keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kaksinkertainen PM-kultamitalisti K20-sarjassa - Alexander Lahtinen

En tiedä, onko tieto absoluuttinen totuus, mutta ainakaan oman vaatimattoman miekkailu-urani aikana KUKAAN muu ei ole saavuttanut tuplamestaruutta avoimessa Pohjoismaisessa alle 20-vuotiaiden miesjuniorien kuninkuusluokassa kuin Alex?
Ottaen huomioon, että kisassa ovat mukana rakkaiden vihollistemme Ruotsin, rakkaan veljeskansamme Viron lisäksi öljymiljonäärikansa Norja sekä mm. random venäläisvalmennussatsi Latvia ja ... Tanska?`niin saavutusta voi tosiaan tuulettaa. Kovassa porukassa on menestytty vaikka junioriosarjasta onkin kyse, sitä ei aina ole helppoa aikuisvoittoiselle mediaympäristölle selvittää.

Parhaiten ehkä nautit Alexin voitosta katsomalla sen Youtuuubista, mutta tässä postauksen sallima näkymä tapahtumiin:

maanantai 27. syyskuuta 2010

Virallissii ja torellisii tuloksia; PM kisojen 2010 lehdistötiedotteet



Suomen Miekkailuliiton lehdistötiedote 26.9.2010, Oslo
LOISTAVIA TULOKSIA NUORTEN PM-KILPAILUISSA:LAHTINEN MIEKKAILI KAKSI PM-KULTAA 
Helsingin Miekkailijoita edustava Alexander Lahtinen miekkaili vakuuttavasti Oslossa käydyssä junioreiden PM-kilpailussa ja voitti jo toistamiseen alle 20v poikien kalvan PM-kultaa. Lahtinen ylsi mestaruuteen myös vuonna 2008 Tallinnassa. Matkalla finaaliin Lahtinen voitti mm. Turun Miekkailijoiden Teemu Seeve pistoin 15-10 ja Ruotsin Fredrik Johnssonin pistoin 15-7. Semifinaalivastustaja, Tanskan Fredrik von den Osten joutui hänkin tunnustamaan Lahtisen paremmakseen luvuin 15-7. Finaalissa Lahtinen miekkaili erittäin vahvasti ja voittolukema Tanskan Patrick Jörgensenistä kirjattiin 15-10.
Tyttöjen 20v kilpailussa monet ennakkosuosikit karsiutuivat loppuotteluista, mukaan lukien viime vuoden mestari, Suomen Catharina Kock. Vasta 16-vuotias Ester Bálint, Habda miekkaili upeasti sijalle 6. hävittyään neljännesfinaalissa vain niukasti Viron kokeneelle Erika Kirpulle 15-14. Michaela Kock vuorostaan sijoittui kilpailun 7. onnistuttuaan voittamaan isosiskonsa Catharinan jo 16 miekkailijan uloslyöntiottelussa. Neljännesvälierissä hän joutui tunnustamaan Ruotsin Jannette Karlsson paremmaksi luvuin 15-10. Kilpailun voitti yllättäen Viron Katrina Lehis.

Joukkuekilpailussa Suomen poikien joukkue oli aivan omaa luokkaansa. Pojat voittivat kaikki joukkueottelunsa selvin lukemin. Kilpailun toiseksi sijoittunut Tanskan joukkue kaatui luvuin 45-34. Suomen joukkue, jossa miekkailijat Alexander Lahtinen, Teemu Seeve, Kasper Roslander ja Verneri Vesterinen uusi viimevuotisen Suomen kultamitalin.
Tyttöjen Suomen joukkue, Catharina ja Michaela Kock, Carolina Fusoni ja Anna Bálint, taistelivat myös upeasti hopealle. Ratkaisevassa ottelussa joukkue hävisi niukasti Virolle 45-41.
Nuorten syksyn päätavoite on lokakuun lopussa Moskovassa miekkailtavat nuorten EM-kilpailut.

 PM-TULOKSET:
Pojat 20v:
1. Alexander Lahtinen, FIN
2. Patrick Jörgensen, DAN
3. Dimitsri Valiulin, EST ja Fredrik von den Osten, DEN
5. Margo Lehis, EST
6. Stian Herbern, NOR
7. Fredrik Johnsson, SWE
8. Roberto Cruz, SWE

turkulaiset:
11. Teemu Seeve
36. Rasmus Mellanen
46. Santeri Kirjonen
62. Karri Anttila

Tytöt 20v:
1. Katrina Lehis, EST
2. Erika Kirpu, EST
3. Margaretha Baeklund SWE ja Janette Karlsson SWE
5. Julia Beljajeva, EST
6. Ester Bálint, FIN
7. Michaela Kock, FIN
8. Victoria Lejon, SWE

 Pojat 20v joukkue:
1.    Suomi (Alexander Lahtinen, Teemu Seeve, Kasper Roslander ja Verneri Vesterinen)
2.    Tanska
3.    Viro

Tytöt 20v joukkue:
1.    Viro
2.    Suomi (Anna Bálint,  Carolina Fusoni, Catharina ja Michaela Kock)
3.    Ruotsi
________________________________________________________
Suomen Miekkailuliiton lehdistötiedote 27.9.2010, Oslo

NUORTEN PM-KILPAILUISSA MITALI MYÖS NUOREMMASSA SARJASSA:ANNA SALMINEN MIEKKAILI PM-PRONSSIA
Oslossa käydyt kalpamiekkailun nuorten PM-kilpailut jatkuivat alle 17v sarjoilla. Helsingin Habda-seuraa edustava Anna Salminen miekkaili hienosti tyttöjen sarjan pronssille. Vasta 15-vuotias lupaava nuori miekkailija voitti matkalla finaaliin mm. viime vuoden voittajan Suomen Ester Bálintin luvuin 15-12.  Neljännesvälierässä Salminen joutui taipumaan Norjan Elisabeth Lindille luvuin 15-9. Kilpailun voitti Viron Katrina Lehis, joka myös yllätti voittamalla tyttöjen 20v sarjan.
Poikien 17v sarjassa parhaasta suomalaistuloksesta vastasi Espoon Miekkailijoiden Ivar Lönnberg sijoittumalla kilpailun 6. Kilpailun voitti Viron Peeter Turnau. 

 PM-TULOKSET:

Tytöt 17v:
1. Katrina Lehis, EST
2. Elisabeth Lind NOR
3. Anna Salminen FIN ja Veronika Zuikova EST
5. Elena Koit ETS
6. Emelie Mumm SWE
7. Evelina Sösa EST
8. Julie Bendixen DAN

Pojat 17v:
1. Peeter Turnau EST
2. Christian Jauernik DAN
3. Lukas Egerts-Skaarnes SWE ja Jonas Lund NOR
5. Renee Alliksaar EST
6. Ivar Lönnberg FIN
7. Oskar Nygård SWE
8. Jakob Willemo SWE

turkulaiset:
27. Santeri Kirjonen (hävisi voittaneelle Turnaulle 15-10)
37. Karri Anttila
58. Santeri Anttila

maanantai 20. syyskuuta 2010

Suomen miekkailusalit, Porvoon Miekkailijoiden harjoitustilat

Postauksen videossa Tokion olympiaedustajamme Nykyaikaisessa 5-ottelussa sekä Suomen ensimmäinen miekkailun MM-mitalin (Minna Lehtola MM-pronssia naisten kalvassa 1996)  projektipäällikkö ja miekkailun A-valmentaja Kari Kaaja kertoo Porvoon Miekkailijoiden harjoittelutiloista.

Keula kohti Osloa

Täältä tullaan Norja! Siitä onkin vasta 32 vuotta, kun viimeksi olen Bygdöhusetissa ollut jotenkin osallisena PM-mitallien metskaamisessa! Sillloin ei henkilökohtaisessa floretissa mennyt vielä kovin lujaa, kuten historiallisesta pöytäkirjakopiosta selviää: Kunniakas 13. sija / 16 osallistujaa :)
Mutta jo kolme vuotta myöhemmin panimme  lättyyn ruotsin kauheille Åkerbergeille, voittaessamme PM kultaa joukkuefloretissa 1981 Tukholmassa.
Tuohon aikaan kisa oli suljettu vain maajoukkueille eikä muita ikäsarjoja kuin "isot poijjat ja tytöt" tunnettu. Ja tytöt tietysti ottelivat siveästi vain floretille - ei mitään vaarallista kalpamiekkailu eijei!!
Suomen kalpamiehenaluilla meni floretisteja lujempaa. Muistaakseni kokoonpanolla Kimmo Puranen, Peter Grönholm, Hilding Lindroos ja ja...pitää tarkistaa se neljäs..anyway kultaa tuli ja se oli kova juttu se. 
Kasvettuani vieläkin isommaksi asuin vajaan vuoden Oslossa joskus 1988 tai jotain ja olin jopa Bygdö Fetkklubbein maksava jäsen. Joten mainostankin jo etukäteen bygdöläisten komeaa ja samalla kotoisaa miekkailusalia. Kuvan tosin löysin vain urheiluhallin puolelta (Thanks Tamyk) , jossa on miekkailtu monet Norjan mestaruudet.

Siis peukut pystyyn Suomen miekkailevan nuorison puolesta ensi viikonloppuna!


Kilpailuun ilmoittautuneet miekkailijat  seurajärjestyksessä:

Tytöt 20v (19):
- Veera Vesterinen, EM
- Verna Mustonen, EM
- Selma Mustonen, EM
- Vera Pallasvesa, EM
- Bálint Ester, HABDA
- Bálint Anna, HABDA
- Salminen Anna, HABDA
- Haukkovaara Rosa, HABDA
- Kock Catharina, HFM
- Kock Michaela, HFM
- Penttinen Kaisa, HFM
- Karsunen Emma, HFM
- Junikka Eveliina, HFM
- Alhonen Annette, HFM
- Liesola Åsa, HFM
- Rados Andrea, HFM
- Fusoni Carolina, MM
- Aaltonen Elvira, PM-BF
- Kojo Saara-Maija, PM-BF

Tytöt 17v (11):
- Veera Vesterinen, EM
- Verna Mustonen, EM
- Selma Mustonen, EM
- Vera Pallasvesa, EM
- Bálint Ester, HABDA
- Salminen Anna, HABDA
- Penttinen Kaisa, HFM
- Karsunen Emma, HFM
- Junikka Eveliina, HFM
- Rados Andrea, HFM
- Kojo Saara-Maija, PM-BF

Pojat 20v (21):
- Verneri Vesterinen, EM
- Ivar Lönnberg, EM
- Pauli Lappalainen, EM
- Kimmo Kaakinen, EM
- Oskar Fogde, EM
- Roslander Kasper, HABDA
- Lahtinen Alexander, HFM
- Huttunen Pontus, HFM
- Jack Thomas, HFM
- Laine Benjamin, HFM
- Kolehmainen Hannes, KAVE
- Gräsbeck Gunnar, TAPERÄ
- Honkanen Aleksis, TAPERÄ
- Korhonen Aapo, TAPERÄ
- Lohikoski Aaro, TAPERÄ
- Partanen Kasperi, TAPERÄ
- Mellanen Rasmus, TMÅF
- Kirjonen Santeri, TMÅF
- Seeve Teemu, TMÅF
- Anttila Karri, TMÅF
- Suuronen Markus, PM-BF

Pojat 17v (15):
- Ivar Lönnberg, EM
- Pauli Lappalalinen, EM
- Oskar Fogde, EM
- Kimmo kaakinen, EM
- Ville Kaakinen, EM
- Axel Neergaard, EM
- Jack Thomas, HFM
- Laine Benjamin, HFM
- Kolehmainen Hannes, KAVE
- Korhonen Aapo, TAPERÄ
- Lohikoski Aaro, TAPERÄ
- Partanen Kasperi, TAPERÄ
- Kirjonen Santeri, TMÅF
- Anttila Karri, TMÅF
- Anttila Santeri, TMÅF

Kuningatar- ja kuningaslajeissa eli 20-vuotiaiden maajoukkukisassa Suomen värejä puolustavat

Nuoret naiset:
- Anna Bálint
- Carolina Fusoni
- Catharina Kock
- Michaela Kock

Nuoret miehet:
- Alexander Lahtinen
- Kasper Roslander
- Teemu Seeve
- Verneri Vesterinen