Tiesitkö miksi kalpamiekkailussa liikutaan pomppimalla - ei miekkailuaskelilla?

Se on Johan Harmenbergin vika (bilden)

KIRJA JOKA SINUNKIN KANTTAA LUKEA: Epee 2.0, The Birth of New Fencing Paradigm
Johan Harmenberg sekä kommentoivina kirjoittajina Ruggero Ceci, Geoff Pingree ja olympiahopemitalisti Björne Väggö. Englanninkielinen.

171 s. SKA SwordPlay Books, USA
Kaikki tämän postauksen kirjoitus on kirjan Epee 2.0 innoittamaa ja Copyright ajatuksiin on näin ollen Johan Harmenbergin omaisuutta - jos nyt miekkailussa mitään sellaisia tunnetaan...
IF YOU ARE AN AMERICAN FENCER - don't try fencing in microwave oven!!!
IF YOU ARE JOHAN - välkommen till Åbo :D

Harmenberg 1.0

Kirjassaan Johan Harmenberg käy läpi urheilu-uransa vaiheet Olympiavoittoon 1980 asti.
Johan aloitti miekkailun Tukholmassa vuonna 1966. Jo toisen vuoden juniorina hän harjoitteli päivittäin. Tunnollisesta harjoittelusta huolimatta hän ei saavuttanut menestystä uransa ensimmäisen seitsemän vuoden aikana - mikä herättikin hänessä epäilyn, että klassisen miekkailuliikkeiden opettelun ja VOITTAMISEN opetettelun välillä oli suuri kuilu.
Voittamisen hän oppi Amerikassa opiskeluaikanaan 1973-1974 . Kahden muun MIT-opiskelijan kanssa he harjoittelivat yksinkertaisen, pääosin nopeuteen perustuvan tyylin miekkailla florettia. Tämä johti menestykseen mikä taas johti oivallukseen, että miekkailussa saattoi menestyä kapeallakin teknisellä repertuaarilla.


Nykyaikaisen kalpamiekkailun syntytarina

Kirjan nimi, "miekkailun uusi ajatusmalli" tai laajemmin ajatellen "uusi tapa miekkailla kalpaa" perustuu siis ajattelumalliin, jossa vähemmän tekninen miekkailija taktiikallaan ja huippuunsa opetellulla yksinkertaisella miekkailutavallaan neutraloi teknisesti paremman miekkailijan liikearsenaalin.

Tämä klassisen miekkailutavan edun eliminointi perustuu kolmeen peruskysymykseen (kirjassa nämä on nimetty niiden esittäjän mukaan The Sollee Conjectures - Solleen olettamukset)

1) Onko vähemmän teknisen miekkailijan mahdollista määrätä ottelun tekninen taso?
2) Voiko miekkailija, joka haluaa otella lyhyemmällä etäisyydellä määrätä etäisyyden, jolla koko ottelu otellaan?
3) Voitko ohjata/houkutella vastustajan pois omalta vahvuusalueeltaan ottelemaan SINUN vahvuusalueellasi - Area of Exelence?

AoE - Area of Exelence - omat suosikkiliikkeet, jotka on harjoiteltu maailmanluokan tasolle

Kehittäessään uutta tapaansa miekkailla, Harmenberg painotti 80% harjoittelustaan omien vahvuuksiensa vahventamiseen. Hän tutki ja tukki kaikki mahdolliset vastatoimen omaa AoE:tään (Area of Exelence ) vahvuusaluettaan vastaan. Harmenbergin AoE:n toimivuus perustui kolmeen taktiseen elementtiin, joista hän luopui vain äärimmäisen pakon edessä, jos silloinkaan.

1) Oman "pelin" analysointi siten, että piston tekeminen vastustajalle tulee mahdollisimman vaikeaksi. Tämä vaatii miekkailijalta kokemusta, itseanalyysia ja omien piilevien heikkouksien (Hidden prereqisities) löytämistä. Oma esimerkkini: Piilevä heikkous voi olla mm. tapa lähteä aina Allez-komennosta askel eteenpäin ilman että itse on rekisteröinyt tekevänsä niin. Tällöin vastustaja joka tiedostaa tuon tavan, pystyy tekemään nopean hyökkäyksen heti aloituskomennosta , koska etäisyys lyhenee tämän piilevän heikkuden vuoksi riittävän nopeasti.

2) Riko vastustajasi peli. Sen lisäksi, että miekkailija tekee pistämisen "oman pakettinsa hallitsemisella" vaikeaksi, hän myös aktiivisesti tuhoaa vastustajan mahdollisuudet piston valmisteluun. Tähän hänellä on käytettävinään useita työkaluja. A) Ottelu ilman teräkontaktia (tässä pitää muistaa, että 70-luvun kalpamiekkailu oli erilaista kuin nykyään, jolloin miekkailu ilman terää on yksi perustaktiikka) B) Rikkova väistötyöskentely (vähennetään vastustajalle houkuttelevia linjavaihtoehtoja, jotta hänet saadaan ohjattua haluttuun AoE-linjaan) C) Hämäävät väistöt ( hämmennetään vastustajan välttöaikeet reagoimalla tahallisesti "väärin" annettuihin vale/kutsupistoihin) D) Kontroloidaan etäisyyttä (Harmenbergin suosikkitaktiikka oli lyhentää etäisyys vastustajalle epämiellyttävän lyhyeksi, jolloin vastustajalle ei enää jäänyt tilaa valmisteluun) E) "Pomppiminen" eli miekkailuliike päkiöillä. Taas pitää muistaa, että tämä nykyään vakiotapa liikkua kalpamiekkailussa oli uraa uurtavaa ennen 1980-lukua.

3) Pakota vastustaja tekemään virhe. Harmenbergin miekkailulle oli leimaa-antavaa valtavan paineen luominen vastustajan päätyyn., mitkä tietysti vaatii toteutuakseen kovaa henkistä kanttia sen toteuttajalta. Johan käyttikin menestystä edeltäneinä vuosinaan päivittäin jopa useita tunteja meditointiin ja vastustajakohtaiseen henkiseen valmistautumiseen.
Vastustajan tehdessä Virheen syntyi tilanne, jota kirjassa Epee 2.0 kuvataan termillä "Final Decision to Commit". Tämä peruuttamaton hetki mahdollisti siihen paremmin valmistautuneelle miekkailijalle tilaisuuden piston tekoon.

Miekkailijan tie Olympiavoittoon, ensimmäinen vuosi

Vuosina 1975 - 1980 Harmenberg otti kehittyneen miekkailustrategiansa käyttöön täysipainosesti . Heti ensimmäisenä vuotena 1975 hän pääsi finaaliin yhdessä kovimmista miekkailukilpailuista, Saksan Heidenheimissa (edelleen yksi kovimmista). Valitettavasti finaalissa hän sai vastutajansa katkenneen terän kätensä läpi ja ottelu jäi luonnollisesti kesken. Tästä ensimmäisestä MC-kilpailustaan Johan sai kuitenkin vahvan signaalin siitä, että uusi miekkailustrategia toimi. Tiellään Heidenheimin finaaliin hän oli takaa-ajoasemasta voittanut sekä vuoden 1974 että 1975 maailmanmestaruuskilpailujen hopeamitalistit lyhentämällä miekkailuetäisyyden sovinnaista lyhyemmäksi. (Jopa vastoin ruotsalaisen joukkuejohdon neuvoja - mistä hänelle koituikin myöhemmin hankaluuksia, vaikka toimikin otteluissa voitokkaasti).

Maailmamestaruus Buenos Airesissa

Menestyksestään ja rankingsijoituksestaan huolimatta Johan ei päässyt Ruotsin maajoukkueeseen ja karsiutui Montrealin olympiajoukkueesta 1976, joka voitti kalvan joukkuekullan Ruotsiin (snif - ajatelkaa - Olympiakalvan joukkuekulta Suomeen...). Tästä sisuuntuneena hän asetti miekkailun opiskelun edelle harjoitellen jopa 20 tuntia viikossa vuoden 1977 ajan. Panostus kannatti ja hän voitti Bernissä MC-kilpailun pudottaen matkalla mm. Montrealin olympiavoittajan Alexander Pusch'in. Merkittävää oli, että Harmenbergin sanoin " I do not think any of them got more than 6 hits (out of 10) on me" - hän siis voitti kisan vaivatta uudella miekkailusysteemillään.

Kauden lopussa Johan oli ykkönen Ruotsin rankingissa ja hänelle löytyi viimein tilaa myös Buenos Airesin MM-koneessa.
Finaalit käytiin tuohon aikaan kuuden hengen poulena. Ottelut menivä ristiin (barrage) ja finaali päätyi neljän hengen uusintaan, jossa oli Harmenbergin lisäksi oli kaksi sveitsiläistä; Patrick Gaille ja Daniel Giger sekä ruotsalainen Rolf Edling. Johan voitti uusinnan ja maailmanmestaruuden.

Mestaruuden toi fyysisen onnistumisen lisäksi Johanin mentaalinen voima. Harmenbergin mukaan 95% huippumiekkailijoista käyttää vain suosikkiliikettään paineen alla. Tämä tekee huippumiekkailusta hyvin ennalta arvattavaa. Kun vastustajan miekkailu oli ennakoitavissa, Johanin käyttämä "jauhava" taktiikka ohjata vastustaja hänen AoE-alueelleen yhdistettynä jääkylmään asenteeseen oli tiukan paikan tullen raaka yhdistelmä teknisille vastustajille.

Loppullinen voitto

Ruotsin tuonaikanen miekkailujohto ei kuitenkaan sulattanut Johan tapaa voittaa , joten hänelle "ei valitettavasti löytynyt tilaa" maajoukkueesta maailmanmestaruutta seuranneena vuonna. Tästä seurasi, että Harmenberg päätti karistaa kotimaan tomut jaloistaan ja palata opintojensa pariin USA:han, missä hän sai paremmin tukea näkemykselleen miekkailun uudesta strategiasta. Välivuosi uuden miekkailutavan idean, isän Eric Solleen kanssa oli hedelmällinen ja Johan palasi Ruotsiin rajun jalkatyöharjoittelun vahvistamana.

Viimein koitti ponnistusten vuosi 1980. Harmenberg siirtyi kokopäiväiseksi miekkailijaksi (sitä ei kerrota, miten hän rahoitti tämän vuoden). Yksi suuria hämmästyksen aiheita kirjan annista olivat harjoitusmäärät. Kovimmillaan Harmenberg veti PÄIVÄSSÄ NELJÄ 2 - 2,5 TUNNIN HARJOITUSTA. Tätä rasitusta pidettiin yllä kaksi viikkoa putkeen ja sitä seurasi viikoittain kevenevä kahden viikon harjoitusjakso, jolla tähdättiin huippukuntoon kauden pääkilpailuissa, joita oli neljä kappaletta ennen Moskovan Olympialaisia. Siis vuoden aikana oli yhteensä kahdeksan viikkoa epäinhimillisen kovaa harjoitusta - muuten vaan kovan harjoittelun lisäksi (perusvetona edelleen n. 20 tunnin harjoitteluviikkoja).

Myös ruotsalaisen miekkailukulttuurin taso ainakin tuona kultaisena kautena on ollut valovuosia Suomea edellä. Olympialaisiin valmistavia leirejä Johanille kertyi kymmenen tuon vuoden aikana. Siis kymmenen leiriä sparringia parhaan mahdollisen vastuksen kanssa.

Kaiken takana on henkinen kantti

Kilpailukuvaukset ja psykologinen silmä, jota kirjoittaja otteluistaan osoittaa, on kiehtovaa luettavaa - kirjan parasta antia henk. koht. Tilannetta, jossa molemmat ottelijat haluavat epätoivoisesti saada seuraavan piston, Harmenberg kuvaa termillä "Olympic touches". Kun henkiset paineet ovat musertavat ja pieneenkään virheeseen ei ole varaa, ottelun voittaa se miekkailija, jonka pää kestää paremmin. Kirjassaan Harmenberg muisteleen hävinneensä YHDEN "olympic touche" tilanteen koko uransa aikana.
Moskovan Olympialaisissa Johan venyi kahdesti 3-1 tappiotilanteesta ensin 4-4 tasatilanteeseen ja sen jälkeen voittopistoon. Voi vain kuvitella millaista mielenhallintaa se vaatii. Johan päätti huippu-urheilu-uransa Moskovaan, mikä sekin osaltaan antaa hienon kuvan hänen päämäärätietoisesta tavastaan toimia. Hänen ei tarvinnut enää todistaa kenellekkään, että hänen keksimänsä miekkailudogmi todellakin toimi.

- Kirjan alussa Harmenberg itse asiassa kertookin miksi hän tarttui vuosien jälkeen kynään: Vuonna 1989 hän oli Virossa, Haapsalussa seuraamassa Neuvostoliiton ja sen satellittimaiden miekkailijoiden kilpailua. 150 miekkailijaa liikkui jotakuinkin Harmenbergin luoman tyylin mukaisesti. Nopeaa päkiöillä edes takaisin pomppimista. Lyhyt etäisyys. Paljon lähitaistelutilanteita. Yksinkertainen teräpeli. 1960-luvulta asti venäjällä vaikuttanut kalpatyyli oli kadonnut täysin.
Boris Lukomski, Harmenbergin mukaan paras venäläinen kalpamiekkailija ikinä, joka ei kuitenkaan ollut noussut maailmamestariksi totesi: "Eikö olekin kauheaa? Ja se on ihan sinun syysi. Sinun ja saksalaisten."


Mitä kirjasta Epee 2.0 jäi käteen?

On selvää, että "new fencing paradigm" vaatii onnistuneeseen toteutukseen kokeneen miekkailijan, joka tietää vahvuutensa. "Tiivistetty" ja yksinkertainen miekkailu omalla vahvuusaluella jopa ennalta ennakoitavalla taktiikalla vaatii valtaisaa suoritusvarmuutta ja kuntoa. Tähän päästäkseen miekkailuvalmennuksessakin pitää ensin tehdä urheilijoita, jotta heistä voisi tulla miekkailijoita. Kun heistä sitten on tullut urheilijoita tarvitaan 5-7 vuoden monipuolinen miekkailutekniikan opettelu, että miekkailija löytää oman AoE - Area of Exelece - erinomaisuusalueensa. Vasta sitten voidaan aloittaa "uuden miekkailun" opettelu, jossa vahvuudet hiotaan maailmanluokan liikkeiksi. Oikotietä onneen ei ole, mutta lahjakuuksien kanssa pitää tehdä poikkeuksia. Kuten Harmenberg kirjassaan toteaa, tosiasia kuitenkin on, että erittäin harva juniorien maailmamestari pystyy maailmanmestariksi seniorisarjassa. Todelliset mestarit syntyvä pääosin vasta aikuisiällä.

Kolme käytännön asiaa jotka aion ottaa kirjasta omaan opetukseeni ovat:

1) Ottelumainen "pompinta" mukaan jalkatyöhön heti jalkatyön opettamisesta asti klassisen jalkatyön teettämisen lisäksi.

2) Käden pistonopeuden painottaminen oppitunneilla, siis puhtaasti ojennuksen fyysinen nopeus. Tähän lisäelementtinä käden suhteellinen pistonopeus, joka merkitseen jalkan ja vartalon mukanaan tuoman liikkeen huomioimista siten, että pistonopeus on suurimmillaan piston osumahetkellä, kiihdytys tappiin asti (sori Kalliomäki - ei sinuun).

3) Otteluharjoittelu "epämukavan lähellä" vastustajaa. Tämä viimeinen kohta sillä varauksella, että pystymme soveltamaan sitä teknisesti, sillä harjoittelu vaatii miekkailijoilta jo varsin hyvää jalkatyön hallintaa, jotta terään juoksemisen sijaan saavutetaan "aseistariisunta" efekti.

Lopuksi lainauksia keskustelupalstoilta kirjasta Epee 2.0
www.fencing.net/forums

I just got done reading Epee 2.0, pretty much in one reading with kids yelling about. It is the kind of book you probably need to go through at least twice, as there is really a lot there.

A lot of current fencers may not see much in the book, as some of the things Mr. Harmenberg introduced are commonplace in today's epee fencing. It was interesting from my persepective, since I witnessed the influence over the last 3 decades and knew the source and some of the players (Vaggo, Czarnecki).

I am grateful for the book, as it is a much more interesting view into fencing than the typical 101 offerings. It also sheds light onto what was a big influence on today's epee fencing.

Rick

I read and re-read the book, and I thought it was fantastic.
How many other auto-biographies are there from modern world champions and gold medalists?
For him to write the book was an act of extra-ordinary generosity.
If you're really an amatuer fencer, you ought to read this book, it's unique.
Oh, and one last word. Besides bouncing, steering, and the Sollee conjectures, there's something else that needs to be mentioned. In order to apply these things, you have got to be in great shape. Many people conviently forget this, but Harmenburg writes at some lenght about his training methods and they're not for the faint hearted. Hope you like sprints!

After reading the book I'm attempting to use the approach as best I can. We'll see this weekend how well I can make it work

-badpeeny