2012 SM kisojen voitto meni sekä miehissä, että naisissa ansaitusti nuorille urheilijoille, mutta vuodesta toiseen "vanhat" jaksavat kiusata jopa puoliammattilaisesti treenavia edustusmiekkailijoitamme - menestyksekkäästi.
Tänä vuonna kisat aloittettiin hienosti nostamalla paikalla olevat Suomen Mestarit esiin. Ele oli upea ja jos olisin ollut fiksu nuori miekkailija, jolle esim. Suomen Mestari Lars Winterin nimi ei ollut tuttu, niin olisin heti merkannut boheemin ilmestyksen KovienVaarallisten miekkailijoiden kastiin. Vastustajiahan on vain kahta lajia: Kovia ja Vaarallisia. Kovia vastaan menestyminen vaatii itsensä ylittämistä. Vaarallisia vastaan ei saa joutua siihen tilanteeseen, että pitää yrittää itsensä ylittämistä - se on yleensä silloin jo myöhäistä. Pitää heti nousta omalle tasolleen, pitää taso ja pitää taso. Ja kun vastustaja on sekä Kova että Vaarallinen...niinpä. On itse asiassa ikävää, että SM-kisat ovat vain kerran vuodessa, junioreille tekisi tosi hyvää saada "taktista koulutusta" eli turpaan vanhemmilta miekkailijoilta useammin kuin kerran vuodessa.
Turun Miekkailijoden koulutuksellisen panoksen antoi tänä vuonna SM hopeaa voittanut Nina "Ninnu" Hyvönen. Heti alkuerässään hän pesi jäätävän tasaisesti kaikki vastustajansa, myös olympiapaikkaa tavoitelleen Suvi Lehtosen. Ninnun otteita koko päivän seuranneena, pitää vielä korostaa, että kyseessä ei ollut mikään tuurimiekkailu. Kokopäivätöissä käyvän perheellisen ajankäytöstä huolimatta Ninnu pisti muut tiukille ja voitti nimenomaan fyysisellä, liikkeeseen perustuvalla miekkailulla, myös viisottelijoden Dagny Bengsin, jolla ei varmasti kunto lopu kesken.
Vaikka olenkin itseäni viisammilta miekkailunopettajilta ja nimenomaan miekkailun valmentajilta saanut kuulla, että miekkailijan ei tarvitse keskittyvä niin paljon fyysiseen puoleen kuin esim. kontaktiin perustuvissa taistelulajeissa, niin tähän väliin pitää nostaa sormi pystyyn nuorille: laske montako tuntia päivässä istut ja montako tuntia liikut. Tutustu edelliseen Your Move postauksen materiaalin vaikka Tuubissa. Kun on tehnyt hyvät urheilulliset pohjat - kuten Ninnu - niin harjoittelussa voi myöhemmin keskittyä miekkailun taito-osaan jos aika ei riitä kaikkeen.
Takaisin taktiikaan. Kisan aikana Ninnun kanssa käydyissä minuuttipalavereissa tuli esiin yksi tärkeä havainto. Vastustajalla ei välttämättä ole mitään taktikkaa. Etenkään nuorella. Voi olla, että hän kyttää paikka jollekin liikkeelle, mutta silloin hän jää jalkoihin kun vastustaja tekee jotain yllättävää.
Päältä katsottuna Ninnulla oli about kaksi vaihdetta. Yksi. Rankaise virheistä = puoli aktiivinen Kaksi. Rikotaan vastustajan peli ja mennään satakymppi lasissa itse kun paikka on tehty = erittäin aktiivinen. Sanaa passiivinen ei ollut, koska se on jo tyhmyyttä jos antaa aloitteen vastustajalle. Se mitä teknisesti tapahtui oli vahvuusalueiden käyttö, nopeus, jalkapisto, flessi, käsipistot. Vähemmän treenattuja asioita kuten väistöjä tehtiin vain kun ne ns. lähtivä itsestään, mutta niiden varaan ei laskettu. Ja tietysti se liiiiiike.
Kauemmin miekkaileet osaavat useinmiten myös sulkea maailman ympäriltään tiukan paikan tullen. On eri asia ajatella, "Nyt keskityn" kuin se että tekeminen on keskittynyttä. Jos miekkailija huomaa että hän ajattelee keskittyvänsä, hän ei oikeasti ole siinä tilassa, missä kaikki fokus on keskitetty vastustajan tekemisiiin. Tämä kokenut miekkailija osaa, hän on "asiakaspalvelija" joka nyt vain sattuu tuottamaan asiakkaan haitaksi koituvia palveluja.
Tuliko paikat kipeiksi SM-kisojen jälkeen?
Jos se yhtään vanhemalta vastustajiltaan turpaan saanutta junnua helpottaa, niin yksi etu sinulla on kisoissa kaikkensa antaneeseen vastustajaasi verrattuna: kollageeniproteiini!
Teksti: Jussi Rantanen, ortopedi, dosentti, johtava lääkäri, Sairaala Neo
http://www.liiku.fi/liikkeelle/numero-5-2012/tassa-numerossa/urheilija-ei-tervetta-paivaa-nae/
Lihasvammoja syntyy esimerkiksi pallopeleissä pelivälineen tai vastustajan polven aiheuttamina ruhjeina. Pikajuoksijalla lihasvammoja voi syntyä äärimmilleen venytetyn takareiden lihaksen venähdyksinä tai repeäminä.
Vammat jaotellaan vaikeusasteeltaan neljään luokkaan. Pahimmassa tapauksessa koko lihas menee poikki ja menettää voimansa täysin. Lihasrepeämissä myös lihaksen peitinkalvo yleensä repeää. Silloin verenpurkautuma leviää usein laajalle alueelle ihon alla, jopa kymmenien senttien päähän vammakohdasta. Toisaalta ruhjevammassa peitinkalvo säilyy yleensä ehjänä. Tällöin verihyytymä pysyy lihaksen sisällä ja aiheuttaa ylipainetta, hapenpuutetta ja kovaa kipua. Verihyytymä, joka ei pääse purkautumaan ulos lihaksesta, muuttuu joskus kalkkikertymäksi, kuin luupalaksi lihaksen sisälle.
Lihasvammojen paraneminen voi kestää kuukausia
Riippumatta lihasvamman tyypistä tai vaikeusasteesta, sen paraneminen tapahtuu aina samankaltaisesti. Alkuun vamma-alueelle syntyy verihyytymä niin sanotussa tulehdusvaiheessa, joka kestää muutaman päivän. Elimistön puhtaanapitojärjestelmä siivoaa pois vaurioituneen kudoksen.
Korjausvaiheessa lihassolujen korjausreservi, satelliittisolut, aktivoituvat. Ne lisääntyvät ja ryhtyvät tuottamaan lihaksen komponenttiproteiineja. Prosessi kestää vamman koosta riippuen muutamasta viikosta jopa kuukausiin. Kypsymisvaiheessa lihaksen voima ja vetolujuus palautuvat vähitellen. Prosessi on pitkä, jopa 4-6 kuukauden mittainen. Lihas on altis uusille vammoille paranemisprosessin ollessa kesken.
Vanhemmiten lihas vaurioituu helpommin
Lihaksen sisäiset sidekudosrakenteet kestävät periaatteessa jopa moninkertaista ruumiinpainoa vastaavan kuormituksen. Sidekudoksen tärkeimmän rakenneyksikön, kollageeniproteiinin, venytyksen sietokyky on kuitenkin rajallinen ja heikkenee iän myötä.
Kun nuorena noin 4 –5 prosentin ylivenytyksestä kollageenisäikeet palautuvat ennalleen ja vasta noin 8 prosentin ylivenytyksessä ne katkeavat, niin keski-iässä pysyvää rakenteellista vauriota syntyy jo 2-3 prosentin ”venähdyksessä”. Tämä tarkoittaa sitä, että lihakset vaurioituvat vanhemmiten paljon aikaisempaa lievemmästä väkivallasta.
Myös sidekudosrakenteet korjautuvat itsestään. Korjaus on kuitenkin yleensä puutteellinen, ja johtaa pysyvään ja hiukan alkuperäistä kudosta heikompaan arpeen.
Lihasvammat vaativat lepoa
Lihasvammoja kuuluu hoitaa, mutta hoito ei yleensä vaadi leikkausta. Alussa paranevaa kudosta pitää suojata, mutta kipsihoitoa ei lihas yleensä vaadi parantuakseen. Ensipäivinä vamma-aluetta kannattaa hautoa kylmällä ja rauhoittaa se käytöltä.
Muutaman päivän lepojakson jälkeen vammautunutta lihasta voi jo kevyesti venytellä, mutta aktiivikäyttöön se kelpaa usein vasta muutaman viikon kuluttua. Fysioterapialla voidaan lievittää alkuvaiheen tulehdusreaktiota, mutta keskeisempi rooli jumpparilla on kypsymisvaiheessa, jolloin suunnitelmallisella valmennuksella ja kuntoutuksella voidaan vamma-alueen toiminnallista toipumista nopeuttaa jopa viikkoja.
Lihasvammojen ennaltaehkäisy tapahtuu säännöllisellä lihashuollolla. Lihaksia pitää luonnollisesti treenata suunnitelmallisesti, levon ja rasituksen suhteen pitää olla oikea. Liian nopeasti treenatusta lihaksesta tulee usein voimaansa nähden hauras, kun lihaksen sisäinen sidekudos ei ehdi kehittyä samassa tahdissa. Lihasta pitää hoitaa myös treenien välissä, säännöllisellä venyttelyllä ja hieronnalla.
Teksti: Jussi Rantanen, ortopedi, dosentti, johtava lääkäri, Sairaala Neo
Tänä vuonna kisat aloittettiin hienosti nostamalla paikalla olevat Suomen Mestarit esiin. Ele oli upea ja jos olisin ollut fiksu nuori miekkailija, jolle esim. Suomen Mestari Lars Winterin nimi ei ollut tuttu, niin olisin heti merkannut boheemin ilmestyksen KovienVaarallisten miekkailijoiden kastiin. Vastustajiahan on vain kahta lajia: Kovia ja Vaarallisia. Kovia vastaan menestyminen vaatii itsensä ylittämistä. Vaarallisia vastaan ei saa joutua siihen tilanteeseen, että pitää yrittää itsensä ylittämistä - se on yleensä silloin jo myöhäistä. Pitää heti nousta omalle tasolleen, pitää taso ja pitää taso. Ja kun vastustaja on sekä Kova että Vaarallinen...niinpä. On itse asiassa ikävää, että SM-kisat ovat vain kerran vuodessa, junioreille tekisi tosi hyvää saada "taktista koulutusta" eli turpaan vanhemmilta miekkailijoilta useammin kuin kerran vuodessa.
Turun Miekkailijoden koulutuksellisen panoksen antoi tänä vuonna SM hopeaa voittanut Nina "Ninnu" Hyvönen. Heti alkuerässään hän pesi jäätävän tasaisesti kaikki vastustajansa, myös olympiapaikkaa tavoitelleen Suvi Lehtosen. Ninnun otteita koko päivän seuranneena, pitää vielä korostaa, että kyseessä ei ollut mikään tuurimiekkailu. Kokopäivätöissä käyvän perheellisen ajankäytöstä huolimatta Ninnu pisti muut tiukille ja voitti nimenomaan fyysisellä, liikkeeseen perustuvalla miekkailulla, myös viisottelijoden Dagny Bengsin, jolla ei varmasti kunto lopu kesken.
Vaikka olenkin itseäni viisammilta miekkailunopettajilta ja nimenomaan miekkailun valmentajilta saanut kuulla, että miekkailijan ei tarvitse keskittyvä niin paljon fyysiseen puoleen kuin esim. kontaktiin perustuvissa taistelulajeissa, niin tähän väliin pitää nostaa sormi pystyyn nuorille: laske montako tuntia päivässä istut ja montako tuntia liikut. Tutustu edelliseen Your Move postauksen materiaalin vaikka Tuubissa. Kun on tehnyt hyvät urheilulliset pohjat - kuten Ninnu - niin harjoittelussa voi myöhemmin keskittyä miekkailun taito-osaan jos aika ei riitä kaikkeen.
Takaisin taktiikaan. Kisan aikana Ninnun kanssa käydyissä minuuttipalavereissa tuli esiin yksi tärkeä havainto. Vastustajalla ei välttämättä ole mitään taktikkaa. Etenkään nuorella. Voi olla, että hän kyttää paikka jollekin liikkeelle, mutta silloin hän jää jalkoihin kun vastustaja tekee jotain yllättävää.
Päältä katsottuna Ninnulla oli about kaksi vaihdetta. Yksi. Rankaise virheistä = puoli aktiivinen Kaksi. Rikotaan vastustajan peli ja mennään satakymppi lasissa itse kun paikka on tehty = erittäin aktiivinen. Sanaa passiivinen ei ollut, koska se on jo tyhmyyttä jos antaa aloitteen vastustajalle. Se mitä teknisesti tapahtui oli vahvuusalueiden käyttö, nopeus, jalkapisto, flessi, käsipistot. Vähemmän treenattuja asioita kuten väistöjä tehtiin vain kun ne ns. lähtivä itsestään, mutta niiden varaan ei laskettu. Ja tietysti se liiiiiike.
Kauemmin miekkaileet osaavat useinmiten myös sulkea maailman ympäriltään tiukan paikan tullen. On eri asia ajatella, "Nyt keskityn" kuin se että tekeminen on keskittynyttä. Jos miekkailija huomaa että hän ajattelee keskittyvänsä, hän ei oikeasti ole siinä tilassa, missä kaikki fokus on keskitetty vastustajan tekemisiiin. Tämä kokenut miekkailija osaa, hän on "asiakaspalvelija" joka nyt vain sattuu tuottamaan asiakkaan haitaksi koituvia palveluja.
Tuliko paikat kipeiksi SM-kisojen jälkeen?
Jos se yhtään vanhemalta vastustajiltaan turpaan saanutta junnua helpottaa, niin yksi etu sinulla on kisoissa kaikkensa antaneeseen vastustajaasi verrattuna: kollageeniproteiini!
Teksti: Jussi Rantanen, ortopedi, dosentti, johtava lääkäri, Sairaala Neo
http://www.liiku.fi/liikkeelle/numero-5-2012/tassa-numerossa/urheilija-ei-tervetta-paivaa-nae/
Jokainen urheilija on joskus kärsinyt lihasvammasta. Lihasvammojen hoito ei yleensä vaadi leikkausta, mutta pakottaa urheilijan muutaman päivän lepojaksolle. Vammautunut lihas kelpaa aktiivikäyttöön usein vasta muutaman viikon kuluttua.
Lihasvammoja syntyy esimerkiksi pallopeleissä pelivälineen tai vastustajan polven aiheuttamina ruhjeina. Pikajuoksijalla lihasvammoja voi syntyä äärimmilleen venytetyn takareiden lihaksen venähdyksinä tai repeäminä.
Vammat jaotellaan vaikeusasteeltaan neljään luokkaan. Pahimmassa tapauksessa koko lihas menee poikki ja menettää voimansa täysin. Lihasrepeämissä myös lihaksen peitinkalvo yleensä repeää. Silloin verenpurkautuma leviää usein laajalle alueelle ihon alla, jopa kymmenien senttien päähän vammakohdasta. Toisaalta ruhjevammassa peitinkalvo säilyy yleensä ehjänä. Tällöin verihyytymä pysyy lihaksen sisällä ja aiheuttaa ylipainetta, hapenpuutetta ja kovaa kipua. Verihyytymä, joka ei pääse purkautumaan ulos lihaksesta, muuttuu joskus kalkkikertymäksi, kuin luupalaksi lihaksen sisälle.
Lihasvammojen paraneminen voi kestää kuukausia
Riippumatta lihasvamman tyypistä tai vaikeusasteesta, sen paraneminen tapahtuu aina samankaltaisesti. Alkuun vamma-alueelle syntyy verihyytymä niin sanotussa tulehdusvaiheessa, joka kestää muutaman päivän. Elimistön puhtaanapitojärjestelmä siivoaa pois vaurioituneen kudoksen.
Korjausvaiheessa lihassolujen korjausreservi, satelliittisolut, aktivoituvat. Ne lisääntyvät ja ryhtyvät tuottamaan lihaksen komponenttiproteiineja. Prosessi kestää vamman koosta riippuen muutamasta viikosta jopa kuukausiin. Kypsymisvaiheessa lihaksen voima ja vetolujuus palautuvat vähitellen. Prosessi on pitkä, jopa 4-6 kuukauden mittainen. Lihas on altis uusille vammoille paranemisprosessin ollessa kesken.
Vanhemmiten lihas vaurioituu helpommin
Lihaksen sisäiset sidekudosrakenteet kestävät periaatteessa jopa moninkertaista ruumiinpainoa vastaavan kuormituksen. Sidekudoksen tärkeimmän rakenneyksikön, kollageeniproteiinin, venytyksen sietokyky on kuitenkin rajallinen ja heikkenee iän myötä.
Kun nuorena noin 4 –5 prosentin ylivenytyksestä kollageenisäikeet palautuvat ennalleen ja vasta noin 8 prosentin ylivenytyksessä ne katkeavat, niin keski-iässä pysyvää rakenteellista vauriota syntyy jo 2-3 prosentin ”venähdyksessä”. Tämä tarkoittaa sitä, että lihakset vaurioituvat vanhemmiten paljon aikaisempaa lievemmästä väkivallasta.
Myös sidekudosrakenteet korjautuvat itsestään. Korjaus on kuitenkin yleensä puutteellinen, ja johtaa pysyvään ja hiukan alkuperäistä kudosta heikompaan arpeen.
Lihasvammoja kuuluu hoitaa, mutta hoito ei yleensä vaadi leikkausta. Alussa paranevaa kudosta pitää suojata, mutta kipsihoitoa ei lihas yleensä vaadi parantuakseen. Ensipäivinä vamma-aluetta kannattaa hautoa kylmällä ja rauhoittaa se käytöltä.
Muutaman päivän lepojakson jälkeen vammautunutta lihasta voi jo kevyesti venytellä, mutta aktiivikäyttöön se kelpaa usein vasta muutaman viikon kuluttua. Fysioterapialla voidaan lievittää alkuvaiheen tulehdusreaktiota, mutta keskeisempi rooli jumpparilla on kypsymisvaiheessa, jolloin suunnitelmallisella valmennuksella ja kuntoutuksella voidaan vamma-alueen toiminnallista toipumista nopeuttaa jopa viikkoja.
Lihasvammojen ennaltaehkäisy tapahtuu säännöllisellä lihashuollolla. Lihaksia pitää luonnollisesti treenata suunnitelmallisesti, levon ja rasituksen suhteen pitää olla oikea. Liian nopeasti treenatusta lihaksesta tulee usein voimaansa nähden hauras, kun lihaksen sisäinen sidekudos ei ehdi kehittyä samassa tahdissa. Lihasta pitää hoitaa myös treenien välissä, säännöllisellä venyttelyllä ja hieronnalla.
Teksti: Jussi Rantanen, ortopedi, dosentti, johtava lääkäri, Sairaala Neo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Julkaisen sen luettuani.
t. Tero