Näkyykö miekkailuseura, onko tukka hyvin?

Saadun palautteen perusteella LOGOT ON DISAKTIVOITU TUOTEDESIGNERISTA!!! Jos haluat oman logosi aktiiviseksi, olepa yhteydessä blogimaakariin!!!

Paitanikkari Tero on urakoinut oikein olan takaa ja piirtänyt seuraavien miekkailuseurojen logot editoitavaan muotoon:

Turun Miekkailijat
Espoon Miekkailijat
Oulun Miekkailuseura
Kuopion Miekkailijat
Saimaan Säilät
Hämeenlinnan seudun Miekkailijat
Rovaniemen Miekkailijat
Vaasan Miekkailijat
Miekkailuseura Allez Keski-Suomi
Ylioppilasmiekkailijat
Miekka-Miehet

Editoitava logo tarkoittaa sitä, että perusvärien lisäksi voit valita seuralogosi väreiksi esim. aidon metallivärin tai pehmeän nukkapinnan, joka vastaa seurasi värejä.

Koska urakka on ollut melko mittava, pidän nyt pienen hengähdystauon logotalkoissa, mutta vielä puuttuvat seurat voivat halutessaan lähettää logonsa joko tarkkana jpg-kuvana tai peräti vektorimuodossa sähköpostiin tero (at) ipamark.fi (Esim. HFMn logo on sen verran haastava, että sen vääntäminen rautalangaksi saa vielä odottaa hulluuskohtausta.)

Jos logo on vain paperilla, lähetä postia. Osoite on Tero/IPAmark, Yliopistonkatu 12 aB, 20100 Turku.

Päästä luovuutesi valloilleen! Voit suunnittele seurapaidan, seurahupparin, lippiksen, kassin, kokkiessun, seurakalsarit...
Tein myös ohjeet netissä olevan designerin käytöstä - se tosin on helppoa ilma ohjeitakin, mutta jos haluat tutustua asiaan etukäteen, LATAA OHJEET
Kaikkia tuotteitasi voit tilata yksin kappalein, eipä tule enää riitaa paidan väristä tai koosta! Nopea toimitus suoraan kotiisi.

Hauskoja hetkiä miekkailuseurasi nimikkotuotteen suunnittelun parissa!

Mitä SINÄ kirjoitit oppitunnin pitämisestä 17-vuotiaana?

Poikani on Euroopan Mestari, vain alle 17v. sarjassa mutta kuitenkin - ja se on ihan minun vikani

Tämä pieni taustatieto Tiedoksi Sinulle joka "piirien" ulkopuolelta tähän blogiin surffasit.
Teemu muutti viikko sitten Helsinkiin. Surullistahan se on mutta miekkailun kannalta vältämätöntä. Isi ikävöi jo sotkupetteriään..
Viime kauden MM -tulos: 7. /103 kansainvälisesti tähän asti eniten nuoria keränneeseen MM koitokseen piti yllä tuntumaa siitä, että "raaka-aineessa" on potentiaalia, mutta - tottakai, myös kehittämisen varaa.
Kotona Turussa koimme Teemun kanssa normaalit "isi tietää kaiken 10-v" vaiheesta "isi ei tiedä mitään 15-v" ja sitten "isi olikin ihan fiksu 17-v" -ikään. Rankkaa mutta lopulta lohduttavaa.

Peeter vie soihtua eteenpäin ja olen kiitollinen hänen "yhteinen asiahan tämä on" (suora lainaus) asenteelleen. Hehee - hän voikin ehkä saada jotain vaikutteita seuraavasta...tosin voi tuntua tutulta?

MUTTA - OLETTEKIN JO ODOTTANEEN- K-17 OPPITUNTIOHJEET!
-kirjoittanut Teemu Seeve (basic fencing lesson by Teemu - rankkaa tekstiä luvassa...ja vinoilut minulle jos siltä tuntuu, koska katsoin tekstin julkaisukelpoiseksi )

- kas vain - juttu jää kesken, mutta ehkä oppitunnin rakenne yhteen (1) postaukseen olisikin ollut aika haastava tehtävä....

Perusteita miekkailuoppitunnin antoon

Alkusanat

Tämän tekstin on kirjoittanut 17-vuotias miekkailija, joten lue tekstiä kriittisesti ja poimi ne asiat, mitkä Sinä itse koet oleellisiksi. Tekstissä esiintyvät asiat eivät siis ole täydellisiä faktoja miekkailuoppitunnin annosta, vaan erään urheilijan näkemyksiä, jotka eivät vielä ole aivan virheettömiä.
Oppini ovat suurimmaksi osaksi peräisin isältäni Tero Hakkaraiselta (lat.huom. THÄNKS!) ja Peeter Nelikseltä ja opastamani tavat miekkailuoppitunnin antoon ovat alunperin heidän oppejaan, joten kaikki kunnia heille. Lisäksi olen saanut valmennusta Risto Kaskelta. Tekstin tarkoitus on edistää miekkailuvalmennusta, eikä loukata ketään valmentajaa jakamalla tämän oppimateriaalia.

Oppitunnin perusrakenne

Itse antamissani ja saamissani oppitunneissa on noudetattu yleensä aina samantyyppistä järjestystä sovittujen harjoitteiden tekemisessä. Tämä oppitunnin rakenne on luultavasti erittäin yleinen.
Oppitunti on hyvä aloittaa aivan yksinkertaisimmistä elementeistä, suorista pistoista ja vältöistä. Siitä edelleen voidaan siirtyä erinäisiin sidonta ja väistöharjoitteisiin, mutta alussa edelleen yksinkertaisina, liikeradan puhtaus tärkeämpää kuin nopeus.
(Lat. huom. erittäin tärkeä oikea tapa aloittaa opptitunti)
Siitä edelleen noin oppitunnin ensimmäisen neljänneksen jälkeen voidaan siirtyä haastavampiin harjoitteisiin. Kun ollaan mahdollisesti korjattu oppilaan peruslinjat ja muut virheet voidaan joissakin harjoituksissa kiinnittää erityistä huomiota liikkeen tai liikesarjan suoritusnopeuteen, mutta pitää muistaa oppituntien tekemisen pääsyy eli suoritustekniikan kehitys, eli liikkeiden ei tule kuitenkaan haitata millään tavalla oppilaan miekkailutekniikkaa.
Koska oppitunti on kuitenkin vasta alkupuolella, tulee tässä vaiheessa harjoitteiden olla enemmänkin teknisesti haastavia, kuin fyysisesti rasittavia. (Lat. Huom. joskus vain käy niin, että perusjutut ovat jo liian vaativia, joten oppilasta pitää "palkita" fyysisellä suorituksella että jotta opparista ei jää "hypistelyn" maku.)

Noin puolessa välissä oppituntia näiden teknisesti haastavien harjoitteiden jälkeen, kun oppilaan terähallinta on herännyt voidaan joko jatkaa näitä tekniikkaa parhaiten kehittäviä teknisesti vaikeita harjoitteita tai vaihtaa harjoitteiden tyyppi erilaisiin ”kikkapistoihin”, liikesarjoihin, jotka ovat kohtuullisen haastavia, mutta ovat sellaisenaan käyttökelpoisia ottelussa. Näitä ei tarvitse kuitenkaan harjoitella joka oppitunnilla, koska oppituntien päätarkoitus on kehittää oppilaan perustekniikkaa, ja pitemmän päälle oppilaan tulisi kyetä itse soveltamaan liikkeitä ja näin keksiä itse hänelle parhaiten sopivat kikat. Oppitunnin viimeisen kolmanneksen alkupuoliskoon tulisi mielestäni sovittaa fyysisesti raskaimmat harjoitteet, kuten pitkät ja nopeat hyökkäykset. Nämä tulee tehdä vasta oppitunnin loppupuolella siksi, koska väsyneenä oppilaan on vaikea harjoitella suoritustekniikkaa. Oppitunti on hyvä päättää samantyyppisiin perusharjoitteisiin, kuin miten aloitettiin, esimerkiksi siksi, että oppilas huomaa fiiliksen eron oppitunnin lopussa alkuun nähden, mikä motivoi oppilaan harjoittelua.

Oppitunnin osa-alueet

Miekkailutekniikkaan kuuluu kaksi pääosa-aluetta. Toinen on suoritustekniikka. Sen harjoitteluun kuuluvat on edellisessä kappaleessa puhumani ns. sovitut liikkeet ja liikesarjat; valmentaja kertoo oppilaalleen etukäteen, minkä fraasin oppilaan tulee tehdä (frase= 'sarja' italiaksi, miekkailuterminä tarkoittaa jotakin liikesarjaa, jolla on alku ja loppu). fraasin pituudessa on tärkeää huomioda oppilaan muisti - hassua mutta käytännössä todettua - Tällöin pystytään tekemään haastavampiakin harjoitteita ja liikeratojen puhtauteen voidaan keskittyä paremmin.
Fraasiharjoittelu voidaan jakaa kahteen osa-alueeseen, valmentajan aloitteesta ja oppilaan aloitteesta tehtyihin fraaseihin. Toinen pääosa-alue on regointi, miten nopeasti ja millä tavoin miekkailija reagoi missäkin tilanteessa, jossa edelleen on kahdenlaisia harjoittelutapoja, sovittujen harjoitteiden sisäisiä ja ulkoisia. Sovittujen harjoitteiden sisäisissä reaktioharjoitteissa valmentaja ei annakkaan valmennettavan pistää sovitulla tavalla, ja valmennettavan on tehtävä pisto tilanteen määrämällä tavalla. Esimerkki: On sovittu, että oppilas tekee suoran askelsyöksyn. Juuri ennen pistoa opettaja väistää tämän kontrasiksillä, vaikka tätä ei ollut sovittu. Oppilaan tulee jokatapauksessa päättää jokainen harjoite pistoon, ja hän päättää tämän harjoitteen välttämällä väistön ja tekemällä remisen rintaan. (remise = ’hyvitys, pidennys’ ranskaksi, miekkailuterminä tarkoittaa jatkohyökkäystä).

Näitä harjoitteita ei kuitenkaan tule kovin usein lisätä sovittuihin fraaseihin, koska tällöin oppilas usein alkaa odottaa näitä yllätyksiä eikä pysty enää keskittymään täyspainoisesti sovittuun fraasiin. (hyvä pointti - pitää olla aika kokenut opettaja-oppilas-suhde että näin pitkälle päästään :D) Harjoitteiden ulkoiset reaktioharjoitteet ovat sovittujen harjoitteiden välissä tehdyt oppilaan reaktioihin perustuvia harjoitteita. Jotta näitä pystytään tekemään, on opettajan antamien signaalien oltava erittäin selkeät.

A) Esimerkki hyvin toteutetusta reaktioharjoitteesta: Oppilas oli juuri tehnyt sovitun harjoitteen, suoran askelsyöksyn, jonka signaali oli opettajan linjan avaaminen eli terän syrjään siirtäminen. Oppilas odottaa opettajan signaalin antamista, eli terän syrjään siirtämistä, mutta tätä ei tulekaan, vaan opettaja tulee kontrasikst-sidonnalla hyökkäykseen, minkä oppilas pystyy reaktioidensa ja signaalin selkeyden ansiosta välttämään ja päättää fraasin pistämällä opettajaa rintaan.

B) Esimerkki huonosti toteutetusta reaktioharjoitteesta: Oppilas oli juuri tehnyt sovitun harjoitteen, suoran askelsyöksyn, jonka signaali oli opettajan linjan avaaminen eli terän syrjään siirtäminen. Oppilas odottaa opettajan signaalin antamista, eli terän syrjään siirtämistä. Opettaja yrittää saada oppilaan pistämään häntä sisäkäteen siirtämällä terän syrjään ja sirtämällä kokiilin pois suojaamasta sisäkättä. Oppilas kuitenkin tulkitsi tämän signaaliksi askelsyöksyä varten ja tekee tämän harjoitteen. Koska opettaja oli tullut hieman vastaan käsivastapistoa varten, etäisyys askelsyöksyä varten on hieman liian lyhyt ja harjoitteesta tulee hieman epämääräinen.

- tähän kohtaan toivon vähän kenkkuilua: mielelään blogin loppuun, kaikki eivät ole naamakirjassa.

Reaktioharjoittelu, oppituntien pohja

Tässä kappaleessa käsittellään edellisessä mainittuja reaktioharjoitteita hieman tarkemmin.Kuvaus on; oppitunnin pohja! Jos oppitunti olisi öljyvärimaalaus, nämä harjoitteet olisivat pellavakangas. Noniin, vertaukset sikseen..
Koska valmentajatkin ovat vain ihmisiä (lat. huom . nooh itse asiassa..klonk..kriits..poika ei tiennyt kaikkea :/) , eivät hekään pysty suoralla syötöllä luettelemaan oppilailleen satoja erilaisia huippuluokan harjoitteita. Harjoitteiden luomiseen oppitunnin aikana paraskin valmentaja tarvitsee välillä itselleen pikku muistelu- tai suunnittelutauon. Valmentaja ei kuitenkaan voi kertoa oppilaalleen, että ”hei odotappas hetki koitan keksiä jonkin liikesarjan”, vaan hänen tulisi pystyä keksimään nämä jonkin toisen harjoitteen aikana, jotta yleensä suhteellisen lyhyistä oppitunneista ei menisi aikaa hukkaan ja saataisiin oppitunnista paras teho irti.
Jokaisen valmentajan tulisi mielestäni kehittää oppitunteihinsa pohja, oppilas osaa tietystä signaalista tehdä tietyn suorituksen, tuli se missä kohtaa oppituntia vain. Mitä enemmän luovuutta ja miekkailutekniikkaa valmentajalta löytyy, sitä erilaisempia liikkeitä hän saa oppilaansa tekemään pelkästä visuaalisesta tai fyysisestä (teränhäirinnästä) signaalista ilman suullista dialogia. Toki ensimmäisillä oppitunneilla kyseisessä valmennussuhteessa valmentajan on kerrottava joskus mitä hän olettaa oppilaansa tekevän tietystä signaalista, mutta muutaman oppitunnin jälkeen oppilas osaa siitä samasta signaalista tehdä kyseisen harjoitteen automaattisesti. Tähdätään siihen, että tämä reagointi menee ns. oppilaan selkärankaan ja hän pystyy ottelunkin aikana suorittamaan piston vastaavanlaisesta tilanteesta. Tämä edellyttää, että signaalit ovat selkeitä ja että niihin sovittu liike on järkevä
Lat. huom. "selkäranka" reaktioherkkyys esim. kalvassa tasatarkka flikki vaatii aika paljon toistoja. Latoja suosittelee aloitteleville oppituntien antajille "aivoliikkeitä" - voit ihan keskustella siitä miten liike on järkevää tehdä.
Kun valmentaja saa oppilaan toimimaan signaaliensa mukaisesti, pystytään näitä ilman suullista sopimista tehtyjä harjoitteita suorittamaan sovittujen harjoitteiden välissä niin, että valmentaja pystyy suunnittelemaan näiden aikana seuraavan sovitun liikeradan.
Kaikkien valmentajien tulisi kehittää omalaisensa ja itselleen parhaiten sopivan pohjan oppitunneilleen. Kerron seuraavaksi, minkälainen pohja omissa oppitunneissani on, Sinä lukija voit poimia siitä itsellesi sopivia perusliikkeitä, jos sen parhaaksi näet. Kolme ensimmäistä harjoitetyyppiä on sovittujen harjoitteiden ulkoisia reaktioharjoitteita ja viimeinen on sovittujen harjoitteiden sisäinen reaktioharjoite.

Suorat pistot

TÄRKEÄÄ Kaikkein yksinkertaisin reaktio, mikä tulisi jokaisen miekkailijan oppia, on suora vastapisto rintaan tilanteessa, jossa vastustaja ei ehdi enää tätä väistämään tai muuten estämään. Kun lyhennän etäisyyden lyhyeksi ja teräni siirtyy pois uhkaamasta oppilasta, tulee hänen pistää suoralla pistolla rintaan, joko askelpistolla tai pelkällä ojennuksella riippuen etäisyydestä.

Toinen vastaava reaktio on suorat käsipistot. Jos annan oppilaalle signaalin siirtämällä kokiilin pois suojaamasta jotakin käden osaa, tulee hänen pistää kyseiseen paikkaan kättä etäisyydestä riippuen joko askelpistolla tai pelkällä ojennuksella. Käsipistoja useimmiten yksittäisinä, mutta välillä voidaan antaa useampiin käsipistoihin peräkkäin signaalit, esimerkiksi yläkäsi, alakäsi.(Lat. Huom. taas mennään edistyneiden oppilaiden opparille...hmm, mitä ne meidän junnut oikeesti osaavat?)
-Kolmas pelkistä suorista pistoista perustuva perusharjoite on kaksiosaiset suorat pistot. Jos käsipiston (signaali kokiilin pieni siirto) jälkeen jään liian lyhyelle etäisyydelle paikalle, tulee oppilaan jatkaa hyökkäystä suoralla pistolla rintaan. (Peeterin speciaalit - erittäin vaativa signaali opettajan kannalta, huomaa pieni = todella pieni mutta looginen)

Välttöpistot

Välttöpistoihin annettava signaali on yksinkertainen. Kun tavoittelen oppilaan terää jollakin väistöllä tai sidonnalla, tulee hänen tilanteen määräämällä tavalla pistää välttöpistolla. Näistä välttöpistoista on monenlaisia sovellutuksia.

1)Yksinkertaisin välttöpisto on välttövastapisto rintaan. Hyökkäämällä sidonnalla lähes rintaan asti (kuitenkin päättämättä hyökkäystä loppuun), tulee oppilaan pistää välttöpisto rintaan, joko askeleella tai pelkällä ojennuksella. Vastahyökkäykseen reagointia vahvistetaan liikkellä joka pysähtyy, kun oppilas välttää terän.
-Vastaavasti, kun väistän turhan päiten tulematta itse eteenpäin, tulee oppilaan pistää välttöhyökkäyksellä.
-Välttöpistoja, sekä hyökkäys- että vastapistoja voidaan teettää myös käteen. Kun väistön lisäksi siirrän kokiilin sivuun, tulee oppilaan pistää käteen vältöllä. Näitä välttöpistoja käteen voidaan suorien käsipistojen kaltaisesti teettää useampia peräkkäin ja myös yhdistellä suoriin käsipistoihin, esimerkiksi välttö alakäsi, remise alakäsi.
-Kuten suorissa pistoissakin, jos jään liian lyhyelle etäisyydelle välttökäsipiston jälkeen, tulee oppilaan jatkaa pistolla rintaan, joko askelpistolla tai pelkällä ojennuksella. Jatkopistoon voidaan teettää myös toinen välttö, mutta tämä edellyttää erittäin selkeää signaalia. Oppilas helposti voi olettaa valmentajan haluavan hänen pistää uudelleen käteen, minkä takia joissakin tapauksissa on hyvä siirtää käsi kokonaan pois pistoalueelta, kun oppilaan tulisi pistää jatkopisto rintaan.
-Välttöjä voidaan teettää yksin-, kaksin-, tai kolminkertaisina tai vielä monimutkaisempina. Perussääntönä on kuitenkin hyvä pitää, että yksikertaista välttöä monimutkaisemmat välttösarjat päätetään reaktioharjoittelussa rintaan.

3. Väistö- ja sidontapistot

-Väistö- ja sidontapistot ovat kovin samantyyppisiä luonteeltaan kuin välttöpistot, mutta niissä vältön sijaan tehdään väistö tai sidonta. Näissä on erittäin tärkeää opettajan antamien signaalien selkeys, koska väistöjä on monia erilaisia. Itse en pysty vaikeimpia pelkästään reagointiin perustuvia väistö- ja sidontapistoja, kuten kontrasikstikäsipistoa teettämään, koska en osaa antaa tähän riittävän selkeää signaalia. Olen oppitunneissani keskittynyt enemmän loogisen väistön valitsemiseen kussakin tilanteessa enemmän kuin tehdäänkö riposti (riposte= ’vastaus, vastaisku’ ranskaksi, miekkailureminä tarkoittaa pistoa jostakin linjasta) käteen vai kyynärtaipeeseen vai rintaan. Näitä signaaleja käsittelen enemmän seuraavassa kappaleessa.
-Oppilaan tulee tehdä oppitunneillani väistöpisto rintaan, kun uhkaan häntä jostakin suunnasta suoralla hyökkäyksellä. Oppilas tekee ripostin joko pelkällä ojennuksella tai askelpistolla. Kuten välttöpistoissakin, olen painottanut vastahyökkäyksiä: kun oppilas väistää suoran hyökkäykseni, joskus pysäytän hyökkäyksen ja oppilaan tulee tällöin tehdä vastahyökkäys esim. askelpistolla.
-Sidontapistoja voi olla hankala teettää ilman suullista sopimista, koska sovittujen harjoitusten signaalit ovat usein näiden signaalien kaltaisia. Sidontapistoja kannattaa teettää ilman suullista sopimista lähinnä oppitunnin alkuvaiheessa, kun ei mahdollisesti ole sovittu vielä suoritettavaa sovittua harjoitetta lainkaan. Tällöin oppilaan tulee turhaan ojennukseen reagoida tilanteen määräämällä sidonnalla ja hyökkäyksellä.
-Ennalta sopimattomasti voidaan antaa myös signaali sidonta- tai väistöpistoon käteen ja vastaavasti sisällyttää sidontakäsipistoja käsipistosarjoihin ja kaksiosaisiin käsi-rinta pistoihin. Nämä ovat hyviä harjoitteita sovittujen harjoitteiden sisällä, kun tavoitteena on kehittää enemmänkin tekniikkaa ja teränhallintaa kuin reagointia jossakin tilanteessa. Itse en ikinä teetä ennaltasopimattomissa harjoitteissa väistöstä tai sidonnasta ripostia käteen, kahdestakin syystä. Ensinnäkin tämän signaalin erottaminen normaalista ripostista rintaan on haastavaa ja toiseksi en näe tätä reaktiota hyödylliseksi ottelussa, kun linja on hallussa, miksi ottaa riskiä ohipistoon ja yrittää päättää fraasi käteen.
(Lat. huom. fraasi voidaan päättää käteen useista - ainakin harjoituksellisista syistä:
-suosikkini: laiska takajalka: oppilas jää hyökkäyksen jälekeen "makaamaan tuleen" = koska fraasi pitää lopettaa käsipistoon, laiska läski nousee syöksystä ylös saadakseen käsipistoetäisyyden.)
-Väistöjä ja sidontoja voidaan välttöjen kaltaisesti reaktioharjoittelussakin teettää monimutkaisempinakin kuin yksinkertaisina. On kuitenkin teetettävä loogisia väistö tai sidontasarjoja, koska reaktioharjoitteiden tarkoitus on siirtää oppitunnilta materiaalia suoraan otteluihin, miksi teettää esimerkiksi neliosainen väistösarja, kun ottelussa väistöjä tarvitaan hyvin harvoin kerralla kahta enempää.

Lat. huom. Tässä Teemu jättää mainitsematta yksinkertaisten väistöjen eri linjakorkeudet ja- syvyydet joilla on paljon merkitystä sen suhteen missä vaiheessa väistä halutaan tehdä - esim. heti (linjasulkupisto) vai viimetinkaa (syvä)kvartti.(Jyrki Lohi shut up :)

4. Remise eli jatkohyökkäys
-Remise eli jatkohyökkäys on edellisistä poiketen sovittuhin harjoituksiinkin sisällytettävä reaktioharjoite. Kun oppilas on juuri päättämässä hyökkäyksensä pistoon, teen jotakin erikseen sopimatonta, kuten otan ylimääräisen askeleen taakse. Tällöin oppilaan tulee tehdä jatkohyökkäys tilanteen määräämällä tavalla, esimerkiksi uudella syöksyllä. Jatkohyökkäykseen voi sisältyä mahdollisesti välttö, mikäli olen väistänyt oppilaan hyökkäyksen. Jatkohyökkäyksen harjoittelussa tavoite on, ettei oppilaalla ole aavistustakaan sen tulosta, jolloin oppilaan reaktiokyky tähän kehittyy parhaiten. Niitä kannattaa siis teettää hillitysti. Muutenkin, kuten edellisessä kappaleessa jo mainitsin, jos sovitun harjoitteen sisältö muuttuu liian monta kertaa harjoittelun aikana, oppilas alkaa odottamaan näitä muutoksia ja varsinainen liike tai liikesarja kärsii. Toki jatkohyökkäyksiä voidaan teettää sovituissa harjoituksissakin, mutta tällöin harjoitellaan miekkailutekniikkaa eikä reagointia.

Siinä oli siis pääpiirteittäin antamieni oppituntien pohja. Se, mitä näitä harjoitteita teetetään oppitunneilla riippuu luonnollisesti oppilaan tasosta, aloittelijalle voi olla turha teettää esimerkiksi käsipistoja lainkaan. (Lat. huom. TM. Aloittelijalle ei ikinä teetetä käsipistoja - ei ikinä-niin, sanoinhan ei ikinä!!!)

Koska reaktioharjoittelun tavoite on siirtää oppitunnilta materiaalia suoraan otteluun (?), tärkeintä näissä ennalta-arvaamattomissa harjoitteissa on looginen signaali ja siihen oikean reagoinnin oppilaalle aikaansaaminen. (=vaikeaa) Jos oppilas oppii oppitunneilla reagoimaan epäloogisissa tilanteissa käsipistolla, yrittää hän melko todennäköisesti tätä ottelussakin, koska hän on aina toiminut kyseisessä tilanteessa näin.

Esimerkki paremman harjoittelun tuloksesta: Miekkailija 1 on aina oppitunneillaan pistänyt kaksinkertaisista vältöistä (reaktioharjoittelussa) rintaan. Ottelussa hänen vastustaja hyökkää tuplakontrasikst askelsyöksyllä, joka on hieman huonosti valmisteltu. Miekkailija 1 pystyy välttämään vastustajansa sidontayritykset ja pistää suoralla vastapistolla rintaan ja saa pisteen.

Esimerkki huonomman harjoittelun tuloksesta: Miekkailija 2 on useimmiten oppitunneillaa pistänyt kaksinkertaisista vältöistä (reaktioharjoittelussa) käteen. Ottelussa hänen vastustaja hyökkää tuplakontrasikst askelsyöksyllä, joka on hieman huonosti valmisteltu. Miekkailija 2 pystyy välttämään vastustajansa sidontayritykset ja yrittää osua vastapistollaan käteen. Kovassa liikkeessä hän kuitenkin pistää ohi kädestä ja koko vastustajan yli. Vastustaja kuitenkin päättää hyökkäyksensä loppuun ja osuu rintaan. Vastustaja saa pisteen.

Latojan ilkeä kommentti: Esimerkki on jo korkeampaa tiedettä ja taidetta, mutta perusjuttuhan on, että kalvassakin vartalopistot ovat todennäköisempiä kuin käsipistot. Siksi perus-perus harjoittelussa pitää aina olla käsi-kroppa yhdistelmä edistyneelle miekkailijalle. Niin. Alkuun vaan kroppaan.


Olen käsitellyt samaa harjoittelun osa-aluetta kahdella eri termillä, termeillä oppituntien pohja ja reaktioharjoittelu. Valmentajan näkökulmasta näille harjoitteille oppitunnin pohja on sopivampi termi, koska näitä harjoitteita teettäessä valmentaja pystyy samalla suunnittelemaan tulevia sovittuja fraaseja. Toisaalta tämä on oppilaalle reaktioharjoittelua, jossa hänen on reagoitava oikealla tavalla kuhunkin signaaliin.

Signaalit

Signaaleja on kahdentyyppisiä harjoitteiden osa-alueitten mukaan. Kun tehdään etukäteen sovittuja harjoitteita signaaliksi riittää useimmiten se, että valmentaja siirtää kätensä ja teränsä niihin asentoihin, jotta kyseinen fraasi on mahdollisimman luontevaa suorittaa, koska oppilas tietää jo valmiiksi, minkä liikeradan hän tulee tekemään heti kun mahdollista. Reaktioharjoittelussa signaalien tulee olla mahdollisimman lähellä otteluissa tulevia tilanteita, joihin mikäkin liike on tarkoitettu

Pistämisen helpottaminen

Valmentajan tulee tehdä oppilaan pistäminen mahdollisimman luontevaksi. Pistämisen luontevaksi tekemisellä ei pääasiassa tarkoiteta niiden helpoksi tekemistä, vaan fraasien sisällön häiritsemisen tekemättä jättämistä. Tämä edellyttää valmentajalta ennen kaikkea teknisesti puhdasta terän käyttöä ja myös pistojen vastaanottamisen taitoa. On myös tilanteita, joissa valmentajan voi olla hyvä tehdä fraasin puhtaana suorittamisen hyväksi asioita, joita välttämättä ottelussa ei vastustaja tekisi. Näitä tilanteita ei kuitenkaan ole paljon.

Lat. huom. seuraava osoittaa mihin pitää pyrkiä - obs - viktig!

Teknisesti puhtaalla teränkäytöllä tarkoitetaan valmentajan liikkeiden puhtautta ja teränkäytön pehmeyttä. Tilanteessa kuin tilanteessa valmentajan liikkeiden puhtaus heijastuu valmennettavalle. Jos valmentaja antaa isoja signaaleja, esimerkiksi tekee kvartti-väistön kohtuuttoman suurena, on oppilaan vaikea oppia tekemään tätä vastaan tehtävän vältön pienellä teränliikkeellä. (tätä voi kompensoida keskustelulla jos valmentaja huomaa oppilaan virheen vaikka valmentaja tyrii signaalissa - tärkeää on, että vahingollinen virhe poistetaan - opettajan "ammattiylpeys" on sivuseikka) Vastaavasti, jos valmentaja osaa pitää teränliikkeensä pienenä, oppilaan reaktiot tuskin ovat näitä teränliikkeitä suurempia. Puhtaat teränliikkeet edellyttää valmentajalta itseltään jonkin asteista miekkailutekniikkaa. Tämä ei tarkoita, etteikö teknisesti hieman heikompi valmentaja pystyisi tekemään pistämisestä yhtä luontevaa, kuin tekniikaltaan hieman edistyneempi valmentaja, koska ajan kanssa voidaan omaksua oppituntien antamiseen tarvittavat liikeradat.

END OF PART ONE

Tiesitkö miksi kalpamiekkailussa liikutaan pomppimalla - ei miekkailuaskelilla?

Se on Johan Harmenbergin vika (bilden)

KIRJA JOKA SINUNKIN KANTTAA LUKEA: Epee 2.0, The Birth of New Fencing Paradigm
Johan Harmenberg sekä kommentoivina kirjoittajina Ruggero Ceci, Geoff Pingree ja olympiahopemitalisti Björne Väggö. Englanninkielinen.

171 s. SKA SwordPlay Books, USA
Kaikki tämän postauksen kirjoitus on kirjan Epee 2.0 innoittamaa ja Copyright ajatuksiin on näin ollen Johan Harmenbergin omaisuutta - jos nyt miekkailussa mitään sellaisia tunnetaan...
IF YOU ARE AN AMERICAN FENCER - don't try fencing in microwave oven!!!
IF YOU ARE JOHAN - välkommen till Åbo :D

Harmenberg 1.0

Kirjassaan Johan Harmenberg käy läpi urheilu-uransa vaiheet Olympiavoittoon 1980 asti.
Johan aloitti miekkailun Tukholmassa vuonna 1966. Jo toisen vuoden juniorina hän harjoitteli päivittäin. Tunnollisesta harjoittelusta huolimatta hän ei saavuttanut menestystä uransa ensimmäisen seitsemän vuoden aikana - mikä herättikin hänessä epäilyn, että klassisen miekkailuliikkeiden opettelun ja VOITTAMISEN opetettelun välillä oli suuri kuilu.
Voittamisen hän oppi Amerikassa opiskeluaikanaan 1973-1974 . Kahden muun MIT-opiskelijan kanssa he harjoittelivat yksinkertaisen, pääosin nopeuteen perustuvan tyylin miekkailla florettia. Tämä johti menestykseen mikä taas johti oivallukseen, että miekkailussa saattoi menestyä kapeallakin teknisellä repertuaarilla.


Nykyaikaisen kalpamiekkailun syntytarina

Kirjan nimi, "miekkailun uusi ajatusmalli" tai laajemmin ajatellen "uusi tapa miekkailla kalpaa" perustuu siis ajattelumalliin, jossa vähemmän tekninen miekkailija taktiikallaan ja huippuunsa opetellulla yksinkertaisella miekkailutavallaan neutraloi teknisesti paremman miekkailijan liikearsenaalin.

Tämä klassisen miekkailutavan edun eliminointi perustuu kolmeen peruskysymykseen (kirjassa nämä on nimetty niiden esittäjän mukaan The Sollee Conjectures - Solleen olettamukset)

1) Onko vähemmän teknisen miekkailijan mahdollista määrätä ottelun tekninen taso?
2) Voiko miekkailija, joka haluaa otella lyhyemmällä etäisyydellä määrätä etäisyyden, jolla koko ottelu otellaan?
3) Voitko ohjata/houkutella vastustajan pois omalta vahvuusalueeltaan ottelemaan SINUN vahvuusalueellasi - Area of Exelence?

AoE - Area of Exelence - omat suosikkiliikkeet, jotka on harjoiteltu maailmanluokan tasolle

Kehittäessään uutta tapaansa miekkailla, Harmenberg painotti 80% harjoittelustaan omien vahvuuksiensa vahventamiseen. Hän tutki ja tukki kaikki mahdolliset vastatoimen omaa AoE:tään (Area of Exelence ) vahvuusaluettaan vastaan. Harmenbergin AoE:n toimivuus perustui kolmeen taktiseen elementtiin, joista hän luopui vain äärimmäisen pakon edessä, jos silloinkaan.

1) Oman "pelin" analysointi siten, että piston tekeminen vastustajalle tulee mahdollisimman vaikeaksi. Tämä vaatii miekkailijalta kokemusta, itseanalyysia ja omien piilevien heikkouksien (Hidden prereqisities) löytämistä. Oma esimerkkini: Piilevä heikkous voi olla mm. tapa lähteä aina Allez-komennosta askel eteenpäin ilman että itse on rekisteröinyt tekevänsä niin. Tällöin vastustaja joka tiedostaa tuon tavan, pystyy tekemään nopean hyökkäyksen heti aloituskomennosta , koska etäisyys lyhenee tämän piilevän heikkuden vuoksi riittävän nopeasti.

2) Riko vastustajasi peli. Sen lisäksi, että miekkailija tekee pistämisen "oman pakettinsa hallitsemisella" vaikeaksi, hän myös aktiivisesti tuhoaa vastustajan mahdollisuudet piston valmisteluun. Tähän hänellä on käytettävinään useita työkaluja. A) Ottelu ilman teräkontaktia (tässä pitää muistaa, että 70-luvun kalpamiekkailu oli erilaista kuin nykyään, jolloin miekkailu ilman terää on yksi perustaktiikka) B) Rikkova väistötyöskentely (vähennetään vastustajalle houkuttelevia linjavaihtoehtoja, jotta hänet saadaan ohjattua haluttuun AoE-linjaan) C) Hämäävät väistöt ( hämmennetään vastustajan välttöaikeet reagoimalla tahallisesti "väärin" annettuihin vale/kutsupistoihin) D) Kontroloidaan etäisyyttä (Harmenbergin suosikkitaktiikka oli lyhentää etäisyys vastustajalle epämiellyttävän lyhyeksi, jolloin vastustajalle ei enää jäänyt tilaa valmisteluun) E) "Pomppiminen" eli miekkailuliike päkiöillä. Taas pitää muistaa, että tämä nykyään vakiotapa liikkua kalpamiekkailussa oli uraa uurtavaa ennen 1980-lukua.

3) Pakota vastustaja tekemään virhe. Harmenbergin miekkailulle oli leimaa-antavaa valtavan paineen luominen vastustajan päätyyn., mitkä tietysti vaatii toteutuakseen kovaa henkistä kanttia sen toteuttajalta. Johan käyttikin menestystä edeltäneinä vuosinaan päivittäin jopa useita tunteja meditointiin ja vastustajakohtaiseen henkiseen valmistautumiseen.
Vastustajan tehdessä Virheen syntyi tilanne, jota kirjassa Epee 2.0 kuvataan termillä "Final Decision to Commit". Tämä peruuttamaton hetki mahdollisti siihen paremmin valmistautuneelle miekkailijalle tilaisuuden piston tekoon.

Miekkailijan tie Olympiavoittoon, ensimmäinen vuosi

Vuosina 1975 - 1980 Harmenberg otti kehittyneen miekkailustrategiansa käyttöön täysipainosesti . Heti ensimmäisenä vuotena 1975 hän pääsi finaaliin yhdessä kovimmista miekkailukilpailuista, Saksan Heidenheimissa (edelleen yksi kovimmista). Valitettavasti finaalissa hän sai vastutajansa katkenneen terän kätensä läpi ja ottelu jäi luonnollisesti kesken. Tästä ensimmäisestä MC-kilpailustaan Johan sai kuitenkin vahvan signaalin siitä, että uusi miekkailustrategia toimi. Tiellään Heidenheimin finaaliin hän oli takaa-ajoasemasta voittanut sekä vuoden 1974 että 1975 maailmanmestaruuskilpailujen hopeamitalistit lyhentämällä miekkailuetäisyyden sovinnaista lyhyemmäksi. (Jopa vastoin ruotsalaisen joukkuejohdon neuvoja - mistä hänelle koituikin myöhemmin hankaluuksia, vaikka toimikin otteluissa voitokkaasti).

Maailmamestaruus Buenos Airesissa

Menestyksestään ja rankingsijoituksestaan huolimatta Johan ei päässyt Ruotsin maajoukkueeseen ja karsiutui Montrealin olympiajoukkueesta 1976, joka voitti kalvan joukkuekullan Ruotsiin (snif - ajatelkaa - Olympiakalvan joukkuekulta Suomeen...). Tästä sisuuntuneena hän asetti miekkailun opiskelun edelle harjoitellen jopa 20 tuntia viikossa vuoden 1977 ajan. Panostus kannatti ja hän voitti Bernissä MC-kilpailun pudottaen matkalla mm. Montrealin olympiavoittajan Alexander Pusch'in. Merkittävää oli, että Harmenbergin sanoin " I do not think any of them got more than 6 hits (out of 10) on me" - hän siis voitti kisan vaivatta uudella miekkailusysteemillään.

Kauden lopussa Johan oli ykkönen Ruotsin rankingissa ja hänelle löytyi viimein tilaa myös Buenos Airesin MM-koneessa.
Finaalit käytiin tuohon aikaan kuuden hengen poulena. Ottelut menivä ristiin (barrage) ja finaali päätyi neljän hengen uusintaan, jossa oli Harmenbergin lisäksi oli kaksi sveitsiläistä; Patrick Gaille ja Daniel Giger sekä ruotsalainen Rolf Edling. Johan voitti uusinnan ja maailmanmestaruuden.

Mestaruuden toi fyysisen onnistumisen lisäksi Johanin mentaalinen voima. Harmenbergin mukaan 95% huippumiekkailijoista käyttää vain suosikkiliikettään paineen alla. Tämä tekee huippumiekkailusta hyvin ennalta arvattavaa. Kun vastustajan miekkailu oli ennakoitavissa, Johanin käyttämä "jauhava" taktiikka ohjata vastustaja hänen AoE-alueelleen yhdistettynä jääkylmään asenteeseen oli tiukan paikan tullen raaka yhdistelmä teknisille vastustajille.

Loppullinen voitto

Ruotsin tuonaikanen miekkailujohto ei kuitenkaan sulattanut Johan tapaa voittaa , joten hänelle "ei valitettavasti löytynyt tilaa" maajoukkueesta maailmanmestaruutta seuranneena vuonna. Tästä seurasi, että Harmenberg päätti karistaa kotimaan tomut jaloistaan ja palata opintojensa pariin USA:han, missä hän sai paremmin tukea näkemykselleen miekkailun uudesta strategiasta. Välivuosi uuden miekkailutavan idean, isän Eric Solleen kanssa oli hedelmällinen ja Johan palasi Ruotsiin rajun jalkatyöharjoittelun vahvistamana.

Viimein koitti ponnistusten vuosi 1980. Harmenberg siirtyi kokopäiväiseksi miekkailijaksi (sitä ei kerrota, miten hän rahoitti tämän vuoden). Yksi suuria hämmästyksen aiheita kirjan annista olivat harjoitusmäärät. Kovimmillaan Harmenberg veti PÄIVÄSSÄ NELJÄ 2 - 2,5 TUNNIN HARJOITUSTA. Tätä rasitusta pidettiin yllä kaksi viikkoa putkeen ja sitä seurasi viikoittain kevenevä kahden viikon harjoitusjakso, jolla tähdättiin huippukuntoon kauden pääkilpailuissa, joita oli neljä kappaletta ennen Moskovan Olympialaisia. Siis vuoden aikana oli yhteensä kahdeksan viikkoa epäinhimillisen kovaa harjoitusta - muuten vaan kovan harjoittelun lisäksi (perusvetona edelleen n. 20 tunnin harjoitteluviikkoja).

Myös ruotsalaisen miekkailukulttuurin taso ainakin tuona kultaisena kautena on ollut valovuosia Suomea edellä. Olympialaisiin valmistavia leirejä Johanille kertyi kymmenen tuon vuoden aikana. Siis kymmenen leiriä sparringia parhaan mahdollisen vastuksen kanssa.

Kaiken takana on henkinen kantti

Kilpailukuvaukset ja psykologinen silmä, jota kirjoittaja otteluistaan osoittaa, on kiehtovaa luettavaa - kirjan parasta antia henk. koht. Tilannetta, jossa molemmat ottelijat haluavat epätoivoisesti saada seuraavan piston, Harmenberg kuvaa termillä "Olympic touches". Kun henkiset paineet ovat musertavat ja pieneenkään virheeseen ei ole varaa, ottelun voittaa se miekkailija, jonka pää kestää paremmin. Kirjassaan Harmenberg muisteleen hävinneensä YHDEN "olympic touche" tilanteen koko uransa aikana.
Moskovan Olympialaisissa Johan venyi kahdesti 3-1 tappiotilanteesta ensin 4-4 tasatilanteeseen ja sen jälkeen voittopistoon. Voi vain kuvitella millaista mielenhallintaa se vaatii. Johan päätti huippu-urheilu-uransa Moskovaan, mikä sekin osaltaan antaa hienon kuvan hänen päämäärätietoisesta tavastaan toimia. Hänen ei tarvinnut enää todistaa kenellekkään, että hänen keksimänsä miekkailudogmi todellakin toimi.

- Kirjan alussa Harmenberg itse asiassa kertookin miksi hän tarttui vuosien jälkeen kynään: Vuonna 1989 hän oli Virossa, Haapsalussa seuraamassa Neuvostoliiton ja sen satellittimaiden miekkailijoiden kilpailua. 150 miekkailijaa liikkui jotakuinkin Harmenbergin luoman tyylin mukaisesti. Nopeaa päkiöillä edes takaisin pomppimista. Lyhyt etäisyys. Paljon lähitaistelutilanteita. Yksinkertainen teräpeli. 1960-luvulta asti venäjällä vaikuttanut kalpatyyli oli kadonnut täysin.
Boris Lukomski, Harmenbergin mukaan paras venäläinen kalpamiekkailija ikinä, joka ei kuitenkaan ollut noussut maailmamestariksi totesi: "Eikö olekin kauheaa? Ja se on ihan sinun syysi. Sinun ja saksalaisten."


Mitä kirjasta Epee 2.0 jäi käteen?

On selvää, että "new fencing paradigm" vaatii onnistuneeseen toteutukseen kokeneen miekkailijan, joka tietää vahvuutensa. "Tiivistetty" ja yksinkertainen miekkailu omalla vahvuusaluella jopa ennalta ennakoitavalla taktiikalla vaatii valtaisaa suoritusvarmuutta ja kuntoa. Tähän päästäkseen miekkailuvalmennuksessakin pitää ensin tehdä urheilijoita, jotta heistä voisi tulla miekkailijoita. Kun heistä sitten on tullut urheilijoita tarvitaan 5-7 vuoden monipuolinen miekkailutekniikan opettelu, että miekkailija löytää oman AoE - Area of Exelece - erinomaisuusalueensa. Vasta sitten voidaan aloittaa "uuden miekkailun" opettelu, jossa vahvuudet hiotaan maailmanluokan liikkeiksi. Oikotietä onneen ei ole, mutta lahjakuuksien kanssa pitää tehdä poikkeuksia. Kuten Harmenberg kirjassaan toteaa, tosiasia kuitenkin on, että erittäin harva juniorien maailmamestari pystyy maailmanmestariksi seniorisarjassa. Todelliset mestarit syntyvä pääosin vasta aikuisiällä.

Kolme käytännön asiaa jotka aion ottaa kirjasta omaan opetukseeni ovat:

1) Ottelumainen "pompinta" mukaan jalkatyöhön heti jalkatyön opettamisesta asti klassisen jalkatyön teettämisen lisäksi.

2) Käden pistonopeuden painottaminen oppitunneilla, siis puhtaasti ojennuksen fyysinen nopeus. Tähän lisäelementtinä käden suhteellinen pistonopeus, joka merkitseen jalkan ja vartalon mukanaan tuoman liikkeen huomioimista siten, että pistonopeus on suurimmillaan piston osumahetkellä, kiihdytys tappiin asti (sori Kalliomäki - ei sinuun).

3) Otteluharjoittelu "epämukavan lähellä" vastustajaa. Tämä viimeinen kohta sillä varauksella, että pystymme soveltamaan sitä teknisesti, sillä harjoittelu vaatii miekkailijoilta jo varsin hyvää jalkatyön hallintaa, jotta terään juoksemisen sijaan saavutetaan "aseistariisunta" efekti.

Lopuksi lainauksia keskustelupalstoilta kirjasta Epee 2.0
www.fencing.net/forums

I just got done reading Epee 2.0, pretty much in one reading with kids yelling about. It is the kind of book you probably need to go through at least twice, as there is really a lot there.

A lot of current fencers may not see much in the book, as some of the things Mr. Harmenberg introduced are commonplace in today's epee fencing. It was interesting from my persepective, since I witnessed the influence over the last 3 decades and knew the source and some of the players (Vaggo, Czarnecki).

I am grateful for the book, as it is a much more interesting view into fencing than the typical 101 offerings. It also sheds light onto what was a big influence on today's epee fencing.

Rick

I read and re-read the book, and I thought it was fantastic.
How many other auto-biographies are there from modern world champions and gold medalists?
For him to write the book was an act of extra-ordinary generosity.
If you're really an amatuer fencer, you ought to read this book, it's unique.
Oh, and one last word. Besides bouncing, steering, and the Sollee conjectures, there's something else that needs to be mentioned. In order to apply these things, you have got to be in great shape. Many people conviently forget this, but Harmenburg writes at some lenght about his training methods and they're not for the faint hearted. Hope you like sprints!

After reading the book I'm attempting to use the approach as best I can. We'll see this weekend how well I can make it work

-badpeeny

Saksalaista kalpamiekkailua vuodelta 1976

Tässä videossa vilahtaa yksi aikansa suurista saksalaismiekkailijoista, Alexander Pusch, yksi Johan Harmenbergin kovista kilpakumppaneista.
Pätkästä saa jonkilaisen käsityksen siitä, millaista oli kalvan jalkatyö ennenkuin Harmenberg "pilasi" sen nykyaikaisella päkiäliikkellä.

Epee 2.0- kirja on nyt luettu kerran läpi ja menossa on luetun sulattelu. Selvää kuitenkin on, että nimenomaan miekkailijoiden siirtyminen "pomppimiseen" perinteisen miekkailuaskelluksen sijaan oli yksi "new fencing paradimin" mullistavista seurauksista.

Taktiikan opettaminen miekkailussa - osa 1

Otsikoin postauksen rohkeasti "osa 1", koska aihetta kannattaa lähestyä varovasti, sen verran siinä on laajuutta ja opittavaa. Taktiikan opettaminen on vaikeaa, koska se vaatii opettajaltaan laajasti käytännön kokemusta ja teoriaa. Kaikki miekkailijat eivät ole taktisesti lahjakkaita, joten heille voi useamman taktisen vaihtoehdon opettaminen olla jopa vaarallista. Miekkailija ikäänkuin hautautuu suunnitelmiinsa, jos ei pysty hahmottamaan hänellä olevia taktisia vaihtoehtoja toisistaan.
Esimerkiksi:
- Osa miekkailijan vaihtoehdoista on hänen ennaltaan näkemiään, hän tietää tai aavistaa mitä vastustaja on tekemässä ja pystyy siksi tehokkaasti käyttämään tilannetta hyväkseen.
- Osa taktisista vaihtoehdoista on "pimeässä". Miekkailija ei tiedä mitä hänen vastustajansa tietyssä tilanteessa tekee. Tällöin hänen taktiikkansa voi perustua esim. siihen olettamukseen, että puollustustilanteessa hänen refleksinsä ovat riittävän nopeat reagoimaan vastustajan yllättäviinkin valintoihin.
- Ja osa vaihtoehdoista on osin ennalta arvattavia, osin yllätyksellisiä. Miekkailija voi esimerkiksi olla varma, että vastustaja reagoi hänen valeeseensa väistöllä, mutta mihin linjaan hän sen tekee ei ole tiedossa. Tällöin miekkailu perustuu hyvin harjoiteltuun decace-tekniikkaan.

Johtopäätös: uransa alkutaipaleella olevalle miekkailijalle on annettava taktiset vaihtoehdot hyvin pieninä paloina, jotta hän osaa analysoida mikä toimii ja mikä ei. Lisäksi vähemmän teknisen miekkailijan taktiikka saattaa olla aivan oikea, mutta toteutus on puutteellinen. Lisäksi miekkailijan tulee saada tehdä virheitä, häntä ei pidä aina pistää alueelle "kauko-ohjauksella", vaikka valmentaja hyvin tietäisikin, mikä vastustajaan puree. Itse tehty takinen oivallus voi saada aikaan huiman kehitysloikkauksen. Tietysti jos oivallusta ei tapahdu, pitää rakentavasti purkaa tappion syyt, jos ne johtuivat oppilaan taktisista vallinoista.

Koska suomenkielinen materiaali aiheesta on vähäistä, liitän tähän Petri Vammelvuon ansiokkaasti kääntämän unkarilaisen professori Istvan Lukovich kirjoituksen miekkailustrategista.