Kepeä kisatarina eli kun pakarat tulivat kipeiksi Oulun Kesäkisoissa

Kesä on sitä aikaa kun miehet hukkuvat sepalus auki yöttömän yön huumassa, kuikka kiekuu kurkkunsa käheäksi ja hullut miekkailijat istuvat 1400 kilometriä autossa päästäkseen vetämään reitensä piippuun toiselle puolelle Suomea. Noh, kaikki alkoi siitä kun Kiljanderin Toni lähetti sähköpostia Oulun Kesäkisoista...

Innostunut aikuismiekkailija oli bongannut tyrkyllä olevat veteraanipisteet. Samalla kun itse halusin hyvän tekosyyn livistää viikonlopun juhlapatsasteluista ja nuorella valmennettavallani ei ollut parempaakaa tekemistä, alkoi ajatus Ouluun lähdöstä tuntua matkakulujensakin puolesta kohtuulliselta. Ou jee, kolme muskettisoturia Fordiin ja keula kohti Oulua.

Vaasan tori ja Jääkäripatsas. Siis tuolla takana.

Lounas Il Bancossa. Huomatkaa nälkäinen kiilto teinin silmissä.

 Menomatkan agendana oli, että aapeesee-heimon toteemipaaluilla merkityt jättireservaatit piti jättää rauhaa. Vaikka rauhanomainen heimo elääkin ja voi hyvin Suomen teiden varsilla, ajattelimme elää vaarallisesti ja pysähtyä vain villien tienvarsi-intiaanien antimilla. Suunnitelma toimikin alkuun varsin hyvin. Ensistoppi Kaurismäkiläisellä Teboililla, lounas Vaasassa pitoreskissa Le Bankissa italiasaihenkisiä herkkuja nauttien. Vaan matka oli pitkä ja kuljettajan kofeiinipitoisuus väheni uhkaavasti ja Kokkolassa jouduimme pysäyttämään vankkurimme tervakaupungin bonuspysäkille.

Olisikohan "engelsmannit" saatu Oolannin Sodassa pysäytettyä, jos tykkeihin olisi tungettu näin kiiltäviä kuulia.

 Menomatkalla bongasimme matkalaisille uutena kaupunkina vielä Raahen. En tiennytkään kaupungin olleen aikaan Suomen suurin laivanvarustamokaupunki. Ja se on poltettu maantasalle melkein yhtä monta kertaa kuin Turku.

Miekkailun sosiaalinen puoli...ja tietysti turkulainen ensimmäisenä ruokajonossa.

Santtu santsaa, Toni triplaa?

Mukavaa oli ja hyttysiäkin. Mutta sehän on Kesä.

Viimein perillä Oulussa. Hotellikuolema vältettiin välittömästi ja enemmistön äänillä myös väsyneen kaasujalan omannut kuljettaja Kiljander joutui pistään tossulla koreasti kohti Oulun Miekkailuseuran järjestemää "get-to-gether" illanviettoa. Hyvän seuran, herkullisen grillipossun ja salaatin virkistäminä painuttiin pehkuihin kisa-aamua odottamaan.

Linnanmaan liikuntahallissa oli kisapuitteet kohdallaan, kahvi ilmaista ja suklaatakin tarjolla!

Sunnuntai koitti. Sankariteot Linnanmaan liikuntahallissa odottivat! Valitettavasti veteraani-tyyppinen kroppani ei ymmärtänyt, että urheilun voi aloittaa jo klo 9 aamulla. Alkuerän ensimmäiset ottelut olivatkin elintoimintojen kannalta varsin mielenkiintoisia. Vaikka en ajokorttia omistakaan, voisin kuvitella dieselmoottorien joitakin vuosikymmeniä sitten käynnistyneet pakkasessa samalla agressiivisuudella kuin verenkiertoni alkuerässä.
Yllätykseksi voitin kaikki alkuerässäni, joista muutama tosin olin niukkaakin niukempi 5-4 taisto. Koska kisaan lähdön tarkoituksena oli lähinnä "jolly-good-game" tuntui suorastaan epämukavalta lähteä uloslyöntikierrokselle rangking kakkosena heti Oulun ylpeyden, pohjoisen valontuojan, noitatohtorin ja maineikkaan valmenjan, Paulus Tokolan jälkeen.

Cup-kierroksen otteluissa syntyi mielenkiintoinen havainto. Kun jalat viimein alkoivat lämmetä, myös tehtyjen virheiden määrä kasvoi. Johtopäätös; kun reaktiot ovat jo hidastuneet, ei veteraanin kannata innostua liikaa :)
 Varsin tiukan väännön jälkeen Oulun reipasta junioria,  Antte Hietaharjua vastaan (taisin päästä "johtoon" ensimmäisen kerran viimeisessä 15-14 pistossa) semissä tuli vastaan vanha kettu Sami Miettinen.
Taistelu finaalipaikasta alkoi varsin hyvin. Taisin päästä 9-6 johtoon kunnes omassa päässä alkoi ropista. Myös vähäiset lenkkikilometrit tuntuivat. Ovelien ansojen suunnittelu miekkailuottelun vaatimalla vauhdilla on vaikeampaa jos keuhkoista tulee ajattelutoimintaa häiritsevää melua ja sydämen lyönnit ahdistavat muutenkin vatsan kohdalta oudon kireäksi kutistunutta miekkailupukua. Sami kuroi ottelussa ohi ja finaaliin muistaakseni luvuin 15-13.

Toinen finalisti löytyi veljestaistosta T. Tokola - P. Tokola. Pohjalainen miekkahippa päättyi tällä kertaa Teemun voittoon. Paulus arveli yhdeksi tappion syistä heikentyneen fyysisen kuntonsa, mutta toisaalta pidemmän tikun vetänyt vastustaja siveli ovelan näköisenä viiksiään, eikä suostunut kysyttäessä paljastaamaan voittoon vienyttä taktiikkaansa. Saattoipa siis olla, että Teemu oli käynyt Paulukselta salaa harjoittelemassa special-kikkoja veljen kukistamiseksi.

Kesäkisojen Finaali on alkanut! Teemu vasemmalla, Sami oikealla.

Oulun Kesäkisojen finaalista Tokola t. vastaan Miettinen oli erittäin viihdyttävää väkivaltaviihdettä. Hetken jo vaikutti, että Teemu vie Samia miten tahtoo, mutta sitten Tokola omien sanojensa mukaan päästi Miettisen iholle "draaman kaarta noudattaakseen" eli suomeksi tyri johtonsa. 14-14 tilanteessa nähtiin sitten päivän komein fleche, jolla Teemu nappasi voiton Ouluun.


Koska oululaisten mielestä miekkailua ei koskaan voi olla liikaa, vetäistiin henkilökohtaisen kisan päälle välittömästi joukkekilpailu. Joukkueet koottiin kesäkisaspecial-säännön mukaisesti alkuerien rankingin perusteella. Systeemi oli aikaisempina vuosina tuottanut kuulema hyvin tasaisia joukkueita, joten mikäs siinä. Tällä kertaa en tosin ollut ihan varma toimiko systeemi. Mm meidän joukkueemme yhteisikä taisi olla 150 vuotta, kun joukkuetaiston voittaneiden sankarien joukkueikä oli ehkä n. 55 vuotta. Nyt joku tietysti viisastelee, että tokihan kokeneet veteraanit vie junnuja kuin litran mittaa. Ei vie enää siinä vaiheessa kun mehut löytyvät kuivumaan laitetusta T-paidasta.
Joukkekisasta tuli siis omakohtaisesti katsottuna vain tyylikkään varoasennon esittelyä, mutta seurakamuni Toni Kiljander ja valmennettavani Santeri Anttila sentään pääsivä molemmat mitalien makuun. Santeri juuri tuossa voittaneessa lapsitähtijoukkuessa ja Toni pronssijoukkueessa.

Palkintosadetta henkilökohtaisessa kalvassa

Turun Dynaaminen Trio vas. Santtu, Tero ja Toni

Enää oli matkasta paras jäljellä. Pizzat itseään Olun vanhimmaksi mainostavassa pizzeriassa, Da Mariossa. Hyvää oli, mutta ei (tietenkään) yhtä hyvää kuin Denniksessä. Sitten saunaosaston altaaseen lihaksia lilluttamaan, unta palloon ja aamusta klo 8.30 ilta viiteen sukkulakyytinä kotiin.

Santun pizza

Teron lammaslihaboltsipizza

Järjestäjille kiitos kisoista. Ensi vuonna tiedetään kuviot, joten panostamme erityisesti Kesäkisojen grillibileisiin ja ehkä sen jälkeen pääsee sunnuntaina vähemmällä miekkailulla kun ei pärjää niin hyvin!

 Tulokset:

1. TOKOLA Teemu OMS
2. MIETTINEN Sami KUMI
3. HAKKARAINEN Tero TMÅF
3. TOKOLA Paulus OMS
5. LUMIJÄRVI Juha OMS
6. HIETAHARJU Antte OMS
7. ANTTILA Santeri TMÅF
8. TOKOLA Samuel OMS
9. KILJANDER Toni TMÅF
10. PAAVOLA Mikko OMS
11. LEPPÄVUORI Anna OMS
12. JUSLIN Henry PM-BF
13. HARJU Ari-Pekka RM
14. MÄNNIKKÖ Sari OMS
15. DEGERMAN Risto OMS
16. TAMMIMIES Tanja OMS
17. RAUDASKOSKI Anna-Maria OMS
18. POLKKO Seija ALLEZ

Pienet miekkailijat, Suuri Kisa

Hilpeä herätys lauantaina klo kuusi, yö oli nomaalisti nukuttu tunnin slaisseissa herätyskelloa hermoillessa. Vaan soihan se sitten, kun kerrankin sai syvästä unesta kiinni. Jalo-Bussimme starttasi salin edestä sovitus puoli kahdeksan ja koska kaikki olivat yllättävästi jopa etuajassa paikalla, ajoaikaa Espoon miekkailumekkaan oli jopa ABC-pitstoppiin riittävästi.
Lauantaina ensimmäisenä taistoon kävivät 12-13 vuotiaat tytöt ja pojat. Turkulaisten taisteleva vaahtosammutin, Uula Kulju, oli tsemppailut itsensä perjantain minizorroista seuraavan päivän koitoksiin ja liittyi Inkan, Maxin, Henrin ja Oskarin seuraksi.

Pituusjärjestyksessä vasemmalta: Inka, Max, Oskar, Uula ja Henrik

Alkulämppäilimme pienet pariharjoitukset ja sitten porukka hätisteliin alueille ottamaan vapaata. Kisa alkoi ja kisa alkoi toisenkin kerran. Ilmeisesti erien uusjako johtui itämaisista Pietarin ystävistämme, jotka eivät ihan olleet tilanteen tasalla mihin sarjaan osallistuisivat.
Savun laskeuduttua kahden eräkierroksen jälkeen, turkulaisista seuraavalle kierrokselle puskivat sisarukset Max ja Inka ja D-loput miekkaniekkamme sijoittuivat keskikastin kieppeille. Uula nousi vanhempiensa joukossa hienosti taistellen oman sarjansa hopealle.

 

Vaihtopenkillä jännättiin ykkösvitjan suorituksia

Sitten tyttöjen ja poikien tiet sarjoissa erosivat, oli vuorossa 14-15- vuotiaden tyttöjen ja poikien kalpa. Vielä 2007 Suurkisat vedettiin alusta loppuun sekasarjana, mikä itsestäni oli hauska erikoisuus kilpailujen joukossa. Mutta koska Suurkisat ovat osa Juniorien Masters-sarjaa, piti sarjajaot yhdenmukaistaa. Inka siirtyi siis siveästi tyttöjen puolelle ja veli veikkonen Max Inkilä, Eemeli Hiltunen, Oliver Mattsson ja Santeri Anttila painivat omalla puolellaan. Tuonen viikate liippaa useimmille liki ja ylempään sarjaan porukasta nousee vai Santeri.

Väliaika: Muu Team Turku lähtee minibussilla kohti kotia, minä ja Kirjonen siirrymme lattiamajoituspaikkaamme nauttimaan äidin tekemää makaroonilaatikkoa ja nukahtamaan kesken vanhan Bond-leffan. 

Sunnuntaiaamu. Vuorossa "B-boyz ja Fly Girlz" eli kadettikalpa 16-17 -vuotiaille. Reserveissä löytyy ja uutta turkulaisverta kehissä edustavat Karri Anttila ja Santeri Kirjonen. "Iso" Santeri heiluttelee miekkaa ja koipiaan vikkelästi ja on ensimmäisen kierroksen jälkeen rangking ykkönen. Toisella rundilla syke hieman hiipuu, mutta A-luokan paikka irtoaa kevyesti. Karri ja Santtu irtoavat kotimatkalle, vaan harjoitellaan lisää ja ensi vuonna uudella sykkeellä takaisin.

B-sarjassa pituuserot kasvavat sarjanousijoiden vuoksi jo humoristisen suuriksi.

Grande Finale ja Isojen Tyttöjen ja Poikien sarja. Hyvissä ajoin ennen aloitusta Turun Toivo Teemu Seeve soittaa ja ilmoittaa olevansa (edelleen) flussaräkäkurkkupipilämpötaudissa. Koska seuraavana viikonloppuna pitää tervehtyä Norjassa pidettävälle MM-leirille ja Jordanian MM-kisatkin häämöttävät jo kahden viikon päässä, päätämme olla riskeeraamatta. Teemu jättää Suurkisat väliin, viimeinen mahdollisuus voittaa on siis ensi vuonna.
Menestys on pojissa Santerin ja Rasmus "Rasse" Mellasen harteilla. Naisen alkujen puolella toiveet kohdistuvat Katriina Kiijärven menestykseen. Koitan potkiskella herra Mellasta lämppäopparille, mutta hän ilmoittaa lämmittelevänsä sitten alueella. Kovin suuria paineita kisaan ei siis ole. Rassen hermojen kunniaksi on todettava kisan myöhemistä vaiheista hänen kykynsä voittaa pienestä kiinni-tilanteet - aina finaaliin saakka.
Katan tie katkeaa klassiseen Kock-esteeseen, mutta käymme kisan aikana hyvä kehityskeskustelun hermojen hallinnan tärkeydestä, joten ei reissu taaskaan hukkaan mennyt. Santeri puolestaan taipuu 16-cupissa taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Monipuolinen kuva: Ennen ottelua - Santeri relaa. Ottelun jälkeen: Santeri relaa.

Mahdollisuus ovelta-ovelle kuljetukseen on niin suuri houkutin, että Rassen ilmoitettua pärjäävän ilman vesipullo täyttäjää pudonneet ja väsyneet suuntaavat Kiijärvi Expressillä kohti Euroopan Kulttuuripääkaupunkia. Taas yksi  De-ja-vue  kokemusten sävyttämä Suurkisaviikonloppu on saatu pakettiin.

P.S.
Kisaviikonlopun kuulumisista Hypetyksenä sen verran, että ensi vuonna mitä suurimmalla todennäköisyydellä Suurkisapaikka vaihtuu ja kilpailu pidetään Leppävaaran Urheiluhallissa. Myös vuoden 2011 Young Lions pidetään Leppävaarassa.

P.S.2.
Onkohan miekkailevien junnujen määrä oikeasti laskussa huippuvuoden 2009 jälkeen vai lorvaileeko nuoriso vaan kotona?  Pieni tilasto osallistujamääristä 2007 - 2011, luvut poimittu Liiton keskustelupalstan kisakutsuista ja -tuloksista:
 

vuosi	kilpailijoita
2011	134
2010	152
2009	181
2008	153
2007	117

SM floretti heiluu Kisahallissa - kuin jo vuonna 1979

Löytyipä arkistojen aarteista hauska lehtileike 31-vuoden takaa. Siinä minä ja Jona väännämme floretin alle 20-vuotiaiden mestaruudesta. Löytyypä toisen kuvan kulmasta seuramme sihteerikin pikku tyttösenä:)

Ylihuomenna sunnuntaina palataan rikospaikalle veteraanien floretin SM-kisojen merkeissä. Tosin riippuen siitä, miten paikat kestävät lauantain veteraani SM-kalpakisan, pystyykö vielä kilpailemaan kahtena päivän perekkäin... Tervetuloa siis Kisahallin käytäville. Muistakaa hengityssuojat - ilmassa voi olla runsaasti kalkin tomua kun miekkailun dinosaurukset temmeltävät alueella :D

HS sunnuntaina 7. lokakuuta vuonna 1979 mainitsee mm että miekkailu on normaalia urheilua!

Videotunnelmia vuoden 2010 Kalpamiekkailun SM-kisoista

15.5.2010 ratkottiin Suomen mestaruudet miesten ja naisten kalpamiekkailussa. Kisat jäivät miesten puolella historiaan juniorien esiinmarssina. Molemmat finalistit,hopella yltänyt Kasper Roslander ja mestaruuden voittanut Alexander Lahtinen olivat juniori-ikäisiä ja Roslander passitti katsomoon molemmat aikaisempien vuosien mestarit, Andras Koroknay-Palin ja Dennis Baden.

Naisten kilpailussa kokemus oli vielä valttia ja Hilla Hämäläinen uudisti mestaruutensa voittaessaan finaalissa Sarla Kelon.

Tulokset ja uloslyöntitaulukko löytyvät miekkaililiiton tulossivulta.

Zorroleirin päätöspäivä ja leirikilpailu

Sunnuntaiaamuna päät pysyivät huomattavasti paremmin patjassa kuin lauantaina. Vain muutama aamuvirkku zorro hiippaili nurkissa omia aikojaan. Koska uni näytti maittavan, herätys varmistettiin Parmaharjun salaisella aseella: Smurffimusiikkilla!
Leirikalustoon kuuluu kohtuullinen mixeripöytä kaijuttimineen, joista Tero alias DJ TUHO, täräytti ilmoille kunnon aamudiskon!

Kun kaikenlaiset pörröpäät oli taltutettu pipojen sisään, käväistiin aamulenkillä lauantain tapaan.

Aamupala hoidettiin ripeästi, sillä meillä oli LEIRIKILPAILU järjestettävämme. Varusteet päälle ja alueita rakentamaan. Miekkailijat pääsivät itse "johtotehtäviin". Mikä loistava pikku-Rane-sukupolvi meillä onkaan varttumassa! Jos kotona tulee sähköasennukseen liittyviä probleemeja, niin kääntykää vain jälkikasvunne puoleen...

Kuvassa yllä: Sähkö-Max Oy ja Asennus Vilma Ab vauhdissa; meneekö tämä johto niinku Xboxissa..

Kuvassa alla: Piuha ja Veto J. Kock Ky ja Olli Electronics LTD tarkkana; eihän tässä ole mitään haastetta, pääsisi edes avaamaan ruuveja...

Mutta juuri kun luulitte pääsevänne ottelemaan...Niku ja Tero vetävät takataskustaan ylläriohjelman...

Asekorjausvinkkejä ja yleisimpien vikojen määritys kalpamiekkailijan varusteista
Varusteet päällä olikin hyvä käydä läpi mm. aseen kärkeen liittyvät asiat; rakotulkin käyttö, puntin käyttö, mitä tehdä jos kärki ei kestä jompaa kumpaa. Maadoitukseen mahdollisesti liittyvät viat kokiilista, vartalojohdon kautta kelajohtoon ja aina laitejohtoon asti. Vartalojohdon vian määritys ja vielä kärkiruuvien tärkeyden painostus.

Rakotulkin ja puntin tuomaridemo käynnissä

Leirikilpailu: Cändi Cup 2009, Parmaharju, Finland
Ilmassa oli suuren Zorro-urheilujuhlan tuntua. Kilpailu käytiin yhtenä eränä, kaikki kaikkia vastaan viiden piston otteluina. Kaikille kertyi siis 11 ottelua.
Niku Computers TM -ottelujärjestystietokoneen sylkiessä kyygelskriberprintteristään ottelujärjestystulosteita, Elvira, Saara-Maija, Tero ja Ilari tuomitsivat. Kilpailujärjestelmästä vielä sen verran, että zorrot oli jaettu kahden hengen "joukkueisiin", joukkueet sitten ottelivat kolmella alueella sisäiset ottelunsa. Näin saatiin "ottelijoiden" määrä vähennettyä kuuteen ja pääsimme käyttämään normaalin 6-hengen puolen ottelujärjestystä joukkueiden kamppailuissa.

Kisa meni yllättävän joutuisasti ja lounaalle päästiin aikataulun mukaisesti kello 13.

Zorroleirin leirikilpailun tulokset: Cändi Cup 2009
1. Joachim Kock
2. Inka Mikkilä
3. Niilo Jurvanen
4. Saska Surakka
5. Max Mikkilä
6. Ruut Wasama
7. Juho Lehti
8. Vilma Kilkki
9. Mikael Nummi
10. Benjamin Shemeikka
11. Eemeli Lohvansuu
12. Olli Lyytinen

Niku Computers TM -ottelujärjestystietokoneen tulosteesta näet kilpailun kulun tarkemmin, kun klikkaat kuvaa, se aukeaa ruudulle suurempana.

Lounas: Vastaus nälkäisten taistelijoiden kysymykseen "mitä on ruokana" : Sauce de saucisse avec pommes builli. Hieman arkisemmin ... nakkikastiketta ja keitettyjä pottuja :D

Loppusiivous ja palkintojen jako
Enää oli jäljellä Cändi Cupin osallistujien palkitseminen. Tylsien voittopokaalien sijaan meillä oli vain makeita palkintoja. Kolme ensimmäistä saivat isomman ja kaikki muut pienemmän saaliin namusia.
Sitten seurasi omien kamojen pakkaus ja siivouspartioihin jako. Ensimmäiset noutajakin olivat jo paikalla ja hyvinkin tarkasti kello 14 maissa väsyneet, mutta toivottavasti onnelliset zorrot olivat matkalla kotiin.

Zorroille kiitos leiristä
Ilmiö ei ollut ihan vieras, mutta silti sitä aina ihailee. Mistä nuo nuoret kaivavat energiansa? Leiri osoitti jälleen, että kun lapselle annetaan mahdollisuus liikkua, niin sehän liikkuu. Väsymättä pelistä peliin, leikistä leikkiin. Me teemme siis miekkailuseuroissa hyvin tärkeää työtä, koska luomme lapsille mahdollisuuksia liikkua. Hyvä me. Hyvä Zorrot!

Vetäjille kiitos leiristä
Kiitos Niku, kiitos Elvira (yhdellä iillä!), kiitos Saara-Maija, kiitos Ilari. Uskon, että tällä kokoonpanolla olisi talttunut isompikin zorrolauma :D.

- eips sit muut, ku ens vuonna taas nähdään ZORROLEIRILLÄ!

Les Kuppis - Miekkailukilpailu on jo ovela

Ankaraakin ankaramman hinkkaamisen ja empimisen jälkeen Kupittaa Tournament 2009 kilpailukutsut singahtelivat taas maailmalle suomeksi, englanniksi ja ranskaksi. Se on joka vuosi kuin päästäisi ainoan lapsensa maailmalle kun painaa kilpailukutsun send-nappulaa.

FIE on vuodesta toiseen nostanut satelliittikilpailujen teknisiä vaatimuksia. Viime vuonna nostettiin tuomaroinnin rima samalle tasolle kuin oikeissa MC-kisoissa ja tänä vuonna myös FIE-terät todettiin pakollisiksi. Odotamme innolla mitä ruuvia seuraavaksi kiristetään, sillä Suomen tapaisen miekkailusiirtomaan resurssit, puhumattakaan Turun Miekkailijoiden kokoisen urheiluseuran paukuista, alkavat olla kohtuullisen tiukilla nykyisten kisavaatimusten kanssa.

Verkot ovat siis taas vedessä ja parin kuukauden kuluttua olemme viisaampia tämänvuotisesta osallistujasaaliista. Melko Brüno-kokoinen pelko kuitenkin on juuri siellä, että tänä vuonna ulkomaanelävien osallistuminen voi törmätä tuomarointivelvoitteeseen.
Kas kun nääs nimittäin

According to the general FIE rules (art. o.81): every country with more than 4 fencers per category must present at least one referee, and with more than 9 fencers per category at least two referees.
For A Grade or candidate A Grade competitions, should a national federation not bring the required number of referees, it will be charged a fine of 500 Euros/750 Swiss francs if the organiser was informed 15 days before the competition, or of 1000 Euros/1500 Swiss francs if the organiser was not informed 15 days before the competition.

This fine must be paid by the delegation to the organisers, who may keep this amount provided that they ensure the services of the referee(s) necessary to replace the missing referee(s). This fine reverts to the FIE if the organisers do not arrange the presence of replacement international referees, who may be from the organising country. Under whatever circumstances, if a national federation does not pay this fine, it must reduce the participation of its fencers in conformity with the quotas.

Jos vanhat osallistujamäärät natsaavat, niin nuo komiat sakot odottavat odottavat ainakin Ruotsia ja Viroa - jos eivät sitten poikkeuksellisesti tuo tänä vuonna omia tuomareitaan Turkuun.

Joka vanhoja muistelee, sitä FIE-terällä silmään - muistelenpa kummiskin, lällälää Kupittaan henkeä sellaisena kuin sen nuoruudestani muistan. Aikanaan pimeällä 80-luvulla - se oli se vähän keskiajan jälkeinen ajanjakso - Turkuun lähdettiin Hesasta vähän samoilla motiiveilla kuin nykyään vaikkapa Tallinnan reissulle. Muistaakseni myös miekkailulla oli jotain tekemistä matkan kanssa :D.
Kuljetuskalusto kisamatkalla oli tietysti huippuluokkaa. Kerran tosin Ykköstiellä oli niin sankka sumu, että Fiat Kusiaisen vinkkarit eivät pystyneet poistamaan tuulilasiin tiivistyvää vesihöyryä tarpeeksi nopeasti pois ja piti pysähtyä tien sivuun odottaamaan sumun hälvenemistä.
Kisapaikalla villahousut eivät olleet myöhään syksyllä olleesta ajankohdasta johtuen mikään turha kapistus, kerran satoi lauantain ja sunnuntain välillä niin paljon lunta että joukkuekisan aloitus myöhästyi tuntitolkulla, koska kilpailijat ja toimitsijat eivät päässeet kisapaikalle.
Myöhemmin, kun olin jo joutunut/päässyt mukaan kisaorganisaatioon ja kiinni kilpailun tuloslaskentaa varten hankittuun läppäriin (keskusmuistia tod. näk. 64 K ja muut hienoudet) sain kokea mitä todellinen kisajännitys merkitsee. Nimittäin koskaan ei kilpaillessa ole jännittänyt niin paljon kuin tulosten kadotessa tietsan ruudulta cyberavaruuteen Kupittaan alkuerien jälkeen.

Jotain Kupittaan olosuhteissa kuitenkin on säilynyt samanlaisena kautta vuosien, kuten tuossa 22.10.1984 otetussa Turun Sanomien kuvassa ilmenee: yleisöä ei ole paikalle saatu haalittua. Siinäpä pähkinää purtavaksi ja haastetta miten saada miekkailun vetovoimaa yleisölajina nostettua. Asiaa on pohdittu, mutta kun porukka riittää nippa nappa kisan pyörittämiseen, niin jääpi PR-hunningolle vuodesta toiseen.