Pääsin nauttimaan Budapestin keväisestä säästä, Miekkailuliiton erinomaisista matkajärjestelyistä ja superduuper-pätevän matkanjohtajamme, Herman Bonerin palveluista. Harmi vain, että mukava turistitunnelma taisi vähän vaivata urheilijoitammekin, sillä tämän vuotiset kadettien- ja juniorien kalpamiekkailun Euroopanmestaruuskilpailut menivät Suomalaisittain melko alavireisesti.
No mutta, pieni matkakertomus on aina paikallaan.
Kadettiherrat Santeri Anttila, Axel Neergaard, Valter Mickwitz ja Jaakko Paavolainen ilmestyivät särmästi Helsinki-Vantaan aerodomille ja nousimme pulmitta taivaalle maanantaina 25.2. Kone oli varsin tyhjä, joten ikkunapaikalta oli mukava tiirailla lumisen maiseman muuttumista keväiseksi.
Siirtyminen kentältä hotelliin sujui kuin rasvattu ja ennenkuin huomasimmekaan, olimme jo kisapaikalla. Tarkoitus oli antaa varusteet jo maanantaina tarkastukseen, mutta kotimaassa toimineet aseet olivatkin yht´äkkiä silminnähtäväsi hajalla, hanskoissa oli reikiä ja juuri ostetetun terän johto ponkaisi irti liimauksestaan. Jaa-a... olikohan nyt pojille ollut selvää, että varusteet pitää olla aikuisten oikeasti kunossa, kun lähdetään arvokisoihin....
 |
| Muilla mailla oli mukana niin paljon valkkuja, että odotti koko ajan milloin alkaa Oppari-Harlem-Shake... |
Joten vedimme sitten vain lämppätreenit. Santeri sai opparin minulta ja Valter opparin HABDAn valmentaja Andrakselta ja sen jälkeen kaikki ukot mätkivät hetken toisiaan.
 |
| "Sori, but what is that strange smell in your bag?" |
Tiistaina saimme sitten varusteet tarkastukseen asti. Pieneen hilpeyten oli taas aihetta, kun Mr. Paavolainen yritti jopa saada eilisen (märän) treenipaitansa kontrolliin ja Mr. Anttila antoi myös opparimiekkansa tarkistettavaksi. Mitähän mahtoi tarkastaja miettiä, kun löysi suomalaisten asekassista kylmän kalvan ei FIE-terällä...ase oli hylätty asiallisella tarkastuslapulla, jossa todettiin että se ei toimi. Ihme.
Ja sitten taas vähän otetiin lämppää.
Päästyämme takaisin kämpille otin suunnaksi Budapestin linnoitusvuoren. Ou-boy, olipas paljon portaita, mutta hyvät oli maisematkin. Ja tietysti vuorelle olisi päässyt bussillakin. Huomasin sen kun oli kivunnut ylös. Onneksi en siinä vaiheessa tiennyt miten kipeä persus olisi seuraavana päivänä.
 |
| Liian nälkäisiä että jaksaisivat syödä... |
Koitti suuri Kisapäivä
Aamulla kaikki hyvin. Nukuttu oli ja aamiainen maittoi. Kisapaikalla saimme vallattua lämppäalueen ja tukikohdan kamoille ottelualueiden läheltä.
Seurasin alkuerissä vain Santerin miekkailua, joten en osaa sanoa, miksi muillakin voitto saldo jäi väihäiseksi. Santerin miekkailu oli ilmeeltään hyvää, mutta se kuuluisa kovuus "helppoa" vastustajaa vastaan jäi kriitisessä matsissa piston päähän. Alkuerissä tuo kolmas voitto on kultaakin kalliimpi. Tällä kertaa oli kahden voiton kavereista Valterilla ja Santerilla indeksi paikallaan, he pääsivät cuppiin. Samoin kahteen voittoon jääneeltä Jaakolta taas puuttui muutama osuma ja kisa oli tällä kertaa siinä. Axel urakoi varman päälle kolmannenkin voiton ja oli varma jatkaja 110 kisailijan joukosta.
 |
| Vähän kuin laulussa...älä ole onneton, meillä melkein kaikki laitteet on... |
Miekkailukilpailu oikeastaan alkaa vasta uloslyöntivaihessa. Santerille kävi parinsa suhteen kohtuullinen viuhka. Viron Mart Lattekivi miekkaili erikoisessa, hartiat edellä asennossa ja ensimmäinen erä meni tasaväkisesti tunnustelun merkeissä. Koska itselläni ei ollut mitään viisasten kiveä toiseen erään, kehoitin Santtua vain miekkailemaan omaa miekkailuaan, koska joskus vastustajan outo tyyli voi herättää halun tehdä jotain harkitsematonta.
Ehkä pieni kipsi iski omaan valmenettavaani, sillä toisen erän alussa ero virolaiseen kasvoi melko nopeasti epämiellyttävän suureksi. Kun toivo jo melkein oli mennyt, Anttilan poika alkoi osua Lattekiven alakäteen. Hieno loppukiri ei tällä kertaa riitänyt, suomalainen laulukuoroon luvuin 15-11.
Seuraavaksi taistoon kävi Valter, vastustajanaan espanjalainen Marc Andreu Almansa. Ottelu oli tasaväkisen oloinen, mutta Valter pisti liikaa ohi ja Almansa sai jo viiden piston johdon, ennenkuin suomalainen sai jyvän kohdalleen. Pikku hiljaa Mickwitz kiri tilanteeksi 14-14, jolloin espanjalaisen valmenjan hermo petti, ja hän ei enää kestänyt katsoa ottelua. Henkinen voitto vastustajan valkusta jäi kuitenkin ainoaksi saaliiksi, sillä ratkaisuyritys flessillä jäi löysäksi ja Marc the Matador voitti Hakkapeliittaheimon soturin 15-14.
Vielä hengailimme hetken Axelin ja puolalaisen kalpailija Kapalan ottelun loppuhetkiä seuraten. Aika loppuu, eroa jotain neljä pistoa polakin hyväksi. Ei hyvä heilu eikä Axelin kalpa tarpeeksi nopsaan, viimeinenkin finni suihkuun 15-10. Kalpaten kävi koko jengille.
 |
| The L-merkki oli kovassa käytössä... |
Pärjätäkseen pitää olla aina kova
Loppusaamaksi kisoista lainaan Facebook-vuodatukseni kommentointutta Petri Kyllöstä: " Minusta tekninen tasoero ei ole kovin suuri, vaikuttavin tekijä on keskittyminen taistelutahto ja kilpailukunto. Kilpailukunto tällä tarkoitan miten huolellisesti miekkailija valmistautuu otteluihin, ottelee jokaisesta pistosta ja ei luovuta missään tilanteessa. Hyvän ja huonon kilpailupäivän ero on aivan liian suuri."
- Naulan kantaan ja samaa mieltä. Tähän ei taida auttaa muu, kuin kilpailuissa käynti. Ehkä kilpailuissa käyvien junnujemme pitäisi aloittaa ylemmissä sarjoissa ottelu aikaisemmin, jotta tottuvat kiven kovaan vastukseen.
"David" voittaa "Goljatin"
Lopuksi pieni video. Todella lyhyt italialainen Gabriele Risicato eteni aina 8-cuppiin asti. Kaverin miekkailu perustui huimaan, välillä jopa akrobattiseen liikkeesen ja järjettömän nopeisiin jalkapistoihin. Voi vain kuvitella millaista kuntoa hänen päätä itseään pidempiä vastustajia nöyryyttänyt ottelutyylinsä vaatii.
