Mitä SINÄ kirjoitit oppitunnin pitämisestä 17-vuotiaana?

Poikani on Euroopan Mestari, vain alle 17v. sarjassa mutta kuitenkin - ja se on ihan minun vikani

Tämä pieni taustatieto Tiedoksi Sinulle joka "piirien" ulkopuolelta tähän blogiin surffasit.
Teemu muutti viikko sitten Helsinkiin. Surullistahan se on mutta miekkailun kannalta vältämätöntä. Isi ikävöi jo sotkupetteriään..
Viime kauden MM -tulos: 7. /103 kansainvälisesti tähän asti eniten nuoria keränneeseen MM koitokseen piti yllä tuntumaa siitä, että "raaka-aineessa" on potentiaalia, mutta - tottakai, myös kehittämisen varaa.
Kotona Turussa koimme Teemun kanssa normaalit "isi tietää kaiken 10-v" vaiheesta "isi ei tiedä mitään 15-v" ja sitten "isi olikin ihan fiksu 17-v" -ikään. Rankkaa mutta lopulta lohduttavaa.

Peeter vie soihtua eteenpäin ja olen kiitollinen hänen "yhteinen asiahan tämä on" (suora lainaus) asenteelleen. Hehee - hän voikin ehkä saada jotain vaikutteita seuraavasta...tosin voi tuntua tutulta?

MUTTA - OLETTEKIN JO ODOTTANEEN- K-17 OPPITUNTIOHJEET!
-kirjoittanut Teemu Seeve (basic fencing lesson by Teemu - rankkaa tekstiä luvassa...ja vinoilut minulle jos siltä tuntuu, koska katsoin tekstin julkaisukelpoiseksi )

- kas vain - juttu jää kesken, mutta ehkä oppitunnin rakenne yhteen (1) postaukseen olisikin ollut aika haastava tehtävä....

Perusteita miekkailuoppitunnin antoon

Alkusanat

Tämän tekstin on kirjoittanut 17-vuotias miekkailija, joten lue tekstiä kriittisesti ja poimi ne asiat, mitkä Sinä itse koet oleellisiksi. Tekstissä esiintyvät asiat eivät siis ole täydellisiä faktoja miekkailuoppitunnin annosta, vaan erään urheilijan näkemyksiä, jotka eivät vielä ole aivan virheettömiä.
Oppini ovat suurimmaksi osaksi peräisin isältäni Tero Hakkaraiselta (lat.huom. THÄNKS!) ja Peeter Nelikseltä ja opastamani tavat miekkailuoppitunnin antoon ovat alunperin heidän oppejaan, joten kaikki kunnia heille. Lisäksi olen saanut valmennusta Risto Kaskelta. Tekstin tarkoitus on edistää miekkailuvalmennusta, eikä loukata ketään valmentajaa jakamalla tämän oppimateriaalia.

Oppitunnin perusrakenne

Itse antamissani ja saamissani oppitunneissa on noudetattu yleensä aina samantyyppistä järjestystä sovittujen harjoitteiden tekemisessä. Tämä oppitunnin rakenne on luultavasti erittäin yleinen.
Oppitunti on hyvä aloittaa aivan yksinkertaisimmistä elementeistä, suorista pistoista ja vältöistä. Siitä edelleen voidaan siirtyä erinäisiin sidonta ja väistöharjoitteisiin, mutta alussa edelleen yksinkertaisina, liikeradan puhtaus tärkeämpää kuin nopeus.
(Lat. huom. erittäin tärkeä oikea tapa aloittaa opptitunti)
Siitä edelleen noin oppitunnin ensimmäisen neljänneksen jälkeen voidaan siirtyä haastavampiin harjoitteisiin. Kun ollaan mahdollisesti korjattu oppilaan peruslinjat ja muut virheet voidaan joissakin harjoituksissa kiinnittää erityistä huomiota liikkeen tai liikesarjan suoritusnopeuteen, mutta pitää muistaa oppituntien tekemisen pääsyy eli suoritustekniikan kehitys, eli liikkeiden ei tule kuitenkaan haitata millään tavalla oppilaan miekkailutekniikkaa.
Koska oppitunti on kuitenkin vasta alkupuolella, tulee tässä vaiheessa harjoitteiden olla enemmänkin teknisesti haastavia, kuin fyysisesti rasittavia. (Lat. Huom. joskus vain käy niin, että perusjutut ovat jo liian vaativia, joten oppilasta pitää "palkita" fyysisellä suorituksella että jotta opparista ei jää "hypistelyn" maku.)

Noin puolessa välissä oppituntia näiden teknisesti haastavien harjoitteiden jälkeen, kun oppilaan terähallinta on herännyt voidaan joko jatkaa näitä tekniikkaa parhaiten kehittäviä teknisesti vaikeita harjoitteita tai vaihtaa harjoitteiden tyyppi erilaisiin ”kikkapistoihin”, liikesarjoihin, jotka ovat kohtuullisen haastavia, mutta ovat sellaisenaan käyttökelpoisia ottelussa. Näitä ei tarvitse kuitenkaan harjoitella joka oppitunnilla, koska oppituntien päätarkoitus on kehittää oppilaan perustekniikkaa, ja pitemmän päälle oppilaan tulisi kyetä itse soveltamaan liikkeitä ja näin keksiä itse hänelle parhaiten sopivat kikat. Oppitunnin viimeisen kolmanneksen alkupuoliskoon tulisi mielestäni sovittaa fyysisesti raskaimmat harjoitteet, kuten pitkät ja nopeat hyökkäykset. Nämä tulee tehdä vasta oppitunnin loppupuolella siksi, koska väsyneenä oppilaan on vaikea harjoitella suoritustekniikkaa. Oppitunti on hyvä päättää samantyyppisiin perusharjoitteisiin, kuin miten aloitettiin, esimerkiksi siksi, että oppilas huomaa fiiliksen eron oppitunnin lopussa alkuun nähden, mikä motivoi oppilaan harjoittelua.

Oppitunnin osa-alueet

Miekkailutekniikkaan kuuluu kaksi pääosa-aluetta. Toinen on suoritustekniikka. Sen harjoitteluun kuuluvat on edellisessä kappaleessa puhumani ns. sovitut liikkeet ja liikesarjat; valmentaja kertoo oppilaalleen etukäteen, minkä fraasin oppilaan tulee tehdä (frase= 'sarja' italiaksi, miekkailuterminä tarkoittaa jotakin liikesarjaa, jolla on alku ja loppu). fraasin pituudessa on tärkeää huomioda oppilaan muisti - hassua mutta käytännössä todettua - Tällöin pystytään tekemään haastavampiakin harjoitteita ja liikeratojen puhtauteen voidaan keskittyä paremmin.
Fraasiharjoittelu voidaan jakaa kahteen osa-alueeseen, valmentajan aloitteesta ja oppilaan aloitteesta tehtyihin fraaseihin. Toinen pääosa-alue on regointi, miten nopeasti ja millä tavoin miekkailija reagoi missäkin tilanteessa, jossa edelleen on kahdenlaisia harjoittelutapoja, sovittujen harjoitteiden sisäisiä ja ulkoisia. Sovittujen harjoitteiden sisäisissä reaktioharjoitteissa valmentaja ei annakkaan valmennettavan pistää sovitulla tavalla, ja valmennettavan on tehtävä pisto tilanteen määrämällä tavalla. Esimerkki: On sovittu, että oppilas tekee suoran askelsyöksyn. Juuri ennen pistoa opettaja väistää tämän kontrasiksillä, vaikka tätä ei ollut sovittu. Oppilaan tulee jokatapauksessa päättää jokainen harjoite pistoon, ja hän päättää tämän harjoitteen välttämällä väistön ja tekemällä remisen rintaan. (remise = ’hyvitys, pidennys’ ranskaksi, miekkailuterminä tarkoittaa jatkohyökkäystä).

Näitä harjoitteita ei kuitenkaan tule kovin usein lisätä sovittuihin fraaseihin, koska tällöin oppilas usein alkaa odottaa näitä yllätyksiä eikä pysty enää keskittymään täyspainoisesti sovittuun fraasiin. (hyvä pointti - pitää olla aika kokenut opettaja-oppilas-suhde että näin pitkälle päästään :D) Harjoitteiden ulkoiset reaktioharjoitteet ovat sovittujen harjoitteiden välissä tehdyt oppilaan reaktioihin perustuvia harjoitteita. Jotta näitä pystytään tekemään, on opettajan antamien signaalien oltava erittäin selkeät.

A) Esimerkki hyvin toteutetusta reaktioharjoitteesta: Oppilas oli juuri tehnyt sovitun harjoitteen, suoran askelsyöksyn, jonka signaali oli opettajan linjan avaaminen eli terän syrjään siirtäminen. Oppilas odottaa opettajan signaalin antamista, eli terän syrjään siirtämistä, mutta tätä ei tulekaan, vaan opettaja tulee kontrasikst-sidonnalla hyökkäykseen, minkä oppilas pystyy reaktioidensa ja signaalin selkeyden ansiosta välttämään ja päättää fraasin pistämällä opettajaa rintaan.

B) Esimerkki huonosti toteutetusta reaktioharjoitteesta: Oppilas oli juuri tehnyt sovitun harjoitteen, suoran askelsyöksyn, jonka signaali oli opettajan linjan avaaminen eli terän syrjään siirtäminen. Oppilas odottaa opettajan signaalin antamista, eli terän syrjään siirtämistä. Opettaja yrittää saada oppilaan pistämään häntä sisäkäteen siirtämällä terän syrjään ja sirtämällä kokiilin pois suojaamasta sisäkättä. Oppilas kuitenkin tulkitsi tämän signaaliksi askelsyöksyä varten ja tekee tämän harjoitteen. Koska opettaja oli tullut hieman vastaan käsivastapistoa varten, etäisyys askelsyöksyä varten on hieman liian lyhyt ja harjoitteesta tulee hieman epämääräinen.

- tähän kohtaan toivon vähän kenkkuilua: mielelään blogin loppuun, kaikki eivät ole naamakirjassa.

Reaktioharjoittelu, oppituntien pohja

Tässä kappaleessa käsittellään edellisessä mainittuja reaktioharjoitteita hieman tarkemmin.Kuvaus on; oppitunnin pohja! Jos oppitunti olisi öljyvärimaalaus, nämä harjoitteet olisivat pellavakangas. Noniin, vertaukset sikseen..
Koska valmentajatkin ovat vain ihmisiä (lat. huom . nooh itse asiassa..klonk..kriits..poika ei tiennyt kaikkea :/) , eivät hekään pysty suoralla syötöllä luettelemaan oppilailleen satoja erilaisia huippuluokan harjoitteita. Harjoitteiden luomiseen oppitunnin aikana paraskin valmentaja tarvitsee välillä itselleen pikku muistelu- tai suunnittelutauon. Valmentaja ei kuitenkaan voi kertoa oppilaalleen, että ”hei odotappas hetki koitan keksiä jonkin liikesarjan”, vaan hänen tulisi pystyä keksimään nämä jonkin toisen harjoitteen aikana, jotta yleensä suhteellisen lyhyistä oppitunneista ei menisi aikaa hukkaan ja saataisiin oppitunnista paras teho irti.
Jokaisen valmentajan tulisi mielestäni kehittää oppitunteihinsa pohja, oppilas osaa tietystä signaalista tehdä tietyn suorituksen, tuli se missä kohtaa oppituntia vain. Mitä enemmän luovuutta ja miekkailutekniikkaa valmentajalta löytyy, sitä erilaisempia liikkeitä hän saa oppilaansa tekemään pelkästä visuaalisesta tai fyysisestä (teränhäirinnästä) signaalista ilman suullista dialogia. Toki ensimmäisillä oppitunneilla kyseisessä valmennussuhteessa valmentajan on kerrottava joskus mitä hän olettaa oppilaansa tekevän tietystä signaalista, mutta muutaman oppitunnin jälkeen oppilas osaa siitä samasta signaalista tehdä kyseisen harjoitteen automaattisesti. Tähdätään siihen, että tämä reagointi menee ns. oppilaan selkärankaan ja hän pystyy ottelunkin aikana suorittamaan piston vastaavanlaisesta tilanteesta. Tämä edellyttää, että signaalit ovat selkeitä ja että niihin sovittu liike on järkevä
Lat. huom. "selkäranka" reaktioherkkyys esim. kalvassa tasatarkka flikki vaatii aika paljon toistoja. Latoja suosittelee aloitteleville oppituntien antajille "aivoliikkeitä" - voit ihan keskustella siitä miten liike on järkevää tehdä.
Kun valmentaja saa oppilaan toimimaan signaaliensa mukaisesti, pystytään näitä ilman suullista sopimista tehtyjä harjoitteita suorittamaan sovittujen harjoitteiden välissä niin, että valmentaja pystyy suunnittelemaan näiden aikana seuraavan sovitun liikeradan.
Kaikkien valmentajien tulisi kehittää omalaisensa ja itselleen parhaiten sopivan pohjan oppitunneilleen. Kerron seuraavaksi, minkälainen pohja omissa oppitunneissani on, Sinä lukija voit poimia siitä itsellesi sopivia perusliikkeitä, jos sen parhaaksi näet. Kolme ensimmäistä harjoitetyyppiä on sovittujen harjoitteiden ulkoisia reaktioharjoitteita ja viimeinen on sovittujen harjoitteiden sisäinen reaktioharjoite.

Suorat pistot

TÄRKEÄÄ Kaikkein yksinkertaisin reaktio, mikä tulisi jokaisen miekkailijan oppia, on suora vastapisto rintaan tilanteessa, jossa vastustaja ei ehdi enää tätä väistämään tai muuten estämään. Kun lyhennän etäisyyden lyhyeksi ja teräni siirtyy pois uhkaamasta oppilasta, tulee hänen pistää suoralla pistolla rintaan, joko askelpistolla tai pelkällä ojennuksella riippuen etäisyydestä.

Toinen vastaava reaktio on suorat käsipistot. Jos annan oppilaalle signaalin siirtämällä kokiilin pois suojaamasta jotakin käden osaa, tulee hänen pistää kyseiseen paikkaan kättä etäisyydestä riippuen joko askelpistolla tai pelkällä ojennuksella. Käsipistoja useimmiten yksittäisinä, mutta välillä voidaan antaa useampiin käsipistoihin peräkkäin signaalit, esimerkiksi yläkäsi, alakäsi.(Lat. Huom. taas mennään edistyneiden oppilaiden opparille...hmm, mitä ne meidän junnut oikeesti osaavat?)
-Kolmas pelkistä suorista pistoista perustuva perusharjoite on kaksiosaiset suorat pistot. Jos käsipiston (signaali kokiilin pieni siirto) jälkeen jään liian lyhyelle etäisyydelle paikalle, tulee oppilaan jatkaa hyökkäystä suoralla pistolla rintaan. (Peeterin speciaalit - erittäin vaativa signaali opettajan kannalta, huomaa pieni = todella pieni mutta looginen)

Välttöpistot

Välttöpistoihin annettava signaali on yksinkertainen. Kun tavoittelen oppilaan terää jollakin väistöllä tai sidonnalla, tulee hänen tilanteen määräämällä tavalla pistää välttöpistolla. Näistä välttöpistoista on monenlaisia sovellutuksia.

1)Yksinkertaisin välttöpisto on välttövastapisto rintaan. Hyökkäämällä sidonnalla lähes rintaan asti (kuitenkin päättämättä hyökkäystä loppuun), tulee oppilaan pistää välttöpisto rintaan, joko askeleella tai pelkällä ojennuksella. Vastahyökkäykseen reagointia vahvistetaan liikkellä joka pysähtyy, kun oppilas välttää terän.
-Vastaavasti, kun väistän turhan päiten tulematta itse eteenpäin, tulee oppilaan pistää välttöhyökkäyksellä.
-Välttöpistoja, sekä hyökkäys- että vastapistoja voidaan teettää myös käteen. Kun väistön lisäksi siirrän kokiilin sivuun, tulee oppilaan pistää käteen vältöllä. Näitä välttöpistoja käteen voidaan suorien käsipistojen kaltaisesti teettää useampia peräkkäin ja myös yhdistellä suoriin käsipistoihin, esimerkiksi välttö alakäsi, remise alakäsi.
-Kuten suorissa pistoissakin, jos jään liian lyhyelle etäisyydelle välttökäsipiston jälkeen, tulee oppilaan jatkaa pistolla rintaan, joko askelpistolla tai pelkällä ojennuksella. Jatkopistoon voidaan teettää myös toinen välttö, mutta tämä edellyttää erittäin selkeää signaalia. Oppilas helposti voi olettaa valmentajan haluavan hänen pistää uudelleen käteen, minkä takia joissakin tapauksissa on hyvä siirtää käsi kokonaan pois pistoalueelta, kun oppilaan tulisi pistää jatkopisto rintaan.
-Välttöjä voidaan teettää yksin-, kaksin-, tai kolminkertaisina tai vielä monimutkaisempina. Perussääntönä on kuitenkin hyvä pitää, että yksikertaista välttöä monimutkaisemmat välttösarjat päätetään reaktioharjoittelussa rintaan.

3. Väistö- ja sidontapistot

-Väistö- ja sidontapistot ovat kovin samantyyppisiä luonteeltaan kuin välttöpistot, mutta niissä vältön sijaan tehdään väistö tai sidonta. Näissä on erittäin tärkeää opettajan antamien signaalien selkeys, koska väistöjä on monia erilaisia. Itse en pysty vaikeimpia pelkästään reagointiin perustuvia väistö- ja sidontapistoja, kuten kontrasikstikäsipistoa teettämään, koska en osaa antaa tähän riittävän selkeää signaalia. Olen oppitunneissani keskittynyt enemmän loogisen väistön valitsemiseen kussakin tilanteessa enemmän kuin tehdäänkö riposti (riposte= ’vastaus, vastaisku’ ranskaksi, miekkailureminä tarkoittaa pistoa jostakin linjasta) käteen vai kyynärtaipeeseen vai rintaan. Näitä signaaleja käsittelen enemmän seuraavassa kappaleessa.
-Oppilaan tulee tehdä oppitunneillani väistöpisto rintaan, kun uhkaan häntä jostakin suunnasta suoralla hyökkäyksellä. Oppilas tekee ripostin joko pelkällä ojennuksella tai askelpistolla. Kuten välttöpistoissakin, olen painottanut vastahyökkäyksiä: kun oppilas väistää suoran hyökkäykseni, joskus pysäytän hyökkäyksen ja oppilaan tulee tällöin tehdä vastahyökkäys esim. askelpistolla.
-Sidontapistoja voi olla hankala teettää ilman suullista sopimista, koska sovittujen harjoitusten signaalit ovat usein näiden signaalien kaltaisia. Sidontapistoja kannattaa teettää ilman suullista sopimista lähinnä oppitunnin alkuvaiheessa, kun ei mahdollisesti ole sovittu vielä suoritettavaa sovittua harjoitetta lainkaan. Tällöin oppilaan tulee turhaan ojennukseen reagoida tilanteen määräämällä sidonnalla ja hyökkäyksellä.
-Ennalta sopimattomasti voidaan antaa myös signaali sidonta- tai väistöpistoon käteen ja vastaavasti sisällyttää sidontakäsipistoja käsipistosarjoihin ja kaksiosaisiin käsi-rinta pistoihin. Nämä ovat hyviä harjoitteita sovittujen harjoitteiden sisällä, kun tavoitteena on kehittää enemmänkin tekniikkaa ja teränhallintaa kuin reagointia jossakin tilanteessa. Itse en ikinä teetä ennaltasopimattomissa harjoitteissa väistöstä tai sidonnasta ripostia käteen, kahdestakin syystä. Ensinnäkin tämän signaalin erottaminen normaalista ripostista rintaan on haastavaa ja toiseksi en näe tätä reaktiota hyödylliseksi ottelussa, kun linja on hallussa, miksi ottaa riskiä ohipistoon ja yrittää päättää fraasi käteen.
(Lat. huom. fraasi voidaan päättää käteen useista - ainakin harjoituksellisista syistä:
-suosikkini: laiska takajalka: oppilas jää hyökkäyksen jälekeen "makaamaan tuleen" = koska fraasi pitää lopettaa käsipistoon, laiska läski nousee syöksystä ylös saadakseen käsipistoetäisyyden.)
-Väistöjä ja sidontoja voidaan välttöjen kaltaisesti reaktioharjoittelussakin teettää monimutkaisempinakin kuin yksinkertaisina. On kuitenkin teetettävä loogisia väistö tai sidontasarjoja, koska reaktioharjoitteiden tarkoitus on siirtää oppitunnilta materiaalia suoraan otteluihin, miksi teettää esimerkiksi neliosainen väistösarja, kun ottelussa väistöjä tarvitaan hyvin harvoin kerralla kahta enempää.

Lat. huom. Tässä Teemu jättää mainitsematta yksinkertaisten väistöjen eri linjakorkeudet ja- syvyydet joilla on paljon merkitystä sen suhteen missä vaiheessa väistä halutaan tehdä - esim. heti (linjasulkupisto) vai viimetinkaa (syvä)kvartti.(Jyrki Lohi shut up :)

4. Remise eli jatkohyökkäys
-Remise eli jatkohyökkäys on edellisistä poiketen sovittuhin harjoituksiinkin sisällytettävä reaktioharjoite. Kun oppilas on juuri päättämässä hyökkäyksensä pistoon, teen jotakin erikseen sopimatonta, kuten otan ylimääräisen askeleen taakse. Tällöin oppilaan tulee tehdä jatkohyökkäys tilanteen määräämällä tavalla, esimerkiksi uudella syöksyllä. Jatkohyökkäykseen voi sisältyä mahdollisesti välttö, mikäli olen väistänyt oppilaan hyökkäyksen. Jatkohyökkäyksen harjoittelussa tavoite on, ettei oppilaalla ole aavistustakaan sen tulosta, jolloin oppilaan reaktiokyky tähän kehittyy parhaiten. Niitä kannattaa siis teettää hillitysti. Muutenkin, kuten edellisessä kappaleessa jo mainitsin, jos sovitun harjoitteen sisältö muuttuu liian monta kertaa harjoittelun aikana, oppilas alkaa odottamaan näitä muutoksia ja varsinainen liike tai liikesarja kärsii. Toki jatkohyökkäyksiä voidaan teettää sovituissa harjoituksissakin, mutta tällöin harjoitellaan miekkailutekniikkaa eikä reagointia.

Siinä oli siis pääpiirteittäin antamieni oppituntien pohja. Se, mitä näitä harjoitteita teetetään oppitunneilla riippuu luonnollisesti oppilaan tasosta, aloittelijalle voi olla turha teettää esimerkiksi käsipistoja lainkaan. (Lat. huom. TM. Aloittelijalle ei ikinä teetetä käsipistoja - ei ikinä-niin, sanoinhan ei ikinä!!!)

Koska reaktioharjoittelun tavoite on siirtää oppitunnilta materiaalia suoraan otteluun (?), tärkeintä näissä ennalta-arvaamattomissa harjoitteissa on looginen signaali ja siihen oikean reagoinnin oppilaalle aikaansaaminen. (=vaikeaa) Jos oppilas oppii oppitunneilla reagoimaan epäloogisissa tilanteissa käsipistolla, yrittää hän melko todennäköisesti tätä ottelussakin, koska hän on aina toiminut kyseisessä tilanteessa näin.

Esimerkki paremman harjoittelun tuloksesta: Miekkailija 1 on aina oppitunneillaan pistänyt kaksinkertaisista vältöistä (reaktioharjoittelussa) rintaan. Ottelussa hänen vastustaja hyökkää tuplakontrasikst askelsyöksyllä, joka on hieman huonosti valmisteltu. Miekkailija 1 pystyy välttämään vastustajansa sidontayritykset ja pistää suoralla vastapistolla rintaan ja saa pisteen.

Esimerkki huonomman harjoittelun tuloksesta: Miekkailija 2 on useimmiten oppitunneillaa pistänyt kaksinkertaisista vältöistä (reaktioharjoittelussa) käteen. Ottelussa hänen vastustaja hyökkää tuplakontrasikst askelsyöksyllä, joka on hieman huonosti valmisteltu. Miekkailija 2 pystyy välttämään vastustajansa sidontayritykset ja yrittää osua vastapistollaan käteen. Kovassa liikkeessä hän kuitenkin pistää ohi kädestä ja koko vastustajan yli. Vastustaja kuitenkin päättää hyökkäyksensä loppuun ja osuu rintaan. Vastustaja saa pisteen.

Latojan ilkeä kommentti: Esimerkki on jo korkeampaa tiedettä ja taidetta, mutta perusjuttuhan on, että kalvassakin vartalopistot ovat todennäköisempiä kuin käsipistot. Siksi perus-perus harjoittelussa pitää aina olla käsi-kroppa yhdistelmä edistyneelle miekkailijalle. Niin. Alkuun vaan kroppaan.


Olen käsitellyt samaa harjoittelun osa-aluetta kahdella eri termillä, termeillä oppituntien pohja ja reaktioharjoittelu. Valmentajan näkökulmasta näille harjoitteille oppitunnin pohja on sopivampi termi, koska näitä harjoitteita teettäessä valmentaja pystyy samalla suunnittelemaan tulevia sovittuja fraaseja. Toisaalta tämä on oppilaalle reaktioharjoittelua, jossa hänen on reagoitava oikealla tavalla kuhunkin signaaliin.

Signaalit

Signaaleja on kahdentyyppisiä harjoitteiden osa-alueitten mukaan. Kun tehdään etukäteen sovittuja harjoitteita signaaliksi riittää useimmiten se, että valmentaja siirtää kätensä ja teränsä niihin asentoihin, jotta kyseinen fraasi on mahdollisimman luontevaa suorittaa, koska oppilas tietää jo valmiiksi, minkä liikeradan hän tulee tekemään heti kun mahdollista. Reaktioharjoittelussa signaalien tulee olla mahdollisimman lähellä otteluissa tulevia tilanteita, joihin mikäkin liike on tarkoitettu

Pistämisen helpottaminen

Valmentajan tulee tehdä oppilaan pistäminen mahdollisimman luontevaksi. Pistämisen luontevaksi tekemisellä ei pääasiassa tarkoiteta niiden helpoksi tekemistä, vaan fraasien sisällön häiritsemisen tekemättä jättämistä. Tämä edellyttää valmentajalta ennen kaikkea teknisesti puhdasta terän käyttöä ja myös pistojen vastaanottamisen taitoa. On myös tilanteita, joissa valmentajan voi olla hyvä tehdä fraasin puhtaana suorittamisen hyväksi asioita, joita välttämättä ottelussa ei vastustaja tekisi. Näitä tilanteita ei kuitenkaan ole paljon.

Lat. huom. seuraava osoittaa mihin pitää pyrkiä - obs - viktig!

Teknisesti puhtaalla teränkäytöllä tarkoitetaan valmentajan liikkeiden puhtautta ja teränkäytön pehmeyttä. Tilanteessa kuin tilanteessa valmentajan liikkeiden puhtaus heijastuu valmennettavalle. Jos valmentaja antaa isoja signaaleja, esimerkiksi tekee kvartti-väistön kohtuuttoman suurena, on oppilaan vaikea oppia tekemään tätä vastaan tehtävän vältön pienellä teränliikkeellä. (tätä voi kompensoida keskustelulla jos valmentaja huomaa oppilaan virheen vaikka valmentaja tyrii signaalissa - tärkeää on, että vahingollinen virhe poistetaan - opettajan "ammattiylpeys" on sivuseikka) Vastaavasti, jos valmentaja osaa pitää teränliikkeensä pienenä, oppilaan reaktiot tuskin ovat näitä teränliikkeitä suurempia. Puhtaat teränliikkeet edellyttää valmentajalta itseltään jonkin asteista miekkailutekniikkaa. Tämä ei tarkoita, etteikö teknisesti hieman heikompi valmentaja pystyisi tekemään pistämisestä yhtä luontevaa, kuin tekniikaltaan hieman edistyneempi valmentaja, koska ajan kanssa voidaan omaksua oppituntien antamiseen tarvittavat liikeradat.

END OF PART ONE