Pitkästä aikaa on sisäinen pakko kirjoittaa blogin pitäjien suosikkiaiheesta Minä Itse ja tietysti Vuodattavaan sävyyn!
Kesän jälkeen seura-aktiivi on täynnä energiaa. Tahto ja into tehdä asioita on valtava. Valmennusideoita pursuilee. Vaan marraskuun pimeydessä alkaa tossu painaa. Kuinkas tässä taas pääsi näin käymään? Kurkataanpa hieman taaksepäin...
Jätä kalenteriin löysiä
Elokuussa salilla on kesäinen tunnelma. Rustasin oppariaikataulut uuteen uskoon, jota mukaan mahtusi muutama uusi "potilas". Yhteensä sain päiville maanantai, tiistai, torstai ja perjantai mahtumaan kolmetoista vastaanottoa . Lisäksi halusin pitkästä aikaa kokeilla lasten alkeiskurssin vetämistä, se allokoitiin tiistaille. Ja koska tuntui siltä, että kesän valmennusleirin opeista olisi ammennettavaa vähän kokeneimmillekin kalvan heiluttajille, ajattelin kokeilla keran kuussa lauantaisi pidettävää kaksituntista kuukausitreeniä, jossa hieman experimentaali-henkisesti yritetään virkistää perusteet osaavien miekkailjoiden tekniikkaa ilon kautta.
Tämä paketti olisikin toiminut loistavasti, jos seura-aktiivi olisi muistanut muutkin kauden kiihtyessä vastaan tulevat haasteet. Seuran hallituksessa olo vie kuussa jokusen tunnin. Kilpailukutsjen ja -ilmoittautumisten hoitaminen nappaa aikaa. Opparilla käyvien oppilaiden ja heidän vanhepiensa kanssa kommunikoimiseen tarviaan hetki sähköpostin ääressä ja tekstarien naputtelua viikoittain. Salilta ei aina pääsekkään lähtemään noin vain, kun varustekapin avain sattuu olemaan vitjassa ja pitää avata kauppa miekkailutarvikkeiden ostajille.
Kisamatkailua
Valmentamisen pohjaksi täytyy tietysti myös käydä katsomassa, mitä valmennettavat puuhaavat kisoissa. Olen tosin itsekseni pohtinut, että mihin asti yksi valkku voi auttaa, kun kisoissa on aina monta oppilasta tulessa yhtäaikaa. Miekkailija on alueella aina yksin. Hänet pitää päästää irti valkun napanuorasta mahdollisimman äkkiä, jotta omatoiminen valmistautuminen kisoihin ja kisoissa tulee rutiiniksi, eikä ottelun aikana kurkita takapeilistä valmentajan taktiikkavinkkejä.
Kisarumba alkoi syyskuisesta Porvoo Mastersseista, jonne pukkasi oikein mallikas kasa Turun Miekkailjoita. Kisoissa pääsin kaikkiin hommiin mitä nyt kisoissa yleensä on tarjolla; komentelemaan porukkaa liikkeelle, antamaan lämppäopparia, fiksaamaan kärkijousia, huuteleman alueen reunalle ja tuomaroimaan.
Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa komiat Juniorien Pohjoismaiset Mestauskilpailut Espoossa. Niistä onkin roppakaupalla kuvia aikaisemasa postauksessa. Espoon Miekkailijoiden Kansaivälisen tason kisakone tarjosi kilpailijoille mannermaista miekkailutunnelmaa. Kerrankin ei tarvinnut lähteä ulkomaille saadakseen junnuille ulkomaisen mittapuun kisat.
Turkulaisten menestys jäi Rasmus Mellasen PM-hopea varaan 20v-sarjassa, mutta oli pienestä kiinni, ettei mitalikahinoissa olisi ollut joku nuorempikin tmåffilainen. Erityisen ylpeä olin muutamasta Porvoossa hieman alimiekkailleen yksilön henkisen puolen parannuksesta. Tällä kertaa ei tiukassa paikassa käynyt puntti eikä kärki tutisemaan, vaan vedetiin tappiin täysillä se mitä osattiin ja sen yli.
Varamiespalvelusta töttöröö
Pieni kiva lisänakki yllättikin puun takaa. PM-viikonlopun jälkeen piti olla vain lauantaina parin tunnin kuukasitreenit, mutta surkeiden sattumusten summana huomasinkin olevani matkalla Poriin pitämään säilän alkeiskurssia. Tulipa testattua, että itselleni on täysin mahdollista vetää kahden tunnin alkeiskurssitus myös säilällä. Kiitos Mika Roman ja kahden viime kesän Miekkailuliiton valmennusleireille.
Turusta Poriin ulkoistetun alkeiskurssin 2-tunnin vetämiseen menee muuten yhtä kertaa kohden yli kymmenen tuntia aikaa. Voisi siis järkeillä, että samalla panostuksella olisi Turussa vetänyt säiläryhmälle yhden treenikerran sijaan melkein koko alkeiskurssin.
Aina yhtä haastava Kupittaa Tournament
Seurava xtra-large erikoisnumero oli lokakuussa pidetty Kupittaa Tournament. Alustavia toimenpiteitä kuten kisakutsua, jullaria ja seuratiedotusta oli tehty jo kesästä lähtien. Hyvästä rutiinista huolimatta viimeinen viikko ennen kisaa täyttyi taas tuomareihin liittyneen kirjeenvaihdon, kisan lippusten ja lappusten tekemiseen, tulossysteemin pohdiskeluun ja kaikenlaisen turhaan stressaamiseen, joka ikävästi vie fokuksen leipätyöstä harrastusasoihin.
Itse kisatapatumassa olin viimeikin päässyt tilanteeseen, että olisin oikeastaan voinut juoda kahvia ja ihastella organisaation otteita. Kun muilla oli asiallisia titteleitä nimilapuissaan, nimesin itseni "odd-job-man" 'ksi :D. Toimenkuvaani kuului mm. mattoteippauksien huolto, kaikkien muiden hommiin sekaantuminen ja häirintä, Teemu Seeven hovimestarina toimiminen, epäsäännöllisen säännölliseten videokatsausten kuvaaminen nettiin, tuomarin ajanottoapupoika , Turun Sanomien (hyvän näköisen) toimittajattaren opastaminen lajin saloihin, small talk FIE-tarkkailijan kanssa ja veteraaninaisten tuomarointi. Ai niin - ja suosikkihommani - kisapaikalla pyörivien junnuapulaisen komentelu.
Nyt olisi enää jäljellä kiitoskorttien teko, mitähän hassun hauskaa sitä Kuppiksen kiitoskorteihin tänä vuonna keksisi?
Nasse-setä vetää miekkailua lapsille
Niin ja kuten jo aiemmin taisin mainita, kauden perusruokavalioon tuli otettua lasten alkeiskurssin vetäminen. Meillä oli kurssin suhteen positiivinen ongelma. Jopa nin positiivinen, että tulijoita oli liikaa yhdelle kurssille, joten päätettiin pitää kaksi. Tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka koota ryhmät mahdollisimman sama ikäisistä osallistujista, mutta koska toisen ryhmän perustaminen tehtiin vähän säälistä kun ensimmäinen oli jo ilmoittautumisjärjestyksen perusteella aloitettu, tuli molemista random-ryhmät koostumuksen suhteen.
Jälkiviisautena kirjaan itselleni seuraavat asiat jatkossa huomoonotettavaksi.
1) Jatkossa ryhmän koko saa olla korkeintaan kymmenen henkeä.
2) Ikäero ei voi olla 8-14 vuotta
3) Jos mahdollista, erota saman perheen lapset eri ryhmiin - ainakin jos kyse on veljeksistä
4) En pidä siitä, että vanhemmat jäävät katsomaan lastensa harjoituksia. Porukkaan tuntuu aina mahtuvan joku "jääkiekkovanhempi" - 99% mies - joka käy huutelemaan kannustusta lapselleen kun päästään kokeilemaan "vapaatökkimistä". Miekkailu on nimittäin usein aika kaukana alkeiskurssiporukan miekkailusta.
5) Kuri- Kuri. Kuri. Kuri höltyy näköjään jossain aiheessa. Kyllä maailmassa pitää olla vielä yksi paikka, jossa kakarat eivät hyppele aikuisen nenälle ja se paikka saa olla lasten miekkailun alkeiskurssi.
- ja edellisen allekirjoitukseksi Nasse Setä -
Töttöröö-henkisesti pääsin paikkaamaan muutaman kerran myös perjantaina pidettävää alkeiskurssia. On se ihmeellistä miten erilaisia ryhmät voivat olla. Perjantain ryhmä on rauhallisempi ja vaikuttaa siltä, että heistä on moni tullut kokeilemaan miekkailua omasta, ei vanhempiensa halusta. Ehkä meidän pitää jatkossa harkita kahta erityyppistä kurssimuotoa:
A) Lapsi on tullut omasta tahdostaan kurssille = opetetaan miekkailua
B) Lapsi on tullut miekkailemaan, koska vanheman mielestä lapsella pitää olla harrastuksia = pidetään jumppakerhoa, jossa satunnaisesti myös saa leikkiä miekkailua. Ja nyt joku ottaa herneen nenään.
Töttöröö 2
Olin eilen taas Porissa. Aika jännä keikka. Viime kerran kymmenestä osallistujasta tuli paikalle kolme. Raahasin tietysti Poriin kamat kymmenelle - aseet, takit, maskit, hanskat, plastronit ja rintasuojat. Kamojen kuskaus meni oikeastaan aika helposti, sillä olin kehittynyt pakkaajana siten viime keikan. Vähän tietysti harmitti poissaolevien takia, sillä vedin omasta mielestäni oikein kelpo shown:
Alkuun tietysti lämpät ja jalkatyötä ensin ilman asetta parin kanssa ja siten itseään peilistä tarkkaille ase kädessä: Askelellus, ristiaskel taakse, syöksy, askel syöksy, hyppy syöksy
Siten kerattiin parin kanssa linjat terssi-kvartti-kvintti. Toinen sanoi linjan, mihin parin tuli siirtyä ja sitten suljetun linjaan annettin lyönti. Jatkettiin väistöriposteihin ilman linjapyyntöä.
Kerrattiin suora lyönti. Uutena asiana epäsuora hyökkäys (vaikka kuten guru Roman sanoo; säilässä ero suoran ja epäsuoran hyökkäyksen välillä on lähinnä semanttinen).
Siirryttiin terälyönteihin. Harjoittelua varten opeteltiin linja, jota vastaan siten käytettiin kvartibateeta. Käytiin läpi myös hamarabeat poskeen.
Uusina väistöinä esiteltiin kontaterssi ja sekondi. Treenatiin niiden käyttöä mm. matalalta tulevaa hyökkäystä vastaan. Lopuksi otettiin harjoitusmatsit - tosin ilman merkinantolaitetta.
Läsnäolleille tilanne oli tietysti ihanteellinen, kaikki saivat kädestä pitäen ohjausta, joka on melkein kuin opparilla olisi
Muista aina lopetaa postaus positivisiin tunnelmiin eli lopukevennys
Ja vielä eilisen hienoin juttu! Pojat pisti Kööpenhaminassa haisemaan! Teemu ja Kassu (Teemu Seeve ja Kasper Roslander) ottivat Trekanten Open FIE Satelliittikisassa (vastaava kuin Kupittaa Tournament) kaksoisvoiton. Jee.
Teemu voitti matkalla finaaliin Puolan Filip Broniszewskin 15-12, kaverilla on mm. Young Lions juniori MC hopeaa kaudelta 2009-2010, viime vuoden Trekanten voittajan, Itävallan Florian Schmidin 15-8 ja huippujännittävässä semi-finaalissa Tsekin Julian Seidl'n jatkoajalla 14-13.
Kassu puolestaan mm. pudotti monen suomalaisjunnun hyvin tunteman juniorien Maailma Cup ranking 1. "Juustomiehen" Von de Ostenin 15-14, takavuosina menestystä saavuttaneen Portugalin Joao Cordeiron (3. sijoja Maailman Cupissa 2008 - 2010) 15-12 ja lopulta tasaisen tiukassa finaalissa harjoitelukaverinsa Teemun jatkoajalla 12-11.
Kesän jälkeen seura-aktiivi on täynnä energiaa. Tahto ja into tehdä asioita on valtava. Valmennusideoita pursuilee. Vaan marraskuun pimeydessä alkaa tossu painaa. Kuinkas tässä taas pääsi näin käymään? Kurkataanpa hieman taaksepäin...
Jätä kalenteriin löysiä
Elokuussa salilla on kesäinen tunnelma. Rustasin oppariaikataulut uuteen uskoon, jota mukaan mahtusi muutama uusi "potilas". Yhteensä sain päiville maanantai, tiistai, torstai ja perjantai mahtumaan kolmetoista vastaanottoa . Lisäksi halusin pitkästä aikaa kokeilla lasten alkeiskurssin vetämistä, se allokoitiin tiistaille. Ja koska tuntui siltä, että kesän valmennusleirin opeista olisi ammennettavaa vähän kokeneimmillekin kalvan heiluttajille, ajattelin kokeilla keran kuussa lauantaisi pidettävää kaksituntista kuukausitreeniä, jossa hieman experimentaali-henkisesti yritetään virkistää perusteet osaavien miekkailjoiden tekniikkaa ilon kautta.
Tämä paketti olisikin toiminut loistavasti, jos seura-aktiivi olisi muistanut muutkin kauden kiihtyessä vastaan tulevat haasteet. Seuran hallituksessa olo vie kuussa jokusen tunnin. Kilpailukutsjen ja -ilmoittautumisten hoitaminen nappaa aikaa. Opparilla käyvien oppilaiden ja heidän vanhepiensa kanssa kommunikoimiseen tarviaan hetki sähköpostin ääressä ja tekstarien naputtelua viikoittain. Salilta ei aina pääsekkään lähtemään noin vain, kun varustekapin avain sattuu olemaan vitjassa ja pitää avata kauppa miekkailutarvikkeiden ostajille.
Kisamatkailua
Valmentamisen pohjaksi täytyy tietysti myös käydä katsomassa, mitä valmennettavat puuhaavat kisoissa. Olen tosin itsekseni pohtinut, että mihin asti yksi valkku voi auttaa, kun kisoissa on aina monta oppilasta tulessa yhtäaikaa. Miekkailija on alueella aina yksin. Hänet pitää päästää irti valkun napanuorasta mahdollisimman äkkiä, jotta omatoiminen valmistautuminen kisoihin ja kisoissa tulee rutiiniksi, eikä ottelun aikana kurkita takapeilistä valmentajan taktiikkavinkkejä.
Kisarumba alkoi syyskuisesta Porvoo Mastersseista, jonne pukkasi oikein mallikas kasa Turun Miekkailjoita. Kisoissa pääsin kaikkiin hommiin mitä nyt kisoissa yleensä on tarjolla; komentelemaan porukkaa liikkeelle, antamaan lämppäopparia, fiksaamaan kärkijousia, huuteleman alueen reunalle ja tuomaroimaan.
Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa komiat Juniorien Pohjoismaiset Mestauskilpailut Espoossa. Niistä onkin roppakaupalla kuvia aikaisemasa postauksessa. Espoon Miekkailijoiden Kansaivälisen tason kisakone tarjosi kilpailijoille mannermaista miekkailutunnelmaa. Kerrankin ei tarvinnut lähteä ulkomaille saadakseen junnuille ulkomaisen mittapuun kisat.
Turkulaisten menestys jäi Rasmus Mellasen PM-hopea varaan 20v-sarjassa, mutta oli pienestä kiinni, ettei mitalikahinoissa olisi ollut joku nuorempikin tmåffilainen. Erityisen ylpeä olin muutamasta Porvoossa hieman alimiekkailleen yksilön henkisen puolen parannuksesta. Tällä kertaa ei tiukassa paikassa käynyt puntti eikä kärki tutisemaan, vaan vedetiin tappiin täysillä se mitä osattiin ja sen yli.
Varamiespalvelusta töttöröö
Pieni kiva lisänakki yllättikin puun takaa. PM-viikonlopun jälkeen piti olla vain lauantaina parin tunnin kuukasitreenit, mutta surkeiden sattumusten summana huomasinkin olevani matkalla Poriin pitämään säilän alkeiskurssia. Tulipa testattua, että itselleni on täysin mahdollista vetää kahden tunnin alkeiskurssitus myös säilällä. Kiitos Mika Roman ja kahden viime kesän Miekkailuliiton valmennusleireille.
Turusta Poriin ulkoistetun alkeiskurssin 2-tunnin vetämiseen menee muuten yhtä kertaa kohden yli kymmenen tuntia aikaa. Voisi siis järkeillä, että samalla panostuksella olisi Turussa vetänyt säiläryhmälle yhden treenikerran sijaan melkein koko alkeiskurssin.
Aina yhtä haastava Kupittaa Tournament
Seurava xtra-large erikoisnumero oli lokakuussa pidetty Kupittaa Tournament. Alustavia toimenpiteitä kuten kisakutsua, jullaria ja seuratiedotusta oli tehty jo kesästä lähtien. Hyvästä rutiinista huolimatta viimeinen viikko ennen kisaa täyttyi taas tuomareihin liittyneen kirjeenvaihdon, kisan lippusten ja lappusten tekemiseen, tulossysteemin pohdiskeluun ja kaikenlaisen turhaan stressaamiseen, joka ikävästi vie fokuksen leipätyöstä harrastusasoihin.
Itse kisatapatumassa olin viimeikin päässyt tilanteeseen, että olisin oikeastaan voinut juoda kahvia ja ihastella organisaation otteita. Kun muilla oli asiallisia titteleitä nimilapuissaan, nimesin itseni "odd-job-man" 'ksi :D. Toimenkuvaani kuului mm. mattoteippauksien huolto, kaikkien muiden hommiin sekaantuminen ja häirintä, Teemu Seeven hovimestarina toimiminen, epäsäännöllisen säännölliseten videokatsausten kuvaaminen nettiin, tuomarin ajanottoapupoika , Turun Sanomien (hyvän näköisen) toimittajattaren opastaminen lajin saloihin, small talk FIE-tarkkailijan kanssa ja veteraaninaisten tuomarointi. Ai niin - ja suosikkihommani - kisapaikalla pyörivien junnuapulaisen komentelu.
Nyt olisi enää jäljellä kiitoskorttien teko, mitähän hassun hauskaa sitä Kuppiksen kiitoskorteihin tänä vuonna keksisi?
Nasse-setä vetää miekkailua lapsille
Niin ja kuten jo aiemmin taisin mainita, kauden perusruokavalioon tuli otettua lasten alkeiskurssin vetäminen. Meillä oli kurssin suhteen positiivinen ongelma. Jopa nin positiivinen, että tulijoita oli liikaa yhdelle kurssille, joten päätettiin pitää kaksi. Tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka koota ryhmät mahdollisimman sama ikäisistä osallistujista, mutta koska toisen ryhmän perustaminen tehtiin vähän säälistä kun ensimmäinen oli jo ilmoittautumisjärjestyksen perusteella aloitettu, tuli molemista random-ryhmät koostumuksen suhteen.
Jälkiviisautena kirjaan itselleni seuraavat asiat jatkossa huomoonotettavaksi.
1) Jatkossa ryhmän koko saa olla korkeintaan kymmenen henkeä.
2) Ikäero ei voi olla 8-14 vuotta
3) Jos mahdollista, erota saman perheen lapset eri ryhmiin - ainakin jos kyse on veljeksistä
4) En pidä siitä, että vanhemmat jäävät katsomaan lastensa harjoituksia. Porukkaan tuntuu aina mahtuvan joku "jääkiekkovanhempi" - 99% mies - joka käy huutelemaan kannustusta lapselleen kun päästään kokeilemaan "vapaatökkimistä". Miekkailu on nimittäin usein aika kaukana alkeiskurssiporukan miekkailusta.
5) Kuri- Kuri. Kuri. Kuri höltyy näköjään jossain aiheessa. Kyllä maailmassa pitää olla vielä yksi paikka, jossa kakarat eivät hyppele aikuisen nenälle ja se paikka saa olla lasten miekkailun alkeiskurssi.
- ja edellisen allekirjoitukseksi Nasse Setä -
Töttöröö-henkisesti pääsin paikkaamaan muutaman kerran myös perjantaina pidettävää alkeiskurssia. On se ihmeellistä miten erilaisia ryhmät voivat olla. Perjantain ryhmä on rauhallisempi ja vaikuttaa siltä, että heistä on moni tullut kokeilemaan miekkailua omasta, ei vanhempiensa halusta. Ehkä meidän pitää jatkossa harkita kahta erityyppistä kurssimuotoa:
A) Lapsi on tullut omasta tahdostaan kurssille = opetetaan miekkailua
B) Lapsi on tullut miekkailemaan, koska vanheman mielestä lapsella pitää olla harrastuksia = pidetään jumppakerhoa, jossa satunnaisesti myös saa leikkiä miekkailua. Ja nyt joku ottaa herneen nenään.
Töttöröö 2
Olin eilen taas Porissa. Aika jännä keikka. Viime kerran kymmenestä osallistujasta tuli paikalle kolme. Raahasin tietysti Poriin kamat kymmenelle - aseet, takit, maskit, hanskat, plastronit ja rintasuojat. Kamojen kuskaus meni oikeastaan aika helposti, sillä olin kehittynyt pakkaajana siten viime keikan. Vähän tietysti harmitti poissaolevien takia, sillä vedin omasta mielestäni oikein kelpo shown:
Alkuun tietysti lämpät ja jalkatyötä ensin ilman asetta parin kanssa ja siten itseään peilistä tarkkaille ase kädessä: Askelellus, ristiaskel taakse, syöksy, askel syöksy, hyppy syöksy
Siten kerattiin parin kanssa linjat terssi-kvartti-kvintti. Toinen sanoi linjan, mihin parin tuli siirtyä ja sitten suljetun linjaan annettin lyönti. Jatkettiin väistöriposteihin ilman linjapyyntöä.
Kerrattiin suora lyönti. Uutena asiana epäsuora hyökkäys (vaikka kuten guru Roman sanoo; säilässä ero suoran ja epäsuoran hyökkäyksen välillä on lähinnä semanttinen).
Siirryttiin terälyönteihin. Harjoittelua varten opeteltiin linja, jota vastaan siten käytettiin kvartibateeta. Käytiin läpi myös hamarabeat poskeen.
Uusina väistöinä esiteltiin kontaterssi ja sekondi. Treenatiin niiden käyttöä mm. matalalta tulevaa hyökkäystä vastaan. Lopuksi otettiin harjoitusmatsit - tosin ilman merkinantolaitetta.
Läsnäolleille tilanne oli tietysti ihanteellinen, kaikki saivat kädestä pitäen ohjausta, joka on melkein kuin opparilla olisi
Muista aina lopetaa postaus positivisiin tunnelmiin eli lopukevennys
Ja vielä eilisen hienoin juttu! Pojat pisti Kööpenhaminassa haisemaan! Teemu ja Kassu (Teemu Seeve ja Kasper Roslander) ottivat Trekanten Open FIE Satelliittikisassa (vastaava kuin Kupittaa Tournament) kaksoisvoiton. Jee.
Teemu voitti matkalla finaaliin Puolan Filip Broniszewskin 15-12, kaverilla on mm. Young Lions juniori MC hopeaa kaudelta 2009-2010, viime vuoden Trekanten voittajan, Itävallan Florian Schmidin 15-8 ja huippujännittävässä semi-finaalissa Tsekin Julian Seidl'n jatkoajalla 14-13.
Kassu puolestaan mm. pudotti monen suomalaisjunnun hyvin tunteman juniorien Maailma Cup ranking 1. "Juustomiehen" Von de Ostenin 15-14, takavuosina menestystä saavuttaneen Portugalin Joao Cordeiron (3. sijoja Maailman Cupissa 2008 - 2010) 15-12 ja lopulta tasaisen tiukassa finaalissa harjoitelukaverinsa Teemun jatkoajalla 12-11.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Julkaisen sen luettuani.
t. Tero