin kaltaiselleni konttorirotalle.

Joonas roudaa miekkailumattoa harjoitussaliimme Piispalan päärakennuksen editse.

Sali joka oli Kotimme Piispalassa viikon ajan

Oikeasti tunnelma luennoilla oli innokkaampi kuin kuvassa näyttää

Niin, tätähän se kolmen aseen koulutus tarkoittaa allekirjoittaneelle

Kersantti Mertsi ja jalkatyöryhmä

Anssi ja Seppo demo-oparilla

 Päivään kuului aina yksi  puoletoista tunnin harjoitus kullakin aseella, neljäs harjoitus oli vaihtuva joko aselajiharjoitus, jalkatyö, jumppa tai luento. Esimerkkipäivä: Herätys 7:30, aamiainen, päivän ohjelmajulistus ja aamuveryttely 8:30, ensimmäinen harjoitus floretilla 9:00 - 10:30, kahvitauko, toinen harjoitus kalpa 11:00 . 12:30, lounas ja lepotauko, kolmas harjoitus säilä 14:00 - 15:30, kahvitauko, neljäs harjoitus floretti 16:00 - 17:30, päivällinen ja lepotauko, viides harjoitus kalpa 19:00 - 20:30, ennen nukkumaan menoa iltauinti tai muuta omatoimista ohjelmaa.

Leiripaikan sijainti niinkin kaukana kototurusta herätti ensin vähän epäilyjä, mutta paikan päällä asia kääntyi positiiviseksi "lomatunnelmaksi". Loma on ehkä väärä sana kuvaamaan viikkoa, johon kuului n. 37 tuntia fyysisestikin tiukkaa toimintaa, ehkä irtiotto arjesta on parempi. Kaukana oli kavala maailma, aurinko paistoi koko viikon, leirin yhteishenki huokui vahvana ja aika tuntui kuluvan siivillä. Tunnelma oli suorastaan haikea, kun lähtösunnuntai koitti.

Toinen Epäilevän Tuomaan asennevamma ennen leiriä kohdistui kolmen aseen opetussettiin. Seurassamme Turun Miekkailijoissa ei florettia miekkailla ja henkilökohtaisesti säilänkin opetustaitoni on nolla. Suurin iloinen yllätys olikin, kun säilän opettelu oli itselleni leirin hauskin anti. Siitä kiitos aselajikouluttaja Mika Romanille. Mitenkään floretin ja Teemu Tokolan sekä kalvan Anssi Alanteen ja Seppo Lauhion panosta väheksymättä! Säilä-efektiin varmaan vaikutti "tabula rasa" ilmiö. Kun asiasta ei tiedä mitään, siihen suhtautuu ennakkoluulottomasti ja leikkimiellellä. Floretissa ja etenkin kalvassa taisi olla hieman osaamispaineita - yritys tehdä asioita pikkuisen liian tosissaan. Se olikin tärkeä huomio kun miettii asiaa valmennettavan kannalta; miten pitää oppitunnit niin, että oppilaalla säilyy ainakin pieni leikkimielisyys ja oppimisen ilo. Miten itse välttää leipiintymisen ja "opparikoneeksi" muuttumisen.

Kolmen aseen perusteiden läpivienti herätti myös ajatuksia opetuksen synergiaeduista. Vaikka taistelusäännöt, tekniikka ja taktiikka poikkeavat toisistaan, löytyi myös paljon toisaan tukevia asioita. Yksi tärkeimmistä havainnoista opettamisen kannalta oli signaalien antamisen selkeys. Riippumatta opetitko säilää, florettia vain kalpaa, oppilaan tehdessä virheen vika useinmiten löytyi opettajan habituksesta. Tämä havainto tekikin gutaa itsetunnolle, mutta kuten pääkouluttaja Teemu Tokola totesi "opettajan tulee nostaa oppilaan itsetuntoa, mutta valmentajaharjoittelijoista ei ole niin väliä".Valmentajan pitää niellä ylpeytensä ja osata vaihtaa lähestymistapaa, tempoa ja signaalin selkeyttä kunnes oppilas tekee halutun liikkeen oikein.

Leiristä on nyt kulunut viikko, reidet pelaavat taas ja osa opista on jo valunut sukkaan. Onneksi saimme hyvän dokumentin koulutuksen aiheista ja tehdyistä harjoitteista, josta voi luntata unohtuneet asiat.  Kouluksen lisäksi leirin antina tuli toinen vähintään yhtä tärkeä asia. Leiriläiset saivat kerralla lähes koko Suomen kattavan miekkailuvalmennuksen vertaistukiverkoston. Etenkin ruokapöytökeskustelut sisälsivät kaiken sen naureskelun ja sorinan keskellä runsaasti asiapitoisia keskusteluja, jotka avasivat silmät näkemään, miten samanlaisten perusasioiden kanssa eri puolilla Suomea miekkailuväki painii. Vastuu on monessa seurassa todella harvoilla hartioilla ja ensiaskel lajin leviämiselle olisi taito oppia delegoimaan ja uskomaan vastuuta (omasta mielestämme) aloitteleville vetäjille.

Ehkä seuraavilla leireillä pääsemmekin vielä sille tasolle, että opimme miten opettaa omassa seurassamme uusia valmentajia. Mutta toivat tulevien vuosien kesäleirit tullessaan mitä tahansa, paluuta parin päivän pintaliitokoulutuksiin ei ole, jos haluamme kehittää miekkailuvalmennuksen "kermaa" syvällisempään ja kokonaisvaltaiseen miekkailuvalmennuksen ymmärtämiseen.

Kiitos kaikille Piispalan leirille osallistuneille kolleegoille, miekkailijoille ja etenkin kouluttajille. Voimia arjen työhön ja tavataan taas ensi kesänä!

Lopuksi koko totuus ja vain totuus siitä, mitä leirillä pääasiassa tehtiin :) tätähän osa mukana olleista ehtikin jo pelätä ... heh hee.

Säilän SM kisat Turussa

Lainaan hieman Asterixia:”Kalpamiekkailijat ovat valloittaneet koko miekkailukentän – ei sentään, pieni joukko säilistejä pitää vielä pintansa.” Meillä Turun Miekkailijoissakin kytee vielä säilän kipinä vaikka kalpamiekkailijat kieltämättä ovat pahasti niskan päällä harrastajalukujen vertailussa.
Vaikka osaan opettaa vain kalpaa, koen vanhana sopimusmiekkailijana suurta sympatiaa säilän suuntaan. Ainut urheilumiekkailun löymäase vaatii parasta klassisen miekkailuasennon hallintaa. Ei sillä, etteikö varoasento olisi tärkeä myös kalvassa ja floretissa, mutta säilän nopeus nostaa stanssin hallintavaatimuksen omalle tasolleen. Huippusäilistien liikeen vaivattomuus on kaunista katseltavaa.

Säilän nopeudesta antaa viitteen jo se, että otteluissa ei oteta aikaa. Kalvassa ja floretissa kolmen minuutin otteluaika viiden piston alkueräottelussa käytetään useinkin loppuun ja ratkaisi siirtyy tasatilanteessa lisäminuutille. Säilässä ottelut kestävät 15 piston cup-otteluissakin harvoin paria minuuttia pitempään. (Puhutaan siis tehollisesta otteluajasta).

Suomessa on tällä hetkellä yksi oikea säiläseura, Tapanilan Erä. Turussa 12.12.2009 pidetyissä säilän SM-kisoissa puolet 16:sta osallistujasta tuli Tapanilasta. Kulta ja hopea ratkaistiin samoin eräläisten välillä, kun lajin suomalainen pioneeri Mika Roman ja vuodesta 2005 mestaruutta hallusaan pitänyt Olli Mahlamäki antoivat meille näytöksen lajin todellisesta olemuksesta.

Vaikka kilpailun lopputulos oli melko pitkälle jo etukäteen tiedossa, pientä jännitysta saatiin mukaan. HFMn Andras Koroknay-Pal ja Oulun Miekkailijoiden Paulus Tokola, olivat nimittäin tahoillaan hakemassa vuodelle 2009 kolmatta SM-mitalliaan. Onnistuessaan Andraksella olisi ollut mahdollisuus seurata Kaj Czarneckin jalan jälkiä, joka voitti Suomen Mestaruuden kaikilla kolmella aseella vuonna 1963. (Wikipedia). Pistomiekkailijat joutuivat kuitenkin toteamaan, että säilä on erikoismiesten laji.

Kisa vietiin läpi herrasmiestyyliin. Mitalliotteluita lukuunottamatta osallistujat tuomitsivat itse ottelunsa. Ottaen huomioon, että osumien etuoikeuden tuomitseminen säilässä on välillä maallikon silmin melko mystistä touhua, tuomioista syntyi hyvin vähän napinaa. Tunnelma oli, sanoisinko, sosiaalinen ja postiivisessa mielessä vanhanaikainen. Tuulahdus 50-luvulta? Kanssakilpailijat arvioivat toistensa suorituksia kaikessa sovussa.

Miekkailijoiden joukossa on paljon vahvoja persoonia, kuten taistelulajissa kuuluukin olla. Aselajien väliset erot kuitenkin heijastuvat harrastajiensa persoonallisuuksista. Kuten tämä englanninkielinen sutkaus:

Foil fencers talk about the techniques of fencing.
Epée fencers talk about the esoterics of fencing.
And sabre fencers talk about themselves."

Tuo ”ecoterics” sana oli vähän outo, tässä yksi selityksistä – “Having to do with concepts that are highly theoretical and without obvious practical application” joten siitä inspiroituneena tällainen vapaa käännös:

Floretisti pohtivat miekkailun tekniikkaa.
Kalpamiekkailijat pohtivat päänsä puhki.
Säilistit pohtivat mikä on sopiva paikka jatkoille :D

Joten Cheers ja Engarde! Vielä ennen lopputuloksia muutama kuva Turun SM-kisoista 12.12.2009.

Osallistujat St Olofsskolanin urheilusalissa Turussa kilpailunjohtaja Kasken avauspuhuttelussa

Alkuerät käynnissä

Nyt on sellainen fiilis, että kohta sattuu...

Olli tuulettaa osumaa

Mitallistit vasemmalta oikealle: Mika Roman, hopeaa, Olli Mahlamäki, kultaa, Kimmo Pentikäinen ja Teemu Perheentupa pronssia.

Tulokset, säilämiekkailun Suomenmestaruuskilpailut 2009
1. MAHLAMÄKI Olli TAP.ERÄ
2. ROMAN Mika TAP.ERÄ
3. PENTIKÄINEN Kimmo YM
3. PERHEENTUPA Teemu YM
5. MUIR Samuel TAP.ERÄ
6. SARPOLA Timo TAP.ERÄ
7. SALONEN Johan TAP.ERÄ
8. KROUVI Miki TMÅF
9. KOROKNAY-PÁL András HFM
10. WIKSTRÖM Mats TAP.ERÄ
11. TOKOLA Paulus OMS
12. RAUTANEN Ari YM
13. VERTANEN Ilkka TAP.ERÄ
14. VALLINVAARA Erkko TMÅF
15. SAARINEN Joonas TMÅF
16. KASTARI Pekka TAP.ERÄ

Lyömämiekkailua

Ensin pieni historiakatsaus löymämiekkailun historiaan: Ruotsi - Puola -maaottelu n. 1600-luvun kieppeillä. Suomen Miekkailuliitoa edustivat Hakkapeliitta-seuran jäsenet. Tässä pätkässä kuitenkin ovat pääroolissa puolalaiset husaarit.




Sitten katsaus lyömämiekkailun tähän päivään, ulkotiloista laji on siirtynyt urheiluhalliin, mutta ottelumusiikki on edelleen kovaäänistä.