sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Ensimmäinen päivä: Kaksi hopeaa ja trendikäs keltainen kortti alle 20-vuotiaiden kalpamiekkailun Suomenmestaruuskisoissa



Kuluneena viikonloppuna 17.-18.4. kamppailtiin aikuisuuden kynnyksellä olevien miekkaniekkojen Suomenmestaruuksista. Helsingin perinteikkääseen Kisahalliin kokoontuivat alle 20-vuotiaat kalvan taitajat ympäri Suomen.

Seuroista edustajia oli Turun Miekkailijoista, Helsingin Miekkailijoista, Tampereen Kalpaveljistä, Espoon Miekkailijoista, Porvoon Miekkailijoista, Tapanilan Erän Miekkailujaostosta Helsingistä, Lappeenrannan Saimaan Säilistä, Oulun Miekkailuseurasta, helsinkiläisestä HABDAsta (nimilyhenne, jota emme uskalla avata...), Rovaniemen Miekkailijoista, helsinkiläisistä Miekkamiehistä, Helsingin Nykyaikaisista Viisiottelijoista sekä Hämeenlinnan Seudun Miekkailijoista.



Kilpailussa moni ennakkosuosikki siirtyi laulukuoroon, kun nälkäiset haastajat tiputtivat aikaisempien vuosien mitalisteja pois jatkosta. Ehkä suurimpia yllätyksiä koettiin jo 16-cupissa, kun kilpailussa toiseksi rankattu HFM:n Erik Liesola joutui taipumaan Porvoon miekkailijoiden Joonatan Pihaiselle (alkueräranking 18.) luvuin 15-12. Yhtä kaltoin kohteli 8-cupissa Espoon Miekkailijoden Verneri Vesterinen (rank. 9.) alkuerien ykköstä, HFM:n Kasper Roslanderia.

Turkulaisittain koettiin suuri pettymys, kun maajoukkuemiekkailijamme Teemu Seeve joutui jo kolmannen kerran SM-kisojen 8-cupissa vastakkain HFM:n Alexander Lahtisen kanssa. Aikaisemmin koitokset voittanut Seeve joutui laulukuoroon luvuin 15-13. Turkulaisten mitallitoivon pudottua sankarinviitan tempaisi harteilleen oma oppilaani Rasmus Mellanen!

Erittäin tasaisen kamppailun jälkeen Rasmus raivasti tiensä finaaliin voittamalla suosikkivihollisensa (ja hyvän ystävänsä) Verneri Vesterisen tiukkaakin tiukemmin 15-14.

Finaaliin siis Rasse ja Alex. Ensimmäisessä kolmen miinuutin erässä Rasse pystyy ajoittain jopa dominoimaan ottelua, mutta "hardest working man in fencing business" ei anna periksi. Toisessa erässä Alex pääsee jo hetkeksi piston johtoon, mutta Rasmus kampeaa tasoihin 10-10. Kolmanteen erään oheistan Rasmuksen väärin. Paha virhe. Hyökkäys ei tällä kertaa ollut paras puollustus ja kolmas erä murenee nopeasti käsiin. Alex voittaa Suomen Mestaruuden luvuin 15-10.



-näyttää pahalta, mutta entä jos olisimmekin saaneet tuosta ensimmäisestä tilanteesta johtopiston...jossittelun TM

Opetus: Rikoin omaa opetustani, "jatka samalla taktiikalla mikä toimii. kunnes se epäonnistuu kaksi kertaa". Muutimme kohtullisesti - ei ehkä täydellisesti, mutta kohtuullisesti - toiminutta defenssiä liian aikaisin. Itse asiassa Alexkin ihmetteli miksi Rasse lähti ottamaan riskiä hyökkäyksellä, jolloin vasta tajusin miten suuret paineet Alexilla oli hyökkäyksen valmistelussa. Jätimme siis katsomatta, kumman hermo olisi kestänyt...puollustustaktiikka olisi pitänyt vetää tappiin ennen hyökkäysmoodiin siirtymistä.

This is what I call SYÖKSY! Vas. Annina, oik. Anna

Tyttöjen - tai nuorten naisten - sarjassa 15-vuotias Habdan Anna Salminen pudotti katkasi siivet turkulaisilta mitallitoiveilta voittamalla Elena Mattssonin 15-13. Vaan ei meidän Elena huonolle hävinnyt. Unkarilaisopein miekkaileva Anna pudotti seuraavaksi HFMn kokeneen Michaela Kockin, sitten niin ikään HFMn Annina Laineen raivaten tiensä finaaliin.
Finaalissa nuorta Annaa vastaan tuli kolminkertainen Suomenmestari Catharina Kock. Ottelu oli alkuun tasainen, mutta kymmenen piston jälkeen "Catan" maailmanluokan kovuus jyräsi nopesti viimeiset viisi pistoa. Nelinkertainen Suomenmestari luokassa alle 20v. tytöt v. 2010 on Catharina Kock.

Katso miekkailuvideot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Julkaisen sen luettuani.
t. Tero