perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kirje äidille Piispalan miekkailuleiriltä

Hei Äiti,
täällä on kivaa. Ollaan miekkailtu oikein paljon ja harjoiteltu jänniä juttuja. Kivointa on kun saa lyödä toisia miekalla päähän, se on säilämiekkailua. Toisiks kivointa on ollut syöminen, sitä täällä tehdään tosi monta kertaa päivässä. Ainut huono puoli on ehkä se, että mä taidan tuoda kotiin aika paljon haisevia vaatteita, mutta ei kai siinä mitään uutta ole ;)
Tosiaan miekanheiluttelua on piisannun Piispalassa. Ensin on aamuharkat puoltoista tuntia, sitte tauko, toiset harkat puoltoista tuntia, sit syödään, sit taas miekkailaan puoltoista tuntia, sit on kaffepaus, sit taas miekkanheilutusta puoltoista tuntia, syödään taas ja illallalla on vielä tunnin harkat tai oppitunti. Vähän on ollut paikat jumissa parina aamuna, mut ei mitään vakavaa.
Valkut kertoo jänniä juttuja. Päähän lyönti esimerkiks pitää olla rapee mutta ei väkivaltainen. Sit kalvassa kädet vispaa pronaatiossa ja supinaatiossa. Sillä supinaatiolla ei oo mitään tekemistä supikoiran kans, se on vaan semmonen kädenasento. Se kaveri ku opettaa florettia, kertoo välillä vitsejäkin, mut muuten se taitaa olla vähän sadisti, kun se on koko ajan huolissaan, et onks treenit tarpeeks rankkoja. On ne.
Joo. Kävin metsässäkin kun täällä on tosi paljon metsää, mut emmä löytäny sulle mustikoita, et voiks niiku poimii ne sittenki itte. Ja järvikin täällä on. On käyty tooooosi monta kertaa uimassa, mun kämppikseltä kalat putsas sen varpaat. Tosi on, pikkukalaparvi popsis sen varpaista kaikki mömmöt, mäkin jätin sitten jalat pesemättä pariks päiväks, jos vaikka fisut kiinnostus munkin jaloista. Ei oo näkyny, nyt kaikki jo kattelee siihen tyyliin, et kai mä tänään käyn suihkussa.
Niin, terkkuja vaan, viel on pari päivää leiriä jäljellä.

t. Tero 49 v.