tiistai 31. heinäkuuta 2012

Miekkailijan tie on hiellä päällystetty

Päivän puheenaihe Kiipulan miekkailuleirillä oli ehdotomasti olympialaisten "sekuntiskandaali". Etelä-Korean Shin Lam' in ja Saksan  Britta Heidemann'in välisessä ottelussa ajanotto ei ollut ajan tasalla. Ensin Heidemann "ehti" pistää yhdessä sekunnissa kolme tuplaa - kello ei siis käytännössä käynistynyt "Alez"-komennon jälkeen. Kun sekunti mystisesti nollautui ottelun ollessa keskeytettynä, tuomaroitiin sekunti takaisin! Heidemann kiitti ja ehti tehdä ainakin kolmen vaiheen hyökkäyksen tuossa uudelleen annetussa ajassa, tuomittiin voittajaksi ja jatkoi Olympiavoittoon.
Kuva epäonnisesta Shin Lamísta löytyy täältä.
Kiipulan miekkailuleirillä vaikuttava asiantuntijaraati ehdottaakin FIElle, että merkitsijälaiteisiin tehdään uusi lisälaite, joka mittaa viimeisen sekunnin pituuden. Kuten nyt näytettiin toteen, voidaan tuo viimeinen sekunti tarpeen tullessa säätää kestämään esim. kolme, viisi tai jopa kahdeksan sekuntia riippuen siitä, kuka halutaan voittajaksi.

Sitten päivän muihin aiheisiin. Opin tänään mikä on säilässä viiltoisku. Se on sellainen, että siitä tulee verinaarmu kyynärtaipeeseen, jos on liian lähellä oululaista valmentajaa hänen demotessaan "au banderolle" läpilyöntiä. Samalla opin myös, että kannattaa pitää kalvan pistohihaa päällä myös ottaessaan säiläopparia :)

Huonoja uutisia. Ruoka leirillä on ikävän hyvää. Laihdutusprojektini voi olla vaarassa...

Kuvat kertovat, että töitäkin tehtiin. Toivotavasti kaikilla on mukana tarpeksi varaTeepaitoja. Hiki nimittäin lentää siihen malliin, että useampikin on todennut "kuka kaatoi vettä mun maskiin?"

Valmentaja pulassa. Samalla kun pistoja ropisee vatsaan, toinen oppilas on härskisti kiertänyt suojattomaan selustaan.



Liiton huippumiekkailukoordinaatori Herman Bonner (takana) kävi tutustumassa leiritunnelmaan.
Sofia sorvin ääressä.



Miksi Saara nauroi...
Mistä tunnistaa ensiaputaitoisen säilistin? No tietysti punaisesta rististä rinnasa!



maanantai 30. heinäkuuta 2012

Tule apuun Kiipula!

Kahdeksan kiloa kesägrillistä vatii kovat otteet, että päästään kisapainoon ennen kauden alkua :)

Tänään alkoi laihdutuskuuri kesäherkuttelun tuhojen korjaamiseksi. Luvassa on kolmisenkymmentä tuntia miekailuleirin harjoituksia ja teoriatunnit päälle Suomen Miekkailuliiton järjestämällä Kiipulan miekkailuleirillä lähellä Hämeenlinnaa.

Käyköön esimerkkipäivästä vaikkapa huomisen ohjelma osaltani:

07:00 - 8:30 Aamupala
08:30 - 10:00 Kalpaharjoitus
10:00 - 10:15 Tauko
10:15 - 11:45 Säiläharjoitus
11:45 - 13:00 Lounas
13:00 - 14:30 Florettiharjoitus
14:30 - 15:00 Kahvitauko
15:00 - 16:30 Kalpaharjoitus
16:30 - 18:00 Päivällinen
18:00 - 19:30 Luento, teoriaa aiheesta signaalit ja oparit
19:30 - sauna ja iltalepo

Toistetaan neljä päivää peräkkäin, lähtöpäivänä sunnuntaina on sitten enää pari tuntia ohjelmaa ennen kotiin lähtöä.
Tänä vuonna pitäisi periaatteessa olla helpompaa kuin viime vuonna, sillä me valkut joudumme palvelemaan itse itseämme opparineekereinä vain joka toinen päivä, koska tällä kertaa mukana on enemmän miekkailijoita. Paas kattoen sitten, miten porukan paikat kestävät.





Kesän kuumat miekkailukuvat

Huh hellettä. Tulihan se viimein, vaikka viime tinkaan. Mikä ihana tekosyy postata tänäkin kesänä kuumia miekkaillukuvia XD



tiistai 17. heinäkuuta 2012

Miekkailu on herrasmieslaji

Tässäpä kuuma aseentuunausvinkki kaikille teille, jotka tuskailette miekan toimivuutta tappion hetkellä.