sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Terveiset Trekanten FIE Satellite voittajilta!

Tanska uudet kuninkaalliset; vas. Ruhtinas Roslander, oik. Sulttaani Seeve (postauksen kirjoittaja)
Moro.
Täältä kirjoittaa MC-voittajat ;)

Tässä pieni yhteenveto siitä, mitä eilen tuli tehtyä,,

Toisin kuin normi Satelliiteissa, näissä skaboissa oli vain yksi alkueräkierros. Niissä meikä (Teemu) voitti 4/6 ja Kassu 3/6. Lopulta uloslyönteihin mentiin rankingeillä 19 ja 40.

Ensimmäisellä kierroksella mulla oli vastassa Tanskalainen fabu Jensen. Kisajärjestelyt oli sen verran sekavat että oletettu kahden matsin tauko ja siksi jäätävä Alpen + banaanitankkaus meinas koitua kohtalokkaaksi, kun matasi alkoikin aikasemmin kun luulin, ja piti sitten mennä masu täynnä alueelle mättämään. Voitin sentään, mutta todella tiukasti 15-13. Kassulla oli ruottalainen Ström-pappa. Alun 2-0 tappiotilanteen jälkeen Kassu napsi tutun varmalla otteella pistoja miten tykkäs, ja voitti lopulta 15-6.

Tokalla kierroksella Kassulla oli vastassa jo edellisen viikon treenileiriltä tuttu Itävaltalainen nuori vasuri Königwieser. Ei etukäteen tyylillisesti kuulema mikään Kassun lempivastustaja, mutta alueella näytti kuitenkin aivan toiselta. Suht vakuuttavasti Kassu hoiteli kaverin, oiskohan ollu 15-4 loppulukemat. Meikällä tuli tokalla kierroksella puolalainen, junioreissa mm. EM-pronssia voittanut, BRONISZEWSKI. Matsin aikana löytyi suht maaginen fiilis, pistoja tuli millon jalasta millon kädestä. Matsi oli tiukka aina lopuun asti. Oli itseasiassa ensimmäinen kova ulkomaalanen (kova meikän asteikolla), jonka pistän ulos tyyliin sitten Lobnyan tai jotai. Lopulta loppulukemat 15-12 vei 16 joukkoon.

16 kupissa meikällä tuli vastaan kisan ykkösrankatun ulos pistänyt tuttu Tanskalainen Robl. Odotin, että kaveri tykkää pistää vastatempoon, joten päätin hakea sitä tempoa itse matsissa. Yllättäen, kaverilla oli jäätävä meininki päällä, tarkoitan törkeetä painostamista ja rynnäkköhyökkäyksiä. Kuitenkin tämä sopi taktiikkaani myös hyvin, ja sain heti matsin alkuun vahvan johdon. Alkumatsissa oli joitakin todella timanttisia hetkiä, kuten yli puolen alueen juoksukilpailu meikän takarajalle, joka päättyi tyylipuhtaaseen kvartripostiin. Lopulta koko matsin hallinnan jälkeen voitin oisko ollut 15-12, en oo ihan 100 varma lukemista. Kassulla oli 16 kupissa samoin tuttu kaveri, ruottalainen Gustafsson. Kassu ei inspiroidu nyt mihinkään diibadaabaan, ja itselläni oli matsi samaan aikaan, mikä vaikeuttaa reportterin hommiani. Kuitenkin matsi oli tiukka, vastustaja oli tosi nopea, ja pari kertaa Kassu koki olleensa hieman onnekaskin matsissa. Gustaffson johti ottelua jopa 12-10, josta Kassu huikealla kamppailulla nousi aina 14-13 johtoon, ja pystyi päättämään ottelun varmalla tuplalla.

8-kupissa Kassu sai vastaan viimeaikojen inhokkivastustajan, ystävämme Juuston (Von Der Osten). Kassu sai heti ottelun alkuun parin pisteen johdon, jonka vuoksi matsi kulki Kassumaisesti hänen takarajallaan, Juuston painostaessa. Painostaminen tarjosi Kassulle hyvät mahdollisuudet vastahyökäyksiin, ja nehän meidän Pohjoisen raketti käyttää tunnetusti hyväkseen. Valtavan Tanskalaisyleisönkään edessä jäämiehen pokka ei tunnetusti petä. Pikemminkin uutta boostia lyödä luu kurkkuun vieläkin isommalle jengille. Kassu eteni aina 14-11 johtoon, kunnes Juusto sai uhkaavimman momenttumin matsissa. Juusto napsi kaksi pistoa ja 14-13 tilanteessa näytti jo hieman pahalta. Kuitenkin suomalainen sisu näytti jälleen kyntensä, ja viimeine tupla irtosi vahvalla vastahyökkäyksellä, matsi päättyi siis 15-14. Meikällä oli 8-kupissa vastassa alkueristä tuttu itävaltalainen Shcmid. Olin hieman överillä sokeritankkauksella saanut suht mielenkiintosen fiiliksen ylle, paika tärisi jne. Pienellä huumorilla matsiin mentäessä alueella tuli vain enemmän hauskan aihetta. En ole oikeastaan jälkeenpäinkään varma, mitä tuolloin alueella tapahtui. Tyyliin, kaverin painostaessa menen piestoetäisyydelle ja annan noin 10 suoraa pistoa, jolloin joku niistä sitten osuu. Miekkailuni hämmensi aikalailla, mutta homma pelas suht jäätävällä tasolla, pistin kaveri lopulta ulos lukemin 15-8.

Semeissä odotettiin joutuvamme vastakkain, joka hieman kuumotti. Lisähämmennystä aiheutti Kassun parin tunnin sisällä lähtevä lento. Lopulta lento saatiin järjestykseen, niinkuin yösija Miimun (mun täti) luota. Vieläpä selvisi, ettei joudutakkaan semeissä vastakkain!

Kassulla tuli semeihin Portugalin 5-kertainen mestari, vasenkätinen Cordeiro. Cordeiron painostuksessa mennyt matsi oli todella tasaväkinen ja tiukka. Vuoronperään flessaavat kaverit pistelivat samoin vuoronperään ja matsi eteni tiukkana aina 11-11 tilanteeseen saakka. Tässä kohdassa jäämiehen hermot osoittautuivat paremmiksi: portugalilainen teki pari harkitsematonta suoraa lähtöä, ja nehän Kassu hoitaa varmasti. Viimeiset pistot tuli sellaisella viimeistelyllä, että oksat pois. Meikän semivastustaja oli tsekki Seidl. Jäätävää liikkumista pitävä kaveri oli todella mielenkiintoinen vastustaja. Pakotti meikänkin liikkumaan oikein toden eestä. Lopulta ainooksi taktiikaksi osottautui jatkuva terän häiritseminen, koska jaloilla olisin selkeä kakkonen. Tässä matsissa oli joitakin todella maagisia hetkiä, Mikael otti tämän videolle, voidaan tsekata jossai kohtaa (Kassun semi on kanssa + finaali). Matsi eteni tiukkana aina loppuun saakka, viimeisissä tilanteissa olin jatkuvasti pisteen tappioasemassa ja jouduin hyökkäämään. Sain kuitenkin aina tasoitettua ja lopulta mentiin jatkoajalle tilanteessa 13-13. Tsekkiläinen sai edun. Matsin aikasempien pistojen perusteella päättelin, että vikan piston saa se, kumpi pääsee päättämään hyökkäyksen. Siispä pressasin, ja lopulta tuli ihan ok paikka lähdölle, sikstillä sisään vaan jea. Hyppysyöksyllä. Kaveri pakittaa, ok toinen hyppysyöksy perään. No perhana, vielä kolmas. Ok, lähetään flessaamaan. Suomalainen sisu oli aikasemminkin läsnä tänä uskomattomana päivänä, mutta ehkä tässä puolen alueen mittaisessa ryntäyksessä se oli enemmän läsnä kuin koskaan. Lopulta: suomalainen finaali 14-13 lukemien jälkeen.

Finaali oli kaiken kaikkiaan todella epätodellisen tuntuinen ennen matsia. Kisa oli ollut todella kova, osanottajalistan nimiä on turha edes alkaa tähän luettelemaan. Ja: meikä ja Kassu finaalissa. Mitä. Suht ok euforiat ja ennen kaikkea hapot päällä mennään kuitenkin hoitamaan vikaa matsia. Molemmat jäätävän väsymyksen takia päättävät taktiikaksi seisomisen + pelkän teräpelin. Meikä sai pari omaa pistoa alkuun, johdin matsia ekan erän jälkeen. Erätauolla hieman epäasiallisestikin heitellään vaan läppää toisille, kilpaillaan kummalla on vedet loppu ja kummalla urheilujuomat. Toka erä Meni tasaisena, meikä edelleen pari pisteen johdossa sen jälkeen. Vikalla erätauolla molemmilla juomat ja tankkaus loppu, tiedossa todellinen kestävyyden absoluuttinen testi. Meikä tekee pari hyökkäystä alkuerästä ja saan tosi hyvän johdon 10-7. Kuitenkin hapot ja tankkauksen puute alkoi tehdä mun kohdalla enemmän tehtäväänsä kuin kilpailutoverini. Kassulla löytyi vielä paukkuja pressata, ja ennen kaikkea päättää hyökkäyksiä. Viimeisten minuuttien Kassun kultaiset omat pistot veivät tämän kisan finaaliin kisan arvolle meidän kohdalla oikeutetusti jatkoajalle tilanteessa 11-11. Jatkoajalle Kassu sai edun, ja meikän pakko hyökätä. Jalat sanoi ei, kvartti sanoi yes. Lopulta Kassu vei siis finaalin ja koko eeppisyydessään käsittämättömän ja suomalaisittain legendaarisen skaba lukemin 12-11.

Tässä nyt pikku fiilistelyt jälkeenpäin. .
Tänään jatkuu tyttöjen kisalla, toivottavasti samanlaisella menestyksellä!

Cheers,
Teemu ja Kassu

TULOSLINKKI Opahard-palveluun
Katso; Satellite Tournament  Copenhagen + Aktive Herrendegen 27.10.2012 - 28.10.2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Julkaisen sen luettuani.
t. Tero